Paju:Todella kesy kana, keikkuu aina selässä tai sylissä, ei päästä muita "poikasia" minun, eli "emon" luokse. Tulee aina
iltaisin pihalle kutsusta kun suljen luukkua, ja vien sitten hänet ison oven kautta takaisin kanalaan. Imajokelainen maatiainen.
Vaahtera: Kukko. Kesyys vaihtelee, tykkää kanoista ja rapsutuksista, kanojen kanssa vähän liiankin innokas, tulee minulle (emolle) aina selittämään kuinka isot kukot kiusaavat. Ilmajokelainen maatiainen.
Raparperi Kukko. Rakastaa rapsutuksia, silityksiä ja Lilja-rokkia joka on Raparperia viisi kertaa isompi

.
Litutilli: Kukko. Nimi sopii sille mielestäni hyvin, pienenä kiljui kaiken aikaa. Ei kovin kesy, mutta tykkää rapsutuksista
ja on vetänyt nokkaan itseään isomalle Vaahtera-kukolle.
Petunnia: Kesy kana, toisten, varsinkin Pajun silmätikku. Toisesta silmästä melkein sokea, sillä on kai kaihi, tykkää olla
minun (emon) lähellä mutta se ei oikein Pajun takia yleensä onnistu. Raparperi, Litutilli ja Petunnia ovat kaikki käppänöitä.
Siinä oli nuorin lauma.
Viikuna: Ihana kukko, ja minä olen sen kana

. Ruskea silmäinen kultainen kukko, jolla haarmaat jalat ja
valkoiset kynnet, Ohdake on vetänyt sitä nokkaan ja nyt Viikuna ei enään uskalla olla kovinkaan innokas kanojen kanssa.
Ilmajokelainen maatiainen.
Ohdake: Aika kesy kukko. Sairastanut IB:n. Inokas kanojen kanssa. Ilmajokelainen maatiainen.
Poppeli: Tiukka mimmi, ja aika kesy. Samaa "rotua" kuin Litutilli, Raparperi ja Petunnia eli käppänä sekoituksia.
Unikko: Erittäin kesy kana, aina hyppäämässä syliin herkkujen toivossa, muiden silmätilkku, mutta pistää nuoremmat silti kuriin. Samaa "rotua" kuin Poppelikin. Poppelin sisko.
Siinä olikin sitten toisiksi nuorempien lauma.
Kielo: Kääpiöhamburker kana, aika kesy, lopettanut muninnan kukkopaljouden vuoksi.
Kaisla: Kielon sisko eli samaa rotua, kesy ja höpsö, lopettanaut muninnan samasta syystä kuin Kielokin.
Siinä oli kanalan pienimmät kaverukset.
Pihlaja: Ihmeellinen ahmatti kana, hyvä munia ja kesy sylissä juttelia. Ilmajokelainen maatiainen.
Angervo: Arka putputtaja, hyvä munija ja aika ahmatti. Ilmajokelainen maatiainen.
Omena: Aika kesy kana, munii oikeita jätti-munia ja on mädänomenan värinen

. Ilmajokelainen maatiainen.
Selja: Kaikkien kaveri ja silmätikku kana, kesy, ei juttele paljoa ja on perso herkuille. Munii hyvin. Ilmajokelainen
maatiainen.
Siinä oli Ilmajokelaais-rouva lauma, kaikki on aika moisia ahmatteja. Toisiksi vanhin lauma.
Lilja: Aika moinen käki kanaksi, esittää kovaa ja on johtaja kana, mutta onkin loppujen lopuksi vielä "emon" eli minun, pieni pikku tipu. Varsinainen nirsoilia, hunaja ja kissanruoka kelpaa. Plymouth Rokki.
Uutelo: Johtajakukko ja sylipallero, ei syö itse paljoakaan vaan antaa kaikki herkut kanoille. Kääpiö kotchi.
Ulpukka: Uutelon kana ja kai sukulainenkin sillä Uutelon ja Ulpukan Pihta tipun jalasta tuli epämuodostunut. Pihta on
onnettomuuden seurauksesta nyt kanojen taivaassa. Ulpukka on hyvä munia mutta pelkää isoja kukkoja.
Siinä oli viimeinen ja vanhin laumamme, ja nyt kyllä kirjoittaminenkin piisais minulle.