Kuinka moni aikoo erota säilytysohjelmasta?
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
Re: Kuinka moni aikoo erota säilytysohjelmasta?
Ilona: "raatojen toimittaminen (tutkittavaksi Eviraan) tulisi (saattaa) pakolliseksi ainakin joltain osin."
Olen lueskellut tätä kuumaa keskustelua otsikon vierestä. Kuulun siihen suureen enemmistöön, joka muodostaa maailmankuvaansa ja mielipiteitään sekä tutkitun että kokemusperäisen tiedon pohjalta. Arvostan molempia ja suutun kun kokemusperäistä tietoa pilkataan mutuksi. Yhtä lailla nauran suurelle osalle huuhaata. Tieteen peruspilari on kyseenalaistaminen. Kaikkea ylhäältä annettua ei voi eikä kannata purematta niellä. Yhteen kysymykseen voi olla useita oikeita vastauksia. Mutta nyt haluan ihan vienosti todeta, että uusien pakkojen, sääntöjen ja määräysten, lakien ja asetusten laatiminen ei enää tässä lähes täydellisessä länsimaisessa yhteiskunnassa vie asioita eteenpäin, kohti parempaa lopputulosta. On uskallettava luottaa ihmiseen, ja siihen että elämä kantaa. Kaikkea ei voi ennaltaehkäistä eikä kahlitseminen ole kehitystä. On surullista, että yhteiskunnassa nostaa päätään joukko, jonka ratkaisu joka ainoaan haasteeseen on jokin uusi pakko, joka kansalaisille säädetään. Olen ollut huomaavinani, että erityisen innokkaasti näitä pakkoja kannattavat ja ehdottelevat vähän joka elämänalueella yhä suurempaa vaikutusvaltaa (kiitos median) ja valtaa (kiitos heikkojen päättäjien) saavat ja haalivat asiantuntijat, usein kapealle sektorille korkeasti koulutetut nuorenpuoleiset ja siten vähänlännästi elämänkokemusta vielä omaavat henkilöt. Yleensä nämä pakot myös maksavat paljon, ei ihme että hyvinvointivaltio kipristelee kroonisessa rahapulassa. Olet Ilona kirjoittanut paljon asiaa(kin) viime päivinä tälle keskustelualueelle, vaikka henkilökohtainen närkästymisesi näkyy jankkaamisena ja saman levyn pyörittämisenä. Mutta että raatojen pakollinen toimittaminen Eviraan. Kun tämä tulee säilyttämisohjelman ehdoksi, minäkin eroan, sillä minulla on elämä ja pidän sen hyvistä puolista tiukasti kiinni. Niihin hyviin puoliin ei kuulu alistuminen kaikissa asioissa, etenkään harrastustoiminnassa jokaiseen järjettömään pakkopaitaan jota joku asiantuntija on minulle ja muille pukemassa. Oma maatiaiskanakantani on pysynyt elossa, elinvoimaisena ja puhtaana yhden jääräpäisen, sinnikkään ja omaperäisen miehen ansiosta. Hän ei ole koskaan säilyttämisohjelmaan kuulunut, mutta eipä ole kanoissaankaan ja kannassaankaan vieraita piirteitä. Minä olen hänelle hyvin kiitollinen saamastani mahdollisuudesta säilyttää näitä alkuperäisiä geenejä. Hän ei ole kanojaan sinne tänne jaellut mutta suomalaisen maatiaiskanan säilyttäjänä tehnyt suuremman työn kuin iso sakki ohjelmasäilyttäjiä yhteensä. Joku täällä totesi hyvin, että ilman hänenkaltaisiaan ei maatiaiskanakantoja enää olisi kun asiantuntijat takavuosina suosittivat kaikille vieraita rotuja. Asiantuntijat olisivat jo tuhonneet maatiaiskanat aikoja sitten. Muistetaan se, kirkko keskelle kylää eikä pakoteta kaikkia valitsemaan jotain puolta kun yhteistyöllä ja sovittelemalla pärjätään parhaimmin.

Jess, samaa mieltä Talbotin kanssa 

Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.
The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
Re: Kuinka moni aikoo erota säilytysohjelmasta?
Minä taas en usko tässä asiassa minkäänlaisen pakon ajavan asiaa. Mitä enemmän pakotteita, sitä vähemmän harrastekanaloita, sitä vähemmän hyvissä oloissa elävien kanojen munia, sitä enemmän tuotantokanojen munia. Ei hyvä!Ilona kirjoitti:Minusta olisi hyvä, että harrastekanojen raadot voisi lähettää vaikka ilmaiseksi tai hyvin pientä korvausta vastaan tai että raatojen toimittaminen tulisi pakolliseksi ainakin joltain osin.
Ja kuinka todennäköisesti tällainen pakko toimisi? Miten sitä valvottaisi? Olisiko joku tietty määrä joka pitäisi jokaisen laittaa eviraan per vuosi? Jos ei kuole tarpeeksi niin tapetaanko?
Muoks. Joo Talbothan sen taas viisaammin sanoi! En voi kuin olla samaa mieltä.
Re: Kuinka moni aikoo erota säilytysohjelmasta?
Aivan yhtä paha kuin olisi kanojen lähettäminen Eviraan, olisi se, että MTT laittaisi meille uusia lomakkeita täytettäväksi; en vihaa mitään muuta niin paljon kuin UUSIA LOMAKKEITA, joilla jokaisen "turhan" maisterin pitää todistaa virkansa/toimensa tarpeellisuus ja olemassaolo ja kun 4 maisteria tekee jokainen muutaman lomakkeen lisää niin se sitten jo työllistää yhden "turhan" maisterin lisää.
Itse jouduin vastoin tahtoani virkaurani aikana laatimaan runsaasti uusia lomakkeita (esimieheni määräyksestä) ja en todella inhoa mitään tässä maailmassa niin paljon kuin lomakkeita ja niiden täyttämistä.

Mutta YES TALBOT !!!!

Itse jouduin vastoin tahtoani virkaurani aikana laatimaan runsaasti uusia lomakkeita (esimieheni määräyksestä) ja en todella inhoa mitään tässä maailmassa niin paljon kuin lomakkeita ja niiden täyttämistä.

Mutta YES TALBOT !!!!

Re: Kuinka moni aikoo erota säilytysohjelmasta?
"Olisiko joku tietty määrä (kuolleita kanoja) joka pitäisi jokaisen laittaa eviraan per vuosi? Jos ei kuole tarpeeksi niin tapetaanko?"
Repesin
Repesin

Re: Kuinka moni aikoo erota säilytysohjelmasta?
Tää palsta on niiiiin päivän piristys
Hienoa että Ushva oikeesti selvitti tuon nälkiintymislööperin
Asiasta kukkaruukkuun! Kuinka yleisiä nuo "non-starter:it" on? onko niistä mitään tutkimusta? onko rotukohtaisia eroja vai johtuuko tämä geeneistä?
Itselleni ei ole yhtään non-starteria tullut vastaan, toki tarkkailenkin että jokainen oppii syömään ensimmäiset päivät
Muistui vaan mieleeni joku tipujen mystiset kuolemat topic, niin ehkä tuollaisia tapauksia laittaisin itsekin mielenkiinnosta eviraan!

Asiasta kukkaruukkuun! Kuinka yleisiä nuo "non-starter:it" on? onko niistä mitään tutkimusta? onko rotukohtaisia eroja vai johtuuko tämä geeneistä?
Itselleni ei ole yhtään non-starteria tullut vastaan, toki tarkkailenkin että jokainen oppii syömään ensimmäiset päivät

Re: Kuinka moni aikoo erota säilytysohjelmasta?
Viiruissa taitaa olla enemmän tollasia jokka ei opi syömään.
Ite olen aina ajatellut että se on haudontakoneen moka. Vissiin ihan siksi kun koskaan ei emojen kanssa ole tuollaista tullu.
Olis kyllä kiva lukea niistä tutkimus.
Ite olen aina ajatellut että se on haudontakoneen moka. Vissiin ihan siksi kun koskaan ei emojen kanssa ole tuollaista tullu.
Olis kyllä kiva lukea niistä tutkimus.
Re: Kuinka moni aikoo erota säilytysohjelmasta?
Etkö lainkaan huomannut, että minähän jo kiitin Usvaa asian jatkoselvityksestä? Luitko sinä lainkaan minun viestiäni?Suvianne kirjoitti:Ilona lue tämä viesti!!Ushva kirjoitti:Minäpä otin oikein asiakseni ja soitin Eviraan. Sain numeron eläinlääkärille joka tutkii näitä siellä ja hän kertoi mulle että varsinaista tilastoa harrastekanojen kuolinsyistä ei ole antaa. Niitä tutkitaan vuodessa siellä alle 20kpl(todennäköisesti reilusti vähemmänkin, ei osannut tarkkaa määrää sanoa esim. viime vuodelta.), määrä on niin vähäinen että mitään johtopäätöksiä tästä ei voi tehdä. Marek ja kokkidioosi yleisimpiä syitä kuitenkin. Kaikkia sairauksia ei voida todeta, osa jää selvittämättä. Mutta näihin monesti tietysti liittyy myös kuihtuminen. Se ei silti tarkoita että se laihtuminen olisi se varsinainen kuolinsyy vaan seuraus jostain muusta viasta.
Kysyin suoraan onko hänen mielestään nähtävissä tutkittujen perusteella mahdollista huonoa ruokintaa harrastekanaloissa, tai mahdollisesti jopa eläinsuojeluongelmaa. Ei kuulemma ole hänen mielestään mitään viitteitä siihen suuntaan.
Mielenkiintoista kyllä, tuli ilmi että yliopistolla eviran kanssa yhteistyössä on suunnitteilla harrastekanoja koskeva tutkimus. Johonkin tutkimuksen kyselyyn vastasin itsekin aiemmin, en tiedä onko sitten eri.
Eviraan lähetetään sen verran vähän harrastekanoja tutkittavaksi, että se on aikamoinen harmaa alue edelleen. Toivoi tämäkin eläinlääkäri että enemmän vaan raatoja sinne. Sanoi että heillä tutkimusmateriaali niin vähäinen ettei oikein ole mitään mistä tietoa eteenpäin voisi antaa.
Tämän tiedon valossa aiemmat epäilykset siitä että harrastekanat olis niin huonolla ravinnolla että niitä pältiönään lähetellään nälkään kuolleina eviraan on aika kaukaa haettu.
Re: Kuinka moni aikoo erota säilytysohjelmasta?
Eilen kuoriutui 9 tipua hautomakoneesta ja nyt kaikki niistä syövät ja juovat, mutta vetelin kaupan liian karkeat tipurehut sauvasekoittimella hienommaksi, että kykenevät syömään rehua. 2-3 päivän vanhana teen tipuille munakasta ja ovat aina olleet hulluna sen perään maistettuaan sitä pari kertaa. Koskaan ei minulla ole kuollut yhtään tipua keinoemoon ja kaikki ovat oppineet syömään, mutta 2 kpl olen joutunut tappamaan varpaiden kierouden takia kun eivät edes oppineet kävelemään. Ovat nyt keinoemossa viikon ja sitten vien kanalaan omalle pienelle osastolle lämpölampun alle ja syötän kaupan tipurehua niille 4-5 viikon ajan ja sitten omaa rehua ja lisäksi munakokkelia ja kaurapuuroa silloin tällöin ja aina ovat konetiput kasvaneet hyvin ja ne muutamat mitä on kuollut niin onnettomuuden kautta (vesisanko jäänyt osastolle jne...). 

Viimeksi muokannut hernande9, 01 Helmi 2013, 13:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Kuinka moni aikoo erota säilytysohjelmasta?
Tämä on sikäli vähän ontuva perustelu että mikähän se siitoskanalan vaihtoehto sitten ruokintaan olisi? Kotiruoka?Ilona kirjoitti:Siksi mun poikaseni syövät samaa rehua kuin naapurikylän 2 miljoonaa nuorikkoa vuodessa tuottavassa siitoskanalassa. Luotan rehuun, johon ammattilainenkin luottaa, koska hänen ja hänen työntekijöidensä leipä on kiinni poikasten terveestä kehityksestä eli varaa väärään ruokintaan ei ole.

Arvatkaapa milloin mun kanalassa on otettu salmonellanäytteet ja mistä syystä? Se oli silloin kun RehuRaision rehuissa salmonella levis kanaloihin ja vaikken nyt uskalla lukumäärää sanoa kun en muista mutta veikkaan että aika monta tuhatta kanaa pistettiin hengiltä tämän takia eri tuotantokanaloissa. Päätellen siitä että RehuRaisiolta vaadittiin miljoonakorvauksia.
Ei muuten naurattanu sillon ja saatoin toivoa että olis jääny eräskin rehusäkki ostamatta....
Re: Kuinka moni aikoo erota säilytysohjelmasta?
Hernande, olenkin ajatellut, että haudonta on epäonnistunut. Ja viiruissa varmasti sukurutsa tuo oman mausteensä tuohon soppaan.
Viirut on vaan paljon haastavempia. Ei mulla kanatipujen haudonnassa ole ollu ongelmia mutta viiruissa vasta olikin alussa ja myös ankoissa. Mutta jos ankat hautoo ite ei ole ongelmia.
Siksi luovutin viirutkin pois. Tykkään luomuhaudonnasta
Viirut on vaan paljon haastavempia. Ei mulla kanatipujen haudonnassa ole ollu ongelmia mutta viiruissa vasta olikin alussa ja myös ankoissa. Mutta jos ankat hautoo ite ei ole ongelmia.
Siksi luovutin viirutkin pois. Tykkään luomuhaudonnasta
Re: Kuinka moni aikoo erota säilytysohjelmasta?
Muutenkaan en lähtis vertaamaan tuotantokanalan ja harrastekanalan ruokinnan valintaa, sen hyvyyttä/huonoutta tai mitään muitakaan perusteita keskenään.
En minä kasvata tipujani esim. sillä tiheydellä kuin tuotantokanaloissa kasvatetaan. En myöskään pidä kanojani häkeissä A4:n kokoisella alueella vaikka ne tuotantokanaloissakin näin tekevät ja hitto, muniihan ne sielläkin! Kai sekin on laskettu ja tutkittu viisaampien toimesta kuin ahtaalle ne siellä voi laittaa että kuitenkin vielä henki mahtuu kulkemaan. Kaikki mikä on laillista ja tutkittua ei ole oikein ja paras tapa!
Siinäkään ei ole kyse tipujen ja kanojen parhaasta ja asiantuntijoiden luotettavuudesta vaan rahasta ja miten se tuottaja sen perheensä ja itsensä sillä pystyy elättämään. Sama ruokinnassa.

Olen osittain samaa mieltä. Pakkoa olisi vaikea valvoa. Jonkinmoinen vastuu tartuntatautien selvittämisestä olis ehkä kuitenkin hyvä. Esim. niin, että jos useampia kanoja kuolee lyhyen ajan sisällä, eikä kuolinsyy ole varma tai kuolinsyyksi epäillään tartuntatautia, niin selvitys olisi pakollinen. Miten nämä tuotantokanaloissa itse asiassa menee? Periaatteessahan kaikkia kanaloita koskevat kai samat säännöt tai näin se ainakin on muilla eläimillä. Esim. kuollut vuohi on lähetettävä tutkittavaksi ihan riippumatta siitä että onko se lemmikki vai tuotantoeläin satapäisessä karjassa.Ushva kirjoitti:Minä taas en usko tässä asiassa minkäänlaisen pakon ajavan asiaa. Mitä enemmän pakotteita, sitä vähemmän harrastekanaloita, sitä vähemmän hyvissä oloissa elävien kanojen munia, sitä enemmän tuotantokanojen munia. Ei hyvä!Ilona kirjoitti:Minusta olisi hyvä, että harrastekanojen raadot voisi lähettää vaikka ilmaiseksi tai hyvin pientä korvausta vastaan tai että raatojen toimittaminen tulisi pakolliseksi ainakin joltain osin.
Ja kuinka todennäköisesti tällainen pakko toimisi? Miten sitä valvottaisi? Olisiko joku tietty määrä joka pitäisi jokaisen laittaa eviraan per vuosi? Jos ei kuole tarpeeksi niin tapetaanko?
Muoks. Joo Talbothan sen taas viisaammin sanoi! En voi kuin olla samaa mieltä.
Siitäkin olen vain osittain samaa mieltä, että harrastekanaloiden lisääntyminen on lähtökohtaisesti vain ja ainoastaan hyvä, koska harrastekana voi paremmin kuin tuotantokana. Ei se aina mene niin. Mun naapurissani on tuotantokanala, jossa on kirkkaudeltaan luonnonvaloa vastaava valaistus, erittäin raikas ilma, kanat munivat automaattipesiin ja lattialla on kuiva ja raikas turvekerros, jota kuopsutella. Ruokinta on tietysti kanojen tarpeita vastaavaa, muutenhan hommasta ei leipä tulisi. Toki siellä on iso ryhmäkoko ja eläintiheys, mutta kyllä mä näen sen silti sata kertaa parempana elinympäristönä kanalle kuin pahimmat muniksesta lukemani ja harrastajilta kuulemani jutut. Itsekin olen joskus jättänyt kanat myymättä, kun ostaja on esim. kysellyt, että voiko niitä pitää talven leikkimökissä tai maakellarissa. Jos tämmöisiin oloihin eläimiä ottava luulee tekevänsä hyvänkin työn korvaamalla kaupan munat omilla, niin kyllä on eläinaktivistien propaganda tehnyt tehtävänsä. Eläimiä ei pitäisi ottaa maailmanpelastamismotiivilla.