hoiperteleva kana

kun kana sairastaa...

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

Vastaa Viestiin
sinkkonen

hoiperteleva kana

Viesti Kirjoittaja sinkkonen »

hienoa, löytyi tällainen foorumi. nyt tarvisin apua! mikä kanoilla mahtaa olla kun ne alkavat ensin kyyhöttämään maassa, syövät kyllä vielä siinä makaillessaan, mutta liikkuvat tosi huonosti. hoipertelevat, ovat toispuoleisia, aivan kuin jalka olisi kipeä. oletinkin ensimmäisen sairastuneen kohdalla vain jalkavaivan olevan kyseessä, mutta oireet ovat nyt parin päivän aikana pahentuneet. ja eilen alkoi toinen kana oireilemaan samalla tavalla. joten mitä tehdä?
Moilanen

sairaudet

Viesti Kirjoittaja Moilanen »

Ei kai sinulla ole missään rotanmyrkkyä, jota kanat syystä tai toisesta ovat päässeet maistelemaan. Oireet viittaavat vähän sinnepäin.
Kanaset

ajatuksia

Viesti Kirjoittaja Kanaset »

En tiedä todellakaan varmasti mutta tulipa mieleen että jos kanoilla on jokin puutostauti, kuulemma voi jalat mennä alta. Näin kertoi agronomi-ukkini joskus. Eli onko ruokavaliossa puutteita pitkän talven jäljiltä? Täällä sivustolla on hyviä kananpöperöohjeita, muistaakseni yleiskeskusteluosiossa, aiheessa jossa keskusteltiin siitä kun kanaemot käyvät omien nuorikoidensa kimppuun... oli niitä ohjeita muuallakin täällä. Sitten myös kannattaa eristää kanat terveistä jos vaikka vaiva on tarttuvaa.

Itse kyllä soittaisin eläinlääkärille ja kysyisin neuvoa.
Tupu

Viesti Kirjoittaja Tupu »

Vahvasti vaikuttaisi marekin taudilta, se on aika yleinen kanojen halvaus/kuolinsyy. :( Meillä silloin tällöin kuukahtaa siihen kanoja. Tuotantokanaloissa marekia vastaan kanat rokotetaan.
sinkkonen

vaikea sanoa

Viesti Kirjoittaja sinkkonen »

onko jotain puutoksia, ovat kyllä läpi talven ja kevään saaneet varsin monipuolisesti kaikkea ruoantähdettä ja lisäksi viljaa, kalkkia ja härkäpapua. rotanmyrkkyä ei ole heidän saatavilla. marekista en tiedä. löysin kokkidioosi nimisestä sairaudesta myös juttua, sekin lienee mahdollinen.

nyt nämä kaksi kanasta vain kyhjöttävät paikallaan ja eivät saa jalkoja alleen, voisi sanoa että puolittain ryömivät eteenpäin. ruokahalut on kuitenkin tallella. tosi kummallista. jokin puutos sopisi tohon jalkojen pettämiseen.

voi vietävä.
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4453
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Surkeaa...nyyh!

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Kyllä mun mieleen tuli ekana myös tuo Tupun mainitsema marekin tauti...avainsanoina: hoipertelu ja toispuoleisuus.
Laitan pari linkkiä, joista voit tutkia tarkemmin mitkä oireet täsmäisivät...Mutta niin kuin Kanaset sanoi: eläinlääkäri on tietysti se viisain ratkaisu!

http://www.siipi.net/hanke/taudit.html

http://www.farmit.net/farmit/fi/02_koti ... /index.jsp
lomittaja

Viesti Kirjoittaja lomittaja »

Justiin tänään oli puhetta yhen munatuottajan kanssa tosta marekinviruksesta (vai tauti, mikälie) Niille oli tullut sellaset kanat, jotka oli unohtunu rokottaa! Ja just noi samat oireet nyt tappaa niillä hirveitä määriä.
sinkkonen

tietoa

Viesti Kirjoittaja sinkkonen »

tervehdys,
onkos teillä tietoa marekin-taudista sen enempää kuin mitä noissa linkeissä (kiitos niistä) on. ell ei ollut kovin innokas kanalääkäri, lienee muutkin törmänneet samaan ilmiöön. "kanaa ei kannata hoitaa, en niistä tiedä" yms.

ne kaksi sairastunutta kanaa ovat edelleen toipilasmökissä. annoin niille armonaikaa, kapinoin niin kovin vallitsevaa käytäntöä vastaan. ja nehän ovatkin osittain toipuneet. molemmat syövät hyvin ja ovat vsrsin pirteitä. toinen ontuu hieman ja välillä katselee koipeaan kummissaan. toinen ei saa jalkoja kunnolla alleen. kävelee osittain "kyynärvarsillaan" vai miten sen nyt sanoisi. hänen kohdalla onkin sitten vaikeita päätöksiä, jos kävely ei ala sujumaan.

jos tuo kanojamme vaivaava sairaus on marek niin sen seuraukset ovat vielä hämärän peitossa. kanat ovat peräisin samasta paikasta. joten ovat ilmeisesti saaneet kaikki tartunnan untuvikkona? ja jos ne joskus alkaa hautomaan niin tiput saa saman? joten onko ainoa vaihtoehto se tosi ikävä. toisaalta, jos kanoja ottaa lisää, mutta aikuisina, niin ne eivät tartuntaa saisi? joten nykyisen lauman voisi pitää, jos ei haudota omia tipuja? tipujen rokotuskin lienee mahdollista.

kylläpäs sitä pitää tehdä ikäviä ratkaisuja.
sinkkonen

hankalaa

Viesti Kirjoittaja sinkkonen »

olen asiaa taas selvitellyt, ja kerron teillekin. jos siitä olisi vaikka joskus jolle kulle hyötyä. joku täällä suositteli Vantalla toimivaa ell:ää. soitin hänelle ja kertoi seuraavaa:
-marek tosi yleinen, eritoten just maatiaisilla (rokottamattomia)
-marekia tässä tapauksessa lähes mahdoton varmasti diagnosoida, hengissä kun ovat
-oireet, eri toten nuo jalkaoireet, viittaaavat vahvasti juuri marekiin
-marekista mahdollista toipua kokonaan
-populaatiolla vastustuskykyä marekiin kun kerran toipuvat
-uudet kanat hankalia ottaa niillä kun vastustuskykyä ei ole, tuppaavat kuolemaan :(
- tipuille vastuskykyä saattaa kehittyä, oma haudonta siis parempi vaihtoehto lauman lisäykseen vaihtoehto kuin uudet kanat

jotta semmottiista.
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4453
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Hyvä sinkkonen!

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

sinkkonen kirjoitti:Kerron teillekin, jos siitä olisi vaikka joskus jolle kulle hyötyä.
Tämä on erittäin hyvä, että kertoo kaiken minkä vain suinkin saa selville (varsinkin näissä sairauksissa ja etenkin, kun olemme lähes jokainen törmänneet niihin "ei-kanatohtoreihin")! Aina löytyy joku joka kamppailee saman ongelman kanssa...ei välttämättä tänään, mutta joskus...

Yksi pitkälle edenneen marekin tuntomerkki on "spagaatti"-asento---toinen jalka suoraan eteen ja toinen taakse...

Sellaisen jutun löysin vanhasta kanakirjastani (vm. -51), että siitokseen voisi käyttää yli 2-vuotiaita kanoja, koska niille on kehittynyt vastustuskyky marekia vastaan. Minkäs ikäisiä sinkkosen kanat ovat? Ja kerrohan mitä niille potilaille kuuluu...
sinkkonen

Viesti Kirjoittaja sinkkonen »

toipilaille kuuluu hyvää. palautin ne eilen laumaan takaisin, joka tietysti aiheutti hieman kärhämöintiä. toinen sairastuneista, Ilona, oli pomo ennen sairastumistaan, joten come back aiheutti vallan ottaneelle blondille ja Ilonalle kiistaa johtajuudesta. tilanne on jo hieman rauhoittuut, mutta edelleen kiertelevät ja kaartelevat toisiaan, ja kyräilevät.

sairaampi Piki on alkanut jo ottamaan jalkoja alleen ja pääsee hienosti eteen päin, päivä päivältä paremmin.

kanojen iästä on kahta versiota, joko 1v tai sitten 3v. epävarmuuden taustalla on pitkä tarina:) veikkaisin että osa on alkuperäisiä eli 3v ja osa 1v. mene ja tiedä.

kanat eivät missään vaiheessa spagaattia tehneet, joten selvisivät ilmeisesti hieman lievemmällä taudin kuvalla. tuli vielä mieleen tosta marekista se, että eikös luontaisesti, ilman rokotuksia, kehitys menisikin niin että ne yksilöt joilla on vastustuskykyä marekiin lisääntyisi? mut nyt rokotuksilla lisääntyy ne joilla ei sitä ole?

mutta siis, täällä riemuitaan toipilaista ja Aurinkoisesta Aamusta!
Kanaset

Viesti Kirjoittaja Kanaset »

Hienoa että kanat ovat paranemaan päin! Vointeja vielä toipilaille!!
Teppana

Viesti Kirjoittaja Teppana »

Hienoa että kanat toipuvat,kohta pääsevät uloskin touhuamaan...
kuuni

Kana hoipertelee, mikä on

Viesti Kirjoittaja kuuni »

Kyseessä maatiainen. Outoa käytöstä on ollut jo 1,5 kk. Ongelmat alkoivat toisen jalan ontumisella. Parani viikossa.
Tästä viikko eteenpäin , huomasin kana taas muuttuneen oudoksi. Kävely oli hoipertelevaa, seisoi toinen jalka edessä ja toinen
takana. Tämä korjaantu, mutta edelleen on huojuvaa ja horjuvaa kävely. Ei nuku orrella vaan pesässä. Ruokahalu on normaali.
Onko kanan päivät luetut vai mitä teen? Mikä voi olla?
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4453
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Re: Kana hoipertelee, mikä on

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Marekin taudiltahan tuo vaikuttaisi...valitettavasti :smt009 Oireiden perusteella siitä ei kylläkään voi/saisi tehdä diagnoosia, vaan pitää lähettää kuollut/lopetettu kana tutkittavaksi Eviraan, jos haluaa selvittää varman diagnoosin.
Pelkät jalkaviat, joissa oireena mm. ontuminen, parantuvat yleensä viikossa tai parissa kokonaan. Kovin kauan ei kannata pitkittää lopetuspäätöstä, kun on oireillut jo noinkin pitkään.
Vastaa Viestiin