kana kiekuu !!??
Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri
-
Stigolina
kana kiekuu !!??
Joo, näin on !! Minulla on ollut Piikkiöläisjengi joka lopuksi supistui vaan yhteen kanaan, Elsaan. Elsa on kova jätkä jolla on jokainen höyhen paikallaan ja yleiskuva siitä on tosi siisti. Keväällä Elsan viimeinen kaveri nukkui pois (tai sai oikeastaan lopetuspiikin
, hi hi, lähti arvokkaasti
Elsa siinä tallusti yksinään ja yhtäkkiä siltä lähti aivan todella omituinen ääni. Luulin ensin että se on tukehtumassa mutta se oli aivan yhtä pirteä kun ennenkin. Taas seuraavana päivänä siltä lähti samanlainen ääni. Oltiin aivan pallo hukassa eikä oikein tiedetty mitä asialle olisi pitänyt tehdä, lintuhan näytti olevan aivan kunnossa. Sen jälkeen Elsa ei äännellyt mitään vaan tonki matoja ja puuhasteli omiaan. Päätettiin hankkia sille uusia kavereita ja just sopivasti tuttavan oli pakko päästä eroon omista kanoista koska kanala meni remonttiin. Brahma ja kääpiö- sekä jättikotchinit saapuivat alkukeväästä, yhteensä kolme kanaa ja kukko. Elsa rakastui kukkoon samantien mutta uudet kanat se inhosi heti ensimmäisestä päivänä. Muutaman viikon jälkeen kuulimme sen taas, outo ääni Elsasta. Nyt Elsa kuitenkin oli noussut korkealle seisomaan ja katseli ylpeänä maisemia ja pihapiiriä. Silloin meillä välähti, Elsa kiekuu !! Ja sen jälkeen Elsa on kiekunut joka päivä !! Ensin hän nousee korkealle, kaula mutkalle ja sitten hän antaa kaikkensa - kooo-ook , monta kertaa peräjälkeen. Joskus ne kiekuvat kukon kanssa kimpassa. Onko Elsa vinksahtanut vai onko sillä kromosomi häiriö ? Onko joku muu kokenut samaa ? Itse en ainakaan ole ikinä kuullut kanasta joka kiekuu !?! ja Elsa ON kana, se munii ja on... -naisellinen
Elsa on noin seitsemänvuotias hyvin siisti rouva :D
-
saralele
Re: kana kiekuu !!??
Meidän naapurissa on kanoja, ja yhtenä päivänä kuuntelin, että onko he ottaneet toisen kukon, kun kuului aina perätysten kaksi erilaista kiekaisua.. No, naapurin mummu sanoi että heidän yks kana on alkanu kans kiekumaan 
-
malla
Kiekuva kana
Nytpä sitten tupsahti päivän lehdestä käypä esimerkki siitä, miten voi yksinäiselle kanalle käydä (viittaus kuuluun "kerrostalokanaan" toisaalla Muniksessa) . Keskisuomalaisessa tänään juttua kanasta, jonka ainoana kaverina ollut kukko kuoli viime talvena. Isäntäväen mukaan kana piti ensin aikansa "outoa kurnutusta", mutta muutaman kuukauden yksinoltuaan
alkoi KIEKUA. Miksiköhän juttu ei minua yhtään hymyilytä vaikka selvästi hupilukemiseksi tarkoitettu... "Kana kiekui puoli vuotta hirveän kauniisti ja puhtaasti". Kanaa on pidetty yksin kesään 2011 asti, jolloin sai kaveriksi uuden kukon. Kana vaikeni heti seuraavana aamuna. Kyseessä lopettamassa oleva lypsykarjatila.
Muoks. Ihmettelen suuresti, että jutussa haastateltu eläinlääkäri vain kummeksuu syytä moiseen epänormaaliin käytökseen - puuttumatta sanallakaan itse pääongelmaan, kanan eristämiseen lajitovereistaan.
Muoks. Ihmettelen suuresti, että jutussa haastateltu eläinlääkäri vain kummeksuu syytä moiseen epänormaaliin käytökseen - puuttumatta sanallakaan itse pääongelmaan, kanan eristämiseen lajitovereistaan.
-
Tuulia
Re: Kiekuva kana
ei hymyilytä täälläkään, ihme isäntä kun ei heti hommannut kanalle uutta kaveria, tuskin hän itsekkään yksin olisi jäänyt jos muija olisi jättänyt. 