Kauppatavoista taas kerran
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
-
malla
Kauppatavoista taas kerran
Maatiaiskanoista kiinnostunut tipunkyselijä ihmetteli, miksei ole saanut jo ostamistaan muutamasta tipusta tarkkaa ikätietoa. Edes jälkikäteen kysymällä (tekstiviestillä). Kanatiput ja kukko oli toimitettu treffipaikalle eikä tuoja ollut osannut kertoa niistä mitään tarkempaa. Itse kasvattaja ei ole vastannut tekstiviestiin. Tipujen oli kaupoista sovittaessa todettu olevan tiettyä maatiaiskantaa, mutta alkuperä- tai myyntitodistusta ei ostaja saanut (eikä luottavaisena huomannut pyytää) eikä tietoonsa myöskään oletetun säilyttäjän pitopaikan- ja säilyttäjätunnuksia. Hinta silti oli vähintäänkin keskitasoa. Kyse ei ole ilmajokisista, vaan toisesta maatiaiskannasta.
Ostaja oli nimenomaan halunnut maatiaiskanoja ja torjunut tarjouksia muista roduista. Minkähänlainen käsitys hänelle jäi suomalaisten maatiaisten kasvattajista? Toki ostajan itsensä on tärkeää pitää oikeuksistaan kiinni ja vaatia mustaa valkoisella, mutta kasvattajan on ostajan mahdollisesta kokemattomuudesta huolimatta noudatettava reiluja kauppatapoja. Tuskin tietoa voi jakaa liikaa...

mik
Re: Kauppatavoista taas kerran
En mä ole ainakaan mitään myyntitodistusta ikinä kirjoittanut. Pari käteiskuittia olen pyydettäessä toimittanut. Ja pyydettäessä toimitan alkuperätodistukset. Suvun kerron ja yleensä vielä tekstiviestillä tai sähköpostilla, jotta ostaja saa sen talteen.
-
malla
Re: Kauppatavoista taas kerran
Höh, olenko kontrollifriikki
? Mulla on käsitys, että säilytysohjelmaan kuuluvan on korrektia antaa ostajalle alkuperätodistus. On siihen ollut joskus tietääkseni mallikaavakekin tarjolla. Alkuperä-, myynti-, luovutus- tms. todistus - ei kai pahitteeksi ole. Jää itsellekin kirjattu tieto, minne on kasvattejaan luovuttanut kun ottaa kahtena kappaleena. Ja samalla tulee varmistettua että ostaja on hoitanut oman osuutensa eli rekisteröitymisensä. Kirjallisia dokumentteja vaaditaan muussakin eläinkaupassa. Jokaisen oma asia, mitä paperiin kirjaa; itse laitan yleisempääkin tietoa mm. loishäädöistä ja salmonellatutkimuksesta.
Kertomassani tapauksessa ostaja ei ollut mielestään saanut tarpeeksi tietoa. Ehkei olennaisinta ollut, tuleeko tieto paperilla vai suullisesti. Kunhan myyjä edes jossakin muodossa vaivautuisi.
Kertomassani tapauksessa ostaja ei ollut mielestään saanut tarpeeksi tietoa. Ehkei olennaisinta ollut, tuleeko tieto paperilla vai suullisesti. Kunhan myyjä edes jossakin muodossa vaivautuisi.
-
Suwitsu
Re: Kauppatavoista taas kerran
No kyllä mä alkuperäistodistuksen annan mutta muuta todistusta en oo ikinä antanut ja meilläkin kymmeniä ostajia käynyt. Eipä ole kukaan koskaan kyllä mitään muuta pyytänytkään. Ja nuo tekstiviestit ovatkin sitten ihan oma lukunsa 
-
Suvianne
Re: Kauppatavoista taas kerran
Minultakin kysyttiin alkuperätodistusta!
Olen säilyttäjä ja en ole tästä edes kuullut??
Onko mulla joku lappu jäänyt lukematta??
Ei mulla ole edes tulostinta. Kelpaako joku sähköpostilla lähetetty dokumentti jos kyse on vain omista tiedoista ja säilyttäjänumerosta jne.
Ja kanojeni suvusta mitä tiedän...???
Jos jollakin on kertoa mallia niin olis kiva!!

Muusa
Re: Kauppatavoista taas kerran
Mulle ei ole tullut mieleenkään varmistaa ostajalta mitään rekisteröitymistä - mikä rekisteröityminen pitäisi varmistaa? Toki suosittelen kaikille säilytysohjelmaan liittymistä ja jos ostaja tiedustelee, miten kananpito aloitetaan, kerron kyllä tarvittavista pitopaikka- ja eläintenpitorekisteröitymisistä.malla kirjoitti:säilytysohjelmaan kuuluvan on korrektia antaa ostajalle alkuperätodistus. --- Ja samalla tulee varmistettua että ostaja on hoitanut oman osuutensa eli rekisteröitymisensä. Kirjallisia dokumentteja vaaditaan muussakin eläinkaupassa.
Mitä kirjallisia dokumentteja vaaditaan muussakin, missä muussa eläinkaupassa?
Nyt mietin itsekin että onko alkuperätodistuksen käytöstä kuinka tarkat ohjeet esim. säilytysohjelmaan liittyessä? Se tietopakettihan jonka säilytysohjelmaan liittyessä saa, on kyllä varsin monipuolinen mutta vähän sillisalaatti.Suvianne kirjoitti:Minultakin kysyttiin alkuperätodistusta!
Olen säilyttäjä ja en ole tästä edes kuullut??
Onko mulla joku lappu jäänyt lukematta??
MTT:n säilytysohjelmalla on ainakin kahta hiukan erilaista alkuperätodistuspohjaa. Se tiedosto oli ennen (vähän huonosti ihan kenen tahansa) ladattavissa MTT:n maatiaiskanasivuilla mutta enää sitä ei kai ole. Sitä voi sitten tarpeen mukaan tulostaa tai tulostetta kopioida, Suvianne esim. kirjastossa ainakin saa otettua kopioita jos sinulla ei ole omaa konetta, tai olisikohan säilytysohjelmassa niin hyvä palvelu maatiaiskanan hyväksi, että lähettäisivät valmiin pinkan jos nätisti pyytää?
Mä en meiltä lähteville tipuille voi useinkaan kertoa ihan tarkkaa ikätietoa, kun meillä kuoriutuu tipuja tipoittain (käytössä kaksi hautomakonetta joista toinen on hautomiseen ja toinen kuoriutumiseen). Aina en pysty kertomaan tipujen vanhemmistakaan kovin tarkkaa tai varmaa tietoa (kuin että varmasti ovat tyrnäväläisiä). Mutta nämä asiat toki selvitän aina ostajalle kysyttäessä.
malla kirjoitti:Edes jälkikäteen kysymällä (tekstiviestillä).
Jos tekstariin ei saa vastausta niin varmaan kannattaa soittaa...? Tekstarit usein hukkuu matkallekin tai sit jos heti ei vastaa niin niihin unohtuu vastata, ja moni muutenkaan ei tykkää että tekstarit ois asiallinen keskustelukanava vieraitten ihmisten kesken, vaikka kuinka nykyaikaista onkin...Suwitsu kirjoitti:Ja nuo tekstiviestit ovatkin sitten ihan oma lukunsa
-
Suvianne
Re: Kauppatavoista taas kerran
Minä taas ujona ihmisenä tykkään vaan tekstitellä. Ainut jolle soitan vapaaehtoisesti on äitijaisä
Kiitos tuosta, lähden surffaan MTTn sivuille
Olen muuten varma, että luin koko pinkan sillon ja en muista tästä todistuksesta mitään??
Nyt ehkä tiedän?? En ole poikastuottaja!! Siksi en varmaan tiedä tosta??
Tuskin se on kuitenkaan lailla kiellettyä myydä alho kukko vaikkei poikastuottaja olekkaan??

Viimeksi muokannut Suvianne, 29 Kesä 2012, 18:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Suvianne
Re: Kauppatavoista taas kerran
En löydä mistään sellasta lomaketta. Taian kysyä tuoviselta suoraan
-
Muusa
Re: Kauppatavoista taas kerran
Kyllä sen todistuksen pitäis olla yhtä lailla säilyttäjien saatavissa ja käytettävissä, totta kai säilyttäjätkin saa myydä kukkoja, kanoja, nuorikoita, tipuja ja siitosmunia.Suvianne kirjoitti: Nyt ehkä tiedän?? En ole poikastuottaja!! Siksi en varmaan tiedä tosta??
Tuskin se on kuitenkaan lailla kiellettyä myydä alho kukko vaikkei poikastuottaja olekkaan??
-
Suvianne
Re: Kauppatavoista taas kerran
Laitoin kyselyn Tuovilalle ja samalla kysyin kantaa tähän väri asiaan. kun minäkään en valikoi fenotyypin mukaan. Ja pidän Harmaata kukkoani yhtä alhona kuin aapiskukkoa.
Niin se aiheuttaa monessa kuumia tunteita. Kysyin onko asiaan virallista kantaa. Ja jos on alan sen mukaan "jalostamaan"
Vaikka minusta nyt on kyse säilyttämisestä, oli se väri mikä vain.
Niin se aiheuttaa monessa kuumia tunteita. Kysyin onko asiaan virallista kantaa. Ja jos on alan sen mukaan "jalostamaan"
Vaikka minusta nyt on kyse säilyttämisestä, oli se väri mikä vain.
-
annemari
Re: Kauppatavoista taas kerran
Minulla on koneelle talletettuna todistuspohja, olen sen joskus MTT:n sivuilta imuroinut, ja nyt se on sieltä kyllä kadonnut. Voin sitä lähetellä halukkaille sähköpostilla. Todistus on Excel-pohjalla!!
-
Muusa
Re: Kauppatavoista taas kerran
Tästähän oli fb:ssä vääntöä ja oottelemme Kantasen kommenttia, ja mä vähän luulen että kannattaa oottaa ennemmin sitä... jos ei oo huomenna lähdössä Vekkilään (siel nähdään!Suvianne kirjoitti:Laitoin kyselyn Tuovilalle ja samalla kysyin kantaa tähän väri asiaan. kun minäkään en valikoi fenotyypin mukaan. Ja pidän Harmaata kukkoani yhtä alhona kuin aapiskukkoa.
Niin se aiheuttaa monessa kuumia tunteita. Kysyin onko asiaan virallista kantaa. Ja jos on alan sen mukaan "jalostamaan"
Vaikka minusta nyt on kyse säilyttämisestä, oli se väri mikä vain.