Sivu 1/1

Uusi ankkala ensi kesäksi, mutta millainen?

Lähetetty: 27 Joulu 2010, 17:50
Kirjoittaja Mimm@
Hei.

Meillä majailee tällä hetkellä kolme vajaan vuoden ikäistä ankkaa, ja aivan toivottomalta tuntuu pitää tuota meidän hirsitallia siistinä näiden osalta varsinkin talvella. Meillä siis ankat vanhassa vasikkakarsinassa n.3,5x3,5m, jossa hirsiseinät ja valulattia. Ankoilla on 90litran valusaavi talvella altaana, ja voi sitä veden määrää lattialla. Pehku on puoli päivää kuivana ja sitten jo ihan läpimärkää. Karsinassa ei ole kaivoa.

Tähän jatkuvaan siivoamiseen kyllästyneenä siis kesällä luvassa on karsinan muokkaaminen.
Olenkin miettinyt hyvää ratkaisua ja punninnut vaihtoehtoja. Toivottavasti kesällä meidän ankaperhe lisääntyy joko omilla tuotoksilla tai ulkopuolisilla ankoilla, joten se täytyy ottaa huomioon.

Olenkin ajatellut että lattiaan tulee kaivo ja laatat ainakin metriä korkealle seinälle ja lattialle, ja reilut kaadot kaivolle, jotta vesi ei jää seisomaan. Lisäksi seinään tulisi vesiposti, jotta karsina olisi helppo pestä. Ammeeksi ajattelin vanhaa emalista kylpyammetta jonka pelastin viime kesänä kaatopaikalta. Sen kun voi kytkeä suoraan viemäröintiin ja tyhjentää helposti vetämällä tulpan pois ja valuttamalla vanhat vedet pois, ja vesipostin kautta saisi helposti uudet tilalle. (Vielä ei tallille tule vettä, joten kantovesi on työlästä)

Ajattelin siis kysyä miten teillä on hoidettu ankkojen talvisäilytys, ja mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon. On inhottavaa jos saa karsinan uusittua ja sitten tajuaakin että jotain olisi pitänyt tehdä toisin. Apuja siis kaipailen tässä asiassa. Mm. Valaistuksen ja lämmityksen kanssa, miten ne tulisi edullisimmaksi ja turvallisimmaksi hoitaa.


Kiitos jo näin etukäteen!!

Re: Uusi ankkala ensi kesäksi, mutta millainen?

Lähetetty: 28 Joulu 2010, 10:06
Kirjoittaja suikku
Ei ne laatat ainakaan sinällään vettä pidä ja ainakin saumat likastuvat. Ihmisasumuksissa alle laitetaan vesieriste. En kyllä tiedä mikä olisi hyvä ratkaisu, ehkä korkealle seinälle nostettu muovimatto. Meillä on nyt sellainen kanalassa, mutta siinä kyllä huolettaa, mitä siellä alla tapahtuu, jos kuitenkin on jostain kosteutta päässyt alle.

Re: Uusi ankkala ensi kesäksi, mutta millainen?

Lähetetty: 08 Tammi 2011, 23:39
Kirjoittaja vanttu
Ajattelin kertoa omasta ankanpidostamme. Viime talvena ankat asuivat kanalasta eristetystä osassa. Siellä on lattiakaivokin. Tila oli jatkuvasti kauheassa sotkussa.

Tänä syksynä en sitten siirtänytkään ankkoja sisälle, kun niin tyytyväisinä vaapottivat pihapiirissä. Meillä on pihatto, jossa on kylmä- ja lämminpuoli. Niiden yhteydessä on myös rehuvarasto.

Ankat alkoivat nukkumaan lämpimässä pihatossa, lampaiden ruokintapöytien alla. Päivät ne viettävät pihalla, jonne saavat lämmintä vettä lutraamiseen. Oikein tyytyväisiltä vaikuttavat, ja kanala on siisti sekä muu ympäristö. Navetan edustalla on helposti siivottavia jäätyneitä ankanläjiä.

Ajattelin vain, että voisihan olla sellainenkin vaihtoehto, että ankkasi olisivat päivät pihalla, ja lutraisivat siellä. Jos petovaaraa, niin voisihan niille tarhan tehdä. Tänä talvena nyt tietty ei enää onnistu. Meillä on laumanvartija koira, ja luotan siihen myös ankkavahtina.

Niin ja ankat kyllä äkkiä oppivat sen,että mihin päin pihaa se niiden lutrauspaikka tulee, ja vaapottavat rivissä sinne.

Re: Uusi ankkala ensi kesäksi, mutta millainen?

Lähetetty: 28 Helmi 2011, 17:58
Kirjoittaja valthe-c
Entäpä sitten jos sen ankkojen lutrauspaikan laittaa "ritilöiden päälle josta vesi pääsee valumaan kaivoon. Itse ainakin toivorikkaan keräilin jo valmiiksi kamman muotoon leikattuja paksuja filmivanerin palasia (30cm*100cm) jätepuukasasta ja ajattelin kokeilla niiden toimivuutta kosteuden eristäjänä muusta oleskelualueesta (kuin lehmät pihatossa palkkien päällä...) Ja luonnonvoimathan ne ratkaisee mihinpäin kosteus valuu...