Ennen Rosterin tuloa taloomme, naureskelin usein muille alaimiin hassahtaneilla ihmisille,
mutta tuon pienen kukkosen kanssa touhuaminen avarsi mieleni ja ymmarran nykyaan
kaikkia ihmisia, jotka ovat taysin rakastuneet omiin elaimiinsa. Rosteri oli
aivan omalaatuinen, hemmoteltu Gallialainen kukko. Sen elama oli, toivottovasti,
onnellinen. Mutta taytyy myontaa sen olleen harmittavan lyhyt.
Enka voi kuin todeta, etta sen lopettaminen oli elamani vaikein homma. Mutta
nyt se on sitten tehty ja kukon lempi vahtimis paikalle pihallamme on istutettu
valkoisia narsisseja, krookuksia ja hyasintteja, jotka sitten kevaalla muistuttaa
valkoisesta Leghornistamme.
Onneksi Rosteri ehti laittaa alulle jalkelaisensa ja meilla kasvaa Roope Rosterin poika ja
Ronja Rosterin tytar.
Kanailu jatkuu meidan mailla, vaikka valilla tuntui, etta lopetan.