Apua, en voi kun tunnustaa
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
Ruskuaispussia on ulkona vielä pienen herneen verran, kalvot yms, irtosivat itsestään.
Käärin tipun lämpimällä vedellä kevyesti kostutettuun talouspaperiin, mutta eihän se siellä pysynyt.
No laitoin uudestaan ja pieneen purkkiin saappaanlämmittimen ja lämpömittarin kanssa.
Harmi kun ei ole kameraa, on aikamoinen näky nimittäin.

Piiperö nukkuu.
Sisustin fetakuutiopurkin villasukan varrella ja siinä se oikein hyvin viihtyy.
Ruskuaispussin jämä on kuivahtanut ja näyttää kuivatulta puolukalta. En yhtään osaa aavistaa, mitä se vois merkitä.
Olen nähnyt piiperön nokkaisevan ryynejä ja keltuaista kokeeksi, mutta ei se varsinaisesti ole vielä syönyt.
Musta näyttäis, että se osaa itse säädellä, miten lähellä on DDR:ää. Välillä nojaa siihen koko massullaan ja välillä kömpii kauemmas seisoskelemaan huojuvasti.

- HiltaHelikopteri
- kukkoilija
- Viestit: 4449
- Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
- Paikkakunta: Vantaa
Tipu selviytyi ensimmäisestä yöstään.
Illalla se jo söi vähän munaa ja hiutaleita ja joi reippaasti.
Kun oikein vaativasti piippasi, niin pääsi isännän parran alle torkuille!
Kyllä tietokone on näppärä siinä mielessä, vai millä muulla voi tehdä töitä tipu parrassa.
Nyt tipu on viety kanalaan. Candela ei ollut moksiskaan, kun tipu ryömi lämpimään massun alle. Ei se mitään erityistä hoivaa sille osoittanut, mutta ei myöskään töninyt pois, kun ruokki esikoisiaan ja tipu tuli osingoille.
Ei sen suuhun oikein mitään näytä menevän, mutta yritystä on ja harjoittelee nokkimista ahkerasti.
Vanhemmat tiput vähän tuuppii pikkuista, mutta ei mitään höykytystä ollu ainakaan vielä.
Tytär istui omasta tahdostaan kanalassa melkein tunnin vahtimassa, ettei muut ala kiusaamaan.
Kun isotkin tiput oli syöny ja menivät päiväunille, päätin jättää loput herran haltuun. Viimeiseksi näin että pieni karvajalka sieltä Candelan rinnan alta pilkisti, eli ainakin on lämpimässä.
Jätin DDR:n vielä puksuttamaan, jos tipu jostain syystä myöhemmin päivällä löytyy yksinään ja kylmissään, niin pääsee heti lämpimään.

Tipu on ollut hyvällä menestyksellä koko päivän kanalassa iso-sisarustensa seurassa.
Kukaan ei ole käytäytynyt agressiivisesti, vaikka tipu välillä nojailee muihin epäkorrektisti.
Se on oikein reipas ikäisekseen, mutta kyllä se näyttää tosi pieneltä ja surkeelta muiden rinnalla.
Ens yö voi olla rankka. En voi kuin toivoa, että se osaa pysyä Candelan alla lämpimässä, eikä sitä tuupita sieltä pois.
Kohta vien iltaruuan tipuille ja katon miten se syö jne. Jotenki tuntuu, että oon nyt jo puuttunu asiaan sen verran, että pakko on uskaltaa se jättää sinne yöksi, vaikka pahimmassa tpauksessa paleltuu.
Mä en voi uskoa, mistä kaikesta se on jo selviytyny, oikea onnenpekka.
Kumpa mulla olis huomennakin vielä teille iloisia uutisia.

Ulos kun astuin, niin heti ovelle kuului tosi vaativa piipitys. Tipu oli unohtunut lattialle, kun muut lapset oli Candelan kanssa jo pesässä.
Siinä on kyllä kulkuaukko lattiatasossa, eikä kynnyskään ole kuin 15cm korkea, mutta ei se ollut sinne päässyt. No piipitys tyssäsi ku seinään, kun pääsi äitinsä rinnan alle.
Nyt vaan sormet ja varpaat ristissä katotaan, mitä huominen tuo.

En voi uskoa tätä.
Kanalassa on kaikki loistavasti.
Kun vein aamupalan, tipu istui heti keskelle kippoa syömään ja eskarilaiset asettuivat siihen ympärille pyllyt sivistyneesti kipon ulkopuolella.
Kaikki sulassa sovussa ja niin että kukin sai osansa.
Sitten näin vielä, kuinka tipu kävi omatoimisesti automaatilla juomassa, just ja just ylettyi. Olin ollu siitä vedenkin saannista huolissani, kun matala kippo on nanosekunnissa täynnä pehkua, kuten tiedätte.
Eikö oo ihmeellistä ja ihanaa. Miten tällanen on edes mahdollista. Kyllä nyt tuntuu ku lottopotin saaneelta. Jos tipusta tulee kukko, se saa nimekseen Onnenpekka!
Suurkiitos kaikille mukana jännittäneille!!!
Tällaset jutut on paljon helpompi kestää, kun apu ja myötätunto on lähellä.
Ihan kaikki ei nääs ymmärrä yhden vaivaisen tipun merkitystä. No, heidän häviönsä, vai mitä.