Eihän tästä tule mitään...

[siimis]

Tykkään, tykkään ihan älyttömästi Se on raidallinen, kuten mummonsa Kyllikki - jota edelleen kaiholla muistelen... Laskin tämän "kukkopojan" sitten yhteen sekarotuparven kanssa ja näkyy tuo aito kukkokin siitä kovasti tykkäävän, niska on jo ihan kalju! Eli aika lähelle sukukypsyyttä sai tämä ylläri elellä kukkona, kunnes pöljä kanafarmari huomasi erehdyksensä Varmaan alkaa pian munimaan.

[Nuki]

Onnea siimikselle hyvästä tuurista! Itse asiaan, mun piti jo eilen kysyä, mut luinkin sitten ketjun alussa olleen linkin jossa oli tutkimus siipikarjan lopetustavoista. Oli meinaan aika ahistavaa luettavaa, kuvittelin et kaulan katkaisu on nopein tapa lähteä, mut siinä tutkimuksessahan oli että aivotoiminta säilyy vielä useita sekunteja mestauksen jälkeen. Niin, mikä olis se suositeltava tapa lopettaa esim. sairas tai loukkaantunut lintu? Viiriäiset on niin pieniä että niiltä luultavasti saan niskat nurin, mutta entäs kanat ja kalkkunat? Päänkatkaisu tuntuu aika sottaiselta puuhalta ja koska mulla ei oo luonnetta syödä omiani, joutuisivat valitettavasti hautaan ja tuntuu vähän rankalta haudata kahtena kappaleena ja siivoilla verijälkiä... Myönnetään, oon nössö herkkis!
Itse asiassa oon ajatellut että kiikutan sairastavat linnut eläinlääkärille piikille, mutta joskus varmaan voi tulla eteen hätälopetuskin. Mitä tätä ketjua oon lukenut, niin moni kuitenkin tuntuu pitävän kaulan katkaisua parhaana tapana. Jotenkin musta niskan katkaisu käsin tuntuis jollain lailla inhimillisemmältä, mut onko sitten riskialtista kun ei oo asiasta kokemusta, en halua satuttaa lintua vaan lopettaa nopsaan ja nätisti. Mulle on jäänyt mieleen kummittelemaan "hyvänä lopetuksena" kun mutsi kertoi miten niiden naapurin isäntä lopetti vanhat kanat ottamalla ne syliin, jutteli ja silitteli ja sitten nopeasti niksautti niskat poikki. Mut joku kalkkunakin, siinä saa varmaan olla ruista ranteessa kun käy vääntämään...
Tohon alussa viittaamaan linkkiin poiketen mun linnut on onneks ihan sylikesyjä että joskus mahdollisesti eteen tulevan lopetuksen yhteydessä uskoisin niiden pitävän ihmiskontaktia vaan rauhoittavana.
Muoks. Äh, ei se linkki siis ollut TÄN ketjun alussa, vaan jossain toisessa missä puhuttiin lopettamisesta. Yritin eilen siis perehtyä asiaan ja ehkä etsiä jopa jonkun lopetusvideon, mutta se tutkimus veti vähän hiljaiseksi...

[Rontti]

Korjatkaa nyt viisaammat jos oon väärässä, mutta olikos se niin että virallisesi aikuisen kanan sai lopettaa vaan joko kaulan katkaisemalla tai hiilidioksidilla? Voi olla että muistan ihan pöpöjä.

Vanhoissa kanakirjoissa kuvataat ainakin seuraava teurastustapa: "Teurastajalla on kana vasemmassa kainalossa ja hän pitää vasemmalla kädellä sitä kaulasta. Oikean käden etu- ja keksisormen väliin hän ottaa kanan pään korvien takaa, joten pää tulee käden sisään. Sitten hän taivuttaa päätä taaksepäin, vetää kaulan suoraksi ja äkkiä voimakkaasti vetäisee, niin että kaulanikamat irtaantuvat niskaluusta, selkäydin katkeaa ja kana menee silmänräpäyksessä tainnoksiin." ("Kanojen hoito", Matti Järvi1929) Tämän jälkeen kaulasuonet siltikin leikataan poikki ja lasketaan veret. Kysymys on tietenkin teurastustavasta, ei varsinaisesti lopetustavasta.

Itse arvaisin, että vaikka aivotoiminta hetken irtopäässä säilyisi, tuskin eläin kipua tuntee, ja sitä itse pidän tärkeinpänä. Kun katkaisee pään, ei tarvitse arvailla menikö kana vain tajuottomaksi vai lähtikö henki varmasi. Veristä puuhaa se kieltämättä on, mutta siten olen lopettanut nekin jotka eivät pataan syystä tai toisesta mene. Oma painajaiseni on, että eläin jää kitumaan, joten käytän mieluummin sitä isoa kirvestä kuin lähden kokeilemaan tuota niskojen niksauttamista. Ihan pienet olen voinut kyllä lopettaa iskulla päähän, mutta senkin teen niin, ettei mitään arvailunvaraa jää.

[Nuki]

Okei, kiitos tiedosta. Sitä kipua mäkin haluan nimenomaan välttää, jotenkin tuli vaan sellainen inha olo siitä tietoisuus-jutusta. Onneks meillä on terävä kirves ja nyt mä vaan kovasti toivon että kun oon tähänkin varautunut, se ei ikinä osuis oikeesti kohdalle... Yhteen aikaan mulla oli hirvee pelko että ajan autolla jonkun elukan yli ja se jää kitumaan. Löysin jostain muistaakseni Hesyn sivuilta selkeät ohjeet miten supi tms. täräytetään hengiltä jos niin ikävästi sattuu. Ei oo vielä sattunut. Toi kalauttaminen oli musta aika jees vaihtoehto (sitä faija suositteli, sillä se ite kuulemma lopetti kaikki sairaat otukset eikä mikään jäänyt kitumaan), mut siinä lopetusketjussa joku kertoi kauhutarinan kyyhkystä jota oli joutunut takomaan ihan urakalla ennen kuin henki meni.

[Keijula]

Ei kiputieto pääse aivoihin, jos kaula on poikki. Kiputieto menee ensin aina rangassa olevaan keskushermostoon, josta lähetetään ns. refleksi vaste, josta tulee sanonta päättömän kanan lennosta. Tämä siksi, että eläin reagoisi nopeammin kipuun. Ihminenkin reagoi kipuun ennen tiedostamista täysin samasta syystä. Myös tästä syystä päätön/kuollut eläin saattaa hetken vielä reagoida ärsykkeisiin; keskushermosto toimii ilman päätä, kunnes veri ei kierrä enää ja kuljeta happea, jolloin tapahtuu ns. solutukehtuminen.

Tietoisuus katoaa todella nopeasti, kun kaula on lyöty poikki. Aivojen verenhukka saa eläimen menemään lähes heti tajuttomaksi. Aivot kun tarvitsevat paljon happea, jota ei enää ilman torsoa saa. Tietoisuudesta ja tahdosta riippumattomat refleksit saattavat säilyä pitkäänkin kuoleman jälkeen. Joskus useita minuutteja.

Teurastamoilla eläin tainnutetaan hiilidioksidilla, jonka jälkeen veri lasketaan ulos, jolloin kuolema on myös kivuton. Ennen tainnutus tehtiin sähköllä, joka on nykyään kielletty, koska aiheuttaa kipua.

[Iloisten Munatalo]

Kiitos selkokielisestä vastauksesta

[Nuki]

Kiitos, Keijula. Tämä kevensi sydäntäni. Ja lisäsi tietoa!

[siimis]

Mä lisäisin vielä, että minusta kaulan katkaisu on nopeampi ja kivuttomampi tapa lähteä, kuin eläinlääkärin lopetuspiikki. Ensinnäkin se piikki itsessään sattuu, nukutusainetta tarvitaan aikamoinen volyymi ja se aiheuttaa kudosvenytystä ja sitten se ikävä tosiasia, että suurin osa eläinlääkäreistä on ihan tunareita mitä tulee lintujen hoitamiseen. Sairaalla kanalla ei välttämättä ole kovin isoja lihaksia, mihin ainetta injisoida ja suonta siitä on vielä vaikeampi löytää.

Niskojen nurin vääntäminen on myös hitaampi tapa, koska siinä aivokuolema tulee hitaammin, kun veri vielä kiertää päähän. Sydän meinaan ei pysähdy siihen kuin kaula katkeaa, vaan saattaa sykkiä useita minuutteja. Kaulan murtamisen tai sen klapitainnutuksen jälkeen on myös aina laskettava veret. Päähän mätkiminen ei ole lopetustapa - eli ei, ei mätkitä mitään eläintä päähän kunnes henki lähtee vaan ensin mätkäistään se taju kankaalle ja sitten _lasketaan veret_. Veren lasku on se mikä aiheuttaa kuoleman, kalloon kalauttamisen tarkoitus on vain tainnuttaa eläin tajuttomaksi.

Hiilidioksidilla tainnuttaminen ei muuten myöskään ole mikään nopea ja siisti keino, ja etenkin mitä nuorempi eläin, sen parempi hiilidioksidin sietokyky sillä on. Esim. tipujen lopettaminen hiilidioksidilla on kyllä minusta aika karmeaa. Kyllä ne pitkään ja hartaasti hoippuvat ja haukkovat henkeään ja syke loppuu vasta pitkän ajan päästä. Eli tainnutus joo okei kaasulla, mutta sitten henki pois mekaanisesti!

[vardenji]

Joten näin ollen ainakin täällä luotetaan visusti kirvesterapiaan ja kaulan katkaisuun vastaisuudessakin. Kaks sairasta kanaa olen kirveellä lopettanu, ja kun niitä sylittelee hetken ensin, tietää et on niille parempi lähtee, niin rauhallisesti pölkylle ja TERÄVÄ KIRVES ja HYVÄKUNTONEN HAKKUUPÖLKKY on niille avain kivuttomaan rauhaan. Metsästäjä kun tuli pari kipeetä kanaa lopettamaan, niin kirveellä sekin asian hoiti. Kaveri pitää nykyään autossa retkikirvestä hirvi- ja peurakolareiden varalta. On yhtä peuraa ollu lopettamassa kolarin jälkeen eikä keltään löytyny kirvestä. En muista millä se saatiin sit lopetettua.

[Nuki]

Täytyykin hankkia retkikirves autoon. Mä luulin, et nirri lähtee ihan kalauttamalla mut jätänpä sitten ne kolkkaamiset sikseen. Ja kun nyt aattelee, niin onhan se eläinlääkäriin kuskaaminen sun muu hässäkkä jo itsessään stressaavaa kanalle, vertaa siihen kun jos sen nappaa vaikka yöpuulta tuttu ihminen kirvesterapiaan. Eiköhän sen pysty tarpeen vaatiessa tekemään. Oon tosiaan aika herkkis, mut ennemmin oon kissojenkin raatelemat hiiret lopettanut kuin katellut niiden kitumista. Ei se kivaa oo, mut huonompi olo jäis jos tietäis että otus on turhaan joutunut kärsimään.