Musta joulu

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
Jemuli

Musta joulu

Viesti Kirjoittaja Jemuli »

Jouluaattoaamuna löytyi kana kuolleena pesästä. Kana oli yksi niistä häälahjaksi saamistani hybrideistä, jotka sain reilut kaksi vuotta sitten ja joista kanaharrastukseni alkoi. Muutamana päivänä kana oli ollut vähän vaisumpi, liikkui kyllä ja söi, yöksi kiipesi orrelle. Edellisenä iltana jo uumoilin lopun olevan lähellä... Kana kai kuoli lopun pelin vanhuuttaan, kun oli jo kaksi ja puoli -vuotias ja hybridithän eivät ilmeisesti elä aina kovin pitkää elämään... Kanakuolema oli ensimmäinen luonnollinen minun kanalassani. Yritin kyllä antaa kanalle lämmintä hunajavettä piristykseksi, kupukin tuntui olevat täynnä ruokaa, mutta näin vain kävi.

Tapanina sitten iski haukka. Kanat olivat pihalla, kuten tavallista, olihan ulkona +8 astetta ja nurmi viheriöi... Tietoisen riskin olen kyllä ottanut kun kanojani vapaana pidän, mutta nyt sitten kävi näin. Haukka vei pikkukukon, jonka oli tarkoitus muuttaa kaverini luo asustelemaan uuden kanalan isännäksi. Jos jotain hyvää haluaa hakea, niin onneksi vei pikkukukon eikä kanaa tai "pääkukkoa". Jäljelle jäi vielä toinen pikkukukko, jonka voin antaa kaverilleni... Haukan hyökkäyksen jälkeen kanat olivat ympäri lääniä piilossa kuka missäkin ja parin tunnin etsinnän jälkeen yhtä lukuun ottamatta kaikki löytyivät. Ilta pimeni ja mieleen hiipi ajatus siitä, että menetimmekö kolme rakasta lemmikkiä jouluna? Usko kanan paluuseen hiipui miehelläni ja hän oli varma kanan joutuneen haukan kynsiin tai ainakin joutuvat ketun kitaan yön pimeinä tunteina. Minä jaksoin uskoa ja niinhän seuraavana aamuna kana oli päivän valjettua palannut piilostaan kanalalle!!
kaakatin

Re: Musta joulu

Viesti Kirjoittaja kaakatin »

Voi,voi, voimia sinulle. :smt056
Olipas ikävä joulu, mutta onneksi se yksi eksynyt kana läytyi
Vastaa Viestiin