Tänään kanalssa huomasin, että tuolla meidän pääkukolla on osa kynsistä AIVAN liian pitkät, ja osa taas niin lyhkäset että hyvä että kynsiksi tunnistaa... liian pitkät kynnet tietysti leikataan, mutta kuinkapaljon mahdan uskaltaa ottaa pois niistä?
Onko kellään selitystä miksi osa kynsistä niin kamalan lyhkäsiä? ja ennen kaikkea miten tämän olisi voinut välttää, (tietysti tarkistamalla jalat säännöllisesti mutta muuta keinoa?) Kaikilla muilla kuitenkin kynnet pysyvät kauniin lyhkäsinä...
En tiedä, että mikä on oikea vastaus ja meillä on toimittu "mutu"-tuntumalla, mutta kerronpa meidän systeemin.
Kynsiä on tarpeen vaatiessa lyhennetty samalla periaatteella (ja välineillä) kuin koiraltakin eli usein (suurinpiirtein kerran viikossa) ja vähän kerrallaan, jotta kynnen sisällä oleva "sydän" (vai mikä se sitten onkaan... ydin?) vetätyy lyhyemmäksi. Ollaan myös laitettu muutamaan orteen alapuolelle "kynsiviila" eli hiekkapaperia (tai jotain nauhahiomakoneen nauhaa) kunnes kynnet ovat jälleen kohtuullisessa kunnossa. Itseasiassa kanojen kynsien kasvu on ainakin meillä kovin vaihtelevaa - on jouduttu tekemään kynsihuoltoa vain yhdelle tai kahdelle kanalle. Jos en nyt väärin muista
Koirilla ainakin huomaa hyvin, jos on epäpuhtaat liikkeet, miten vaikuttaa kynsiin. Olisiko se telonut sen lyhyen kynnen jossain vaiheessa, että olisi katkennut/murtunut ihan tyvestä saakka? Tuskin linnuilla voi olla niin virheasentoisia jalkoja
Mulla millet on sellaisia, että niiden kynsiä saa säännöllisesti olla lyhentelemässä.
Mä leikkasin ankkojen kynnet toissapäivänä, ne ei tahdo talvella pehmeällä alustalla kulua. Käytin sellaisia pienen koiran kynsileikkureita. vaaleasta kynnestä ydin näkyy lävitse, ja jätin ytimenj aleikkauskohdan väliin kynttä etten vahingossa leikkaa liikaa. Osalla ankoista on kuitenkin tummat kynnet joista ydin ei näkynyt läpi, ja näiden kynsiä leikkasin varovaisemmin. Jos kukollasi on tummat kynnet, niin ehkä vaaleasta kanasta/kukosta voisi katsoa mallia miten kynnen ydin menee. Meidän ankat olivat kyllä kovasti eri mieltä kuin minä saako heidän kynsiään leikata Ei ne onneksi miten katastrofaalisen pitkiä olleetkaan, mutta aajattelin ottaa varman päälle.