Täysin epäonnistunut kanahankinta
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
-
Kanamartta
Täysin epäonnistunut kanahankinta
Haluan kertoa kaikille aika epätoivoisen kananhankinta kokemuksen...
Otettiin toukokuussa tuttavien kautta kana-autosta 8 kanaa. Tarkempia tietoja en osannut edes kysellä kanoista kun vasta alotellaan tätä kananpitoa. Tuttavamme oli kyllä menestyksellä ottanut kanoja jo pari kertaa tästä kana-autosta joten en osannut epäillä kummempia ongelmia. Meillä on ennestään maatiaisia kanoja jotka ovat päivät vapaana. Nämä uudet kanat sijoitettiin omaan kanalaansa sisätiloihin. Autossa kananuorikot olivat häkeissä kuljetuksen ajan ainakin, en tiedä ovatko kasvaneet häkeissä muutenkin. Kanat ovat mielestäni Isa Browneja.
Kaikki sujui alkuun hyvin ja kanat alkoivat munimaan jo ennen juhannusta. Seitsemän munaa tuli päivittäin. Sitten rakensimme kanalaan lisäseinän. Linnut eivät näyttäneet ottavan siitä mitään stressiä, katselivat uteliaina ja tulivat lähelle tutkimaan mitä tehdään. Seuraavana päivänä kauhistuksekseni huomasin että yksi kana on halvaantunut. Lopetettiin se kun se ei enää pystynyt liikkumaan. Päädyin siihen että sillä oli Marek, oireet olivat juuri sen kaltaisia. Tänä samana päivänä ihmettelin että miksi ei ole tullut kuin yksi muna. Näin jälkeenpäin tajusin että munansyönti sai alkunsa siitä kun sairas kana todennäköisiesti muni lattialle. Toinenkin kana sairastui mutta toipui ennalleen. Tästä lähtien munat särjettiin pesiin ja kuoret syötiin. Välillä kerkesin pelastamaan pari ehjää munaa. Rakennettiin vierintäpesä. Ongelma ei vielä silläkään ratkennut vaan huomattiin että yksi kana kyttää pesällä olijoita. Munia hajotettiin vierintäpesäänkin. Pistettiin pataan tämä häirikkö ja nyt munia ei ole särjetty.. Annas olla, seuraavana päivänä kahdelle kanalle oli tullut taas Marek oireet. Tämä oli siis eilen, tänään ne ovat jo paremmassa kunnossa. Mutta ilmeisesti ovat munineet lattialle kun eivät ole pesään päässeet ja kamala haju kanalassa. Olisi tarkoitus yhdistää nämä uudet ja vanhat maatiaiset mutta eihän siitä tule mitään kun mikään ei toimi uusien kanssa. Nyt mietinkin että mitä ihmettä mä niitten uusien kanssa teen, epätoivoinen olo. Minulla ei ole mahdollisuutta laittaa niitä talveksi omiin osioihinsa.. Välillä mietin että pitäskö laittaa kaikki uudet kanat pois ja jatkaa pelkillä maatiaisilla. Se on varma että yhtään hybridiä en enää ota koskaan. Mukava luonne niillä on mutta ilmeisesti aika heikkoja ovat mitään kestämään... Onko muilla vinkkejä tai omakohtaista kokemusta tälläisestä? Nykyään ei muuten tule kun yksi tai kaksi munaa päivässä niiltä vaikka niitä on kuusi jäljellä.

SannaT
Re: Täysin epäonnistunut kanahankinta
Huh! onpas ikävää
Oliskohan se seinänteko sen verran sitten stressannut, että Marek pääsi nostamaan päätään...
Meillä oli joskus ruskeita tehokanoja jotka otettiin suoraan kasvattamosta. Elivät pari kesää ilman mitään sairastamisia, mutta toisena syksynä löytyi välillä joku ketarat oikosena lattialta. Ei mitään ennakko varotuksia tai mitään.
Hybrideitten kasvatuksessa kun ei ole tuo kestävyys ja pitkäikäisyys se ensimmäinen kasvatuksen kriteeri
Maatiaiset on kyllä ihan omaa luokkaansa
Vaikka löytyyhän niitä tehotipujakin jotka elävät vuosia terveinä.
Oliskohan se seinänteko sen verran sitten stressannut, että Marek pääsi nostamaan päätään...
Meillä oli joskus ruskeita tehokanoja jotka otettiin suoraan kasvattamosta. Elivät pari kesää ilman mitään sairastamisia, mutta toisena syksynä löytyi välillä joku ketarat oikosena lattialta. Ei mitään ennakko varotuksia tai mitään.
Hybrideitten kasvatuksessa kun ei ole tuo kestävyys ja pitkäikäisyys se ensimmäinen kasvatuksen kriteeri
Maatiaiset on kyllä ihan omaa luokkaansa
-
tinttuli
Re: Täysin epäonnistunut kanahankinta
Ikävää, että kanailusi on alkanut näin hankalasti, mutta ehkäpä se iloksi muuttuu.
Jos halvaus oireita on yhtenä päivänä ja seuraavana ei, kyse tuskin on Marekista. Marekin vuoksi jo halvaantunut kana ei mun mielestä enään toivu.
Jos nuorikkosi ovat häkissä kasvatettuja ja varsinkaan jos ei ole tietoa miten niitä on ruokittu, kyse voi olla ns. "häkkiväsymyksestä". Vapaana kasvatetut nuorikot saavat liikuntaa ja luuston kalsiumpitoisuus on huomattavasti suurempi, kuin häkissä vähällä liikunnalla olleet.
Miten ruokit kanojasi nyt ja voiko rehustuksessa mahdollisesti olevia puutteita korjata?
Jos nuorikkoja ei ole kasvuvauheessa ruokinnalla valmisteltu muninnan alkuun, vaikeuksia voi olla luvassa. Väärän kalsiumtasapainon vuoksi halvausoireita saanut lintu saattaa kuolla veden ja ruoan puutteeseen, ellei se pääse liikkumaan.
http://www.farmit.net/kotielaein/siipik ... oren-laatu
Vaikkakin oheinen linkki käsittelee tuotantopuolen kannalta ruokintaa, se sisältää kaikille kananomistajille asiallista tietoa ruokinnan vaikutuksista.
Linkissä kannattaa tutustua varsinkin aiheisiin:
Peukut pystyy, että tilanne rauhoittuu
PS. itse en ottaisi kana-autosta lintuja, sillä silloin ei voi tietää niiden todellista alkuperää tai ikää. Tänäkin keväänä olen nähnyt tällaisen yrittäjän ostoilmoituksen, jossa halutaan ostaa kaiken ikäisiä kanoja...

Luuston kalsium
Onko kanoilla mahdollisuus olla ulkotarhassa? Siellä parven yhdistäminen voisi onnistua paremmin, kuin sisätiloissa. Munintapesät voi verhoilla hyvin hämäriksi/pimeiksi, jolloin kiinnostus vähenee.Runsaasti kalsiumia rehuista
Peukut pystyy, että tilanne rauhoittuu
PS. itse en ottaisi kana-autosta lintuja, sillä silloin ei voi tietää niiden todellista alkuperää tai ikää. Tänäkin keväänä olen nähnyt tällaisen yrittäjän ostoilmoituksen, jossa halutaan ostaa kaiken ikäisiä kanoja...
-
helleena
Re: Täysin epäonnistunut kanahankinta
Mun ystävä otti pari kesää sitten tommosesta kana-autosta kolme kanaa ja yhden kukon. Kukko oli niin vihanen et aina piti mennä ruuat viemään ja munat hakemaan joku harava tai muu itsepuolustus väline käsissä
. Kukko tuli armotta päälle
. Kerrankin oli ystäväni ollu keräämässä munia pesästä kun oli kukko tullu takapäin ja potkassu eukon mahalleen
. Huh... No kukko sai kirvesterapiaa ja kanat väheni ittekseen ilmeisesti loppuunpalaneina. Yx rouva kyl hauto kesän aikaan tipuset
. Et kyl niissä ihaniakin persoonia on ja saivatpahan nauttia lyhyen loppuelämänsä vapaudesta 
-
vardenji
Re: Täysin epäonnistunut kanahankinta
Huonohko okemus on kyllä
Tuollasesta kana-autosta en itse ostais. On mukavampi ostaa siitosmunina tai hakea suoraan kasvattajalta 
-
Kanamartta
Re: Täysin epäonnistunut kanahankinta
Kiitos kaikille vastauksista!
Halvaannusoireiset kanat pystyvät jo kävelemään ja onneksi syövät ja juovat. Muutamat muutkin makailevat lattialla usein päivällä, josko niilläkin jotain samatapaista heikkoutta. Sitten on ainakin kaksi jotka koko ajan kuopivat ja etsivät ruokaa. Yksi kana ainoastaan munii tällä hetkellä normaalikuorisia munia. Toiset munat ovat todella heikkokuorisia, varsinkin terävästä päästä. Olenkin miettinyt pääni puhki että voiko tosiaan olla joku puutostila.. Nyt alan taipua sille kannalle että ehkä kaikki voisi johtua Tinttulin ehdottamasta "häkkiväsymyksestä". Varsinkin kun kuoret ovat heikkoja. Näin ruokinta menee mulla:
Kanankalkkia, soraa, kauraa ja ohraa vapaasti aina saatavilla. Illalla sekä aamulla hiilareita perunasta/puurosta/riisistä/makaroonista sekaan piimää johon on lisätty d-vitamiini, rasvaa sekaan, kotiruokaa jos on, välillä liotettuja herneitä, erilaisia lihantähteitä kuten kalaa, lampaan lihaa, sianlihaa raakana...Lihaa pyrin antamaan päivittäin. Näiden lisäksi kerään ruohoa ämpärillisen päivässä sekä syötän murskattuja munankuoria. Äskenkin eivät jaksaneet syödä kaikkea, varmaan määrä on kohdallaan. Olen aikeissa ostaa a,d ja e vitamiinilisää (minkä nimistä? löytyykö agrista) sekä fosfori herttaa. Toivottavasti en ole tehnyt kauheaa mokaa kun olen antanut vapaasti nokittavaksi lampaille tarkoitettua kivennäisseosta jossa on kuitenkin samat aineet kun kanoillekkin tarkoitetussa. Tää kananruokinta on yhtä hepreaa, olen lukenut vaikka mitä oppaita mutta niitä on vaikea soveltaa käytännössä!!
Munintapesät ovat niin että niissä on lento-orret eivätkä kanat näe sinne kävellessään kanalassa.. Täytyy vielä tuunata pesää pimeämmäksi ja muutenkin. Harmi ettei ole mahdollista rakentaa sitä ulkotarhaa, se olisi ollut lempeä keino saattaa kanat yhteen..
Samoilla eväillä ovat maatiaisetkin mutta ei ole ongelmia niiden kanssa. Saavat tietysti ulkoa itse kaikkia hyviä aineita mitä sisäkanat eivät saa.
Minusta alkaa tuntua että nuorikot ovat kasvaneet häkeissä kun niillä on niin outoja tapoja. Epäilen että ne eivät nouse orsille yöksi vaan jäävät maahan, ne syövät omaa ulostettaan, eivät osaa kylpeä laatikossa jossa on tuhkaa ja kevyttä multamaata...
Näin jälkeenpäin oli karmea virhe ottaa kana-autosta kanoja... säälittää myös kanaparat kun kärsivät ihmisten hölmöilystä...

kuumakesä
Re: Täysin epäonnistunut kanahankinta
Minä ostin "kana-autosta" omat kanaseni tai siis tilasin ne puhelimitse, ja ne tulivat sovitusti tiettyyn paikkaan kuljetusautolla. Homma toimi. Kivoja kanoja jotka on munineet suht säännöllisesti alusta alkaen eikä ole ollut minkäänlaisia oireita. Toki niillä meni alkuun muutama päivä, että tottuivat paikkaan ja tajusivat mennä orrelle ja iltaisin sisälle nukkumaan ym, mutta positiivinen kokemus on ollut kyllä tämä ostos.
Voisin ostaa toisenkin kerran. Tai vaikka häkkikanalasta pelastaa muutaman. Mikäli pystyisin pitämään kanoja ympäri vuoden ostaisin varmaan jotain "hienompia" kanoja, nämä kun on tällaisia tavallisia hybridejä, mutta omia jänniä persoonoitaan nämäkin 
-
Iloisten Munatalo
Re: Täysin epäonnistunut kanahankinta
Kanamartta, saako sinun kanasi mitään rehuvalmistetta? Puolirehua esim.muun ruuan lisänä munintaan? http://www.suomenrehu.fi/548.html?tid=1 ... tiivisteet
-
Korpela
Re: Täysin epäonnistunut kanahankinta
Mä olisin kanssa suositellut (hyvin pienellä kokemuksellani) valmisrehua. Siis lisänä tolle sun erinomaiselta kuulostavalle muulle ruokinnalle <3 Toisaalta se pakottaa munimaan ja toisaalta se antaa kaiken mitä kana tarvitsee munan rakentamiseen ja terveenä pysymiseen. Eli kakspiippuinen juttu. Meillä ne munan kuoret vahvistui kohtuullisiksi parissa kuukaudessa, vaikka nyt kun mulla on 2 maatiaista jotaka on n.6kk nuorempia kun noi mun hybridit niin tajuaa ekan kerran että millanen se munan kuori kuuluis olla 
Se paikallaan makoilu osan kanojen kohdalla voi kai johtua siitä että ne on tottuneet siihen, vähäinenkin kuopsuttelu saattaa väsyttää nopeasti kun ei ole siihen tottunut, toisaalta joidenkin kohdalla se kuopsuttelu ja pakonomainen kylpeminen varmaan johtuu siitä että kana ei ole saanut aikaisemmin toteuttaa vaistonvaraista toimintaa ja nauttii siitä nyt "pakonomaisesti" tai sydämensä kyllyydestä.
Tohon munien rikkomiseen sain itse neuvoiksi: Anna paljon d vitamiinia, se edistää kalkin imeytymistä, anna pestyjä ja murskattuja munankuoria, teillä kanat syö jo munia niin että se pesu ei kai ole välttämätön, mä kyllä pesisin silti, ja koska kanat syö niitä munia ja se on parasta ruokaa mitä kana kehittyäkseen tarvitsee niin voipi olla että valkuaisen/proteiinin (kaiketi sama asia) lisäys auttaa. Joissain jutuissa korostetaan fosforin? määrää ravinnossa, vaikuttaa epäsuorasti munankuoren laatuun...
sain justiinsa joltain linkin odotas... : http://www.farmit.net/kotielaein/siipik ... oren-laatu

smari
Re: Täysin epäonnistunut kanahankinta
Hybridien ja yleensäkin paljon munivien rotujen ruokinta on tarkempaa kuin esim maatiaisten jotka munii vain vähän. Vähäisessä muninnassa kun ei puutokset ja ruokinnan tasapaino-ongelmat tule esille helposti. Luulenpa että tämä on aika yleinen syy siihen hyvämunintaisia kanoja pidetään herkkinä (ja siksi jopa huonoina!) ja huonommia munijoita vahvoina (ja harrastelijoille hyvinä).
-
Maattari
- lindell
- Viestit: 1725
- Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
- Paikkakunta: Iitti
Re: Täysin epäonnistunut kanahankinta
Munkin kokemus on että hybridien ruokinta on paljon tarkempaa kuin maatiaisten. Toki hybriditkin munivat ilman teollista rehua mutta kaiken on oltava kohdallaan ja proteiinia saa olla paljon. Meilläkin sekä maatiaisten että orppien munankuori on paljon kovempi kuin hybridien. Meillä maatiaiset munivat 5-6 munaa viikossa, kuten myös orpit joten olen pitänyt kumpiakin hyvinä munijoina. Hybridit sen sijaan munivat sen 7 munaa viikossa vähintään kolme viikkoa putkeen ennen taukopäivää ja siinä se ero taitaa olla. Sen lisäksi suuri osa maatiaisista ja orpeista hautovat joten pitkiä lepotaukoja saavat siinäkin.
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.
The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri

maunu_muori
Re: Täysin epäonnistunut kanahankinta
Mullekin tuli meileen toi vitamiinipuoli. Kun nyt noi kanat ei pääse ulos ja kuoret on ohkaisia niin ehkä olis syytä ostaa adesania tai vastaavaa. Piimän D-vitamiini ei varmaan riitä tarpeeseen nähden. Muistaakseni myös a-vitamiinin ja jonkun b-ryhmän vitamiinin puutos aiheuttaa kanssa jalattomuutta.
Kuorien heikkous voi tietty olla myös merkki munajohtimen tulehduksesta. Ja munien syöminen siitä, ettei ne saa tarpeeksi valkuaista ruuasta.
Mitenkäs teillä lämpiää toi kanalarakennus, ettei niillä ole siellä liian kuuma.
Yks vanha konsti elvytellä vähän nuuruisia kanoja on syöttää niille maksaa. Itse käytäisin kuitenkin vain kypsennettyjä "liha" tuotteita kanan ruokinnassa, raa-an antamisessa on aina pieni tautiriskin vaara.

mik
Re: Täysin epäonnistunut kanahankinta
mä laitan tän sulkuihin, ettei mua lynkata
(IB aiheuttaa kans heikkokuorisuutta, mut sen pitäis sit mennä ohikin)
mulla maatiaisilla (tyrnis) on munintaprosentti keskimäärin 80, heikoin prossa on 75, parhaalla munijalla 89%. (tätä ei kyl kysytty, kunhan rönsyilen aiheesta)
(IB aiheuttaa kans heikkokuorisuutta, mut sen pitäis sit mennä ohikin)
mulla maatiaisilla (tyrnis) on munintaprosentti keskimäärin 80, heikoin prossa on 75, parhaalla munijalla 89%. (tätä ei kyl kysytty, kunhan rönsyilen aiheesta)
-
tinttuli
Re: Täysin epäonnistunut kanahankinta
Hybridit ovat kanamaailman ferrareita. Ne ovat jalostettu ja viritetty tuottamaan mahdollisimman paljon munia mahdollisimman pienellä rehumäärällä. Annettavan rehun pitäisikin silloin olla optimaalista. Lihassa on paljon valkuaista ja fosforia. Liika fosfori tulee kyllä ulos ulosteen mukana, mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen. Liikaa sitä tai liian vähän tätä voi sekoittaa tuotantokanan herkän elimistön. Kannattaisi ostaa säkki munitusrehua ja katsoa korjaantuuko tilanne. Jos kanat on kasvatettu vain bisnestä varten, on jossakin vaiheessa voitu ruokinnassa tai olosuhteissa oikaista. Silloin vaikeuksia tuotannon alettua voi tulla tavallista herkemmin.
-
Kanamartta
Re: Täysin epäonnistunut kanahankinta
Kiitos taas kaikista vastauksista ja neuvoista! Tänä aamuna oli yksi kana kuollut ja huomasin että kaikilla kanoilla oli enemmän tai vähemmän halvausoireita. Näyttivät jo todella tuskaisilta ja päätettiin että on parempi lopettaa ne kaikki.
Yhtään munaakaan eivät olleet tehneet enää. Maksaa annoin parin pvän ajan mutta ei auttanut enää. Niiden ruokahalu oli hyvä loppuun asti.
Katsoin läpi kahden kanan sisäelimet ja mitään epänormaalia en nähnyt. Munasarjoissa oli munia kehittymässä. Ainoa oli että lihasmaha oli todella kova ja iso köntti (en tiedä millainen sen tulisi olla). Kupua en edes onnistunut löytämään kun ei ole kokemusta. Kirjasta yritin katsoa mikä oli mikin osa. Todella vaikea yrittää arvailla mikä niitä vaivasi. Kaikista vahvimmin oireet viittasivat marekiin. Voi olla että ruokinnassa oli jotain pahasti pielessä tai sitten joku sairaus vaan niitti ne heti kun niille tuli stressiä. Todella surullista. Onneksi maatiaiset voivat hyvin ja ovat tyytyväisiä.