Sannikki rakentaa UUTTA kanalaa
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
Re: Sannikki rakentaa UUTTA kanalaa
Noin minäkin olisin tehnyt hienot on paikat nyt ja mielellään minäkin siellä kippoineni keskellä kanojen ympäräröimänä olen ja juttelen niille sehän menis tehtaaksi ja kanat arkaantuisvat jos heittää kaikki ruuat ulkopuolelta
Re: Sannikki rakentaa UUTTA kanalaa
Voin vannoa että kanalassa tulee vietettyä enemmän aikaa
Meidän reilu vuoden ikäinen Nellikin pääsee kanalaan mukaan nyt, kun on turvallista ja tilavaa, ja innoissaan järjesteli kanojen ruokia
pikku apulainen. Sitten Nelli halus kanojen sekaan, veti oven perässään kiinni ja kyykyssä höpötteli kanoille kaiken maailman asiat
Ankat muutti tänään uuteen lintulaan (kanala lienee väärä nimi kun on räpyläjalkaisetkin siellä) Mun veljenpoika oli meillä koko viikonlopun ja oli haltiossaan kaikista elukoista

rokkikanan syliin ottaminen hieman jännitti, mutta ei kauaa

Ankat muutti tänään uuteen lintulaan (kanala lienee väärä nimi kun on räpyläjalkaisetkin siellä) Mun veljenpoika oli meillä koko viikonlopun ja oli haltiossaan kaikista elukoista

rokkikanan syliin ottaminen hieman jännitti, mutta ei kauaa

Re: Sannikki rakentaa UUTTA kanalaa
Vihdoinkin sattui kamera matkaan iltasella, eli sai hanhistakin sisäkuvia
Nopeesti oppi hanhet uuden kodin, siinä ruokia laitellessa hanhet kaakatti jo oven takana ja kun ovi aukesi, parvi paineli suoraan omaan loossiin

Näyttääpä likaiselta vesi, mutta vakuutan ihan tuore vesi siinä ämpärissä on, hämärä vissiin vääristää, ja juu on meillä hiekkainen vesi kaivossa
mutta ei se noin tummaa oikeesti ole 

Näyttääpä likaiselta vesi, mutta vakuutan ihan tuore vesi siinä ämpärissä on, hämärä vissiin vääristää, ja juu on meillä hiekkainen vesi kaivossa

Re: Sannikki rakentaa UUTTA kanalaa
Hauskan värisiä hanhia
Hanhet on kyllä sata kertaa siistimpiä, kuin ankat. Ne kun kerran dippaa sen mutasen nokkansa puhtaaseen veteen se on siinä . Ja ainakin näillä keleillä tuntuu, että niillä on kunnon multa/savi-mikälie paakkunokare nokan päällä lisukkeena

Ninnu joo 5 hanhea sotkee vähemmin kuin kaksi ankkaa
Nuo kaksi hanhea tossa oikealla on isä ja poika, juuri tuota "splash" kuviota toivoinkin, ja Nythän Taikalle (ihan oikealla) tulee valkoinen morsmaikku, jos vielä vaalenisi hieman toi kuvio
Katsotaan ensi kesänä minkä värisiä otuksia saadaan lisää jos saadaan 

Re: Sannikki rakentaa UUTTA kanalaa
Onnea Sannikille ja asukkaille uuteen lintulaan
Nyt on niin siistiä avaraa ja tilavaa!! Noita neliöitä on varmasti ilo siivota

Nyt on niin siistiä avaraa ja tilavaa!! Noita neliöitä on varmasti ilo siivota

Re: Sannikki suunnittelee jo kanalaa !!!
Tuulia kirjoitti:Onnea Sannikille tulevista kanoista ja hienosta kanalasta, minkälaisia kanoja meinaat ottaa, rotujahan on aivan tuhottomasti toinen toistaan kauniimpia.
hautomakoneen hommaaminen on varma keino päästää mopo käsistäMutta ei se mitään meitä samanhenkisiä on täällä paljon
Tuohon jatkaisin karkasi se mopo multakin ilman hautomakonettakin tuli niin ku tavallaan 10-15 kanaa liikaa laskuvirheineni mut haittaneeko tuo
Re: Sannikki rakentaa UUTTA kanalaa
Olipas taas mukava siivota vesilinnut
Ei edes haittaa noi hienosäädöt mitä vielä on kesken, hommat sujuu jo kuitenkin 

Re: Sannikki rakentaa UUTTA kanalaa
No niin brahmatkin pääsi muuttamaan omaan koppiinsa, alkoi olla kanala kaaoksen vallassa, kun kukot kovin näppärästi ylitti väliaikais kotinsa seinän jossa ei ole verkkoa, kun siihen hanhet tulee

Tässä sekainen ja pölyinen ja kukkopoikien "tahrima" rehutila, joka on muuten ranskanluppa Loren uusi pesäpaikka, tai käytössä Lorella on koko kanalan alue, mutta häkki on tuolla nurkassa

Mutta nyt on kaikki rakennus romut kanalasta pois ja pääsen hinkkaamaan lattiat puhtaaksi, ja tuohon tulee vielä se harmaa lattiavaneri niin saa tosi siistin näköiseksi

Ihanan tilavaa Tykkään kun elävillä on tilaa olla ja elellä on ne sitten kaksi/nelijalkaisia tahi ei jalkoja ollenkaan Johtuneeko tuo siitä kun itsellänikin pitää olla tilaa tarpeeksi että pääse pois porukasta jos haluaa ...
Re: Sannikki rakentaa UUTTA kanalaa
On se jännä miten noi elukat pitää oman päänsä. Toi brahmojen munintakoppisysteemi oli n 40cm irti maasta ja tytöt lopetti muninnan heti kun se asennettiin, noh nyt laskettiin se lattiatasoon ja tytöt alkoi munimaan seuraavana päivänä, mutta pesäkopin viereen
ei taida kelvata meidän mielestä hienot viritelmät 