Elikoita tällä hetkellä on "vain" neljä hevosta. Plus kaksi varsaa tilauksessa ensi kesälle. Viiriäisiä ja kanoja on varattu. Lisäksi haluaisin muutaman lampaan ja vuohen. Kenties kanejakin voisi olla? Kalkkunatkin olisivat kivoja...
Tilalla on vanha hirsinavetta, sisämitat 6 x 8 m, navetan yhteydessä on heinähuone myös noin 6 x 8 m ja välitila navetan ja heinähuoneen välissä (n. 3 x 6 m). Navetta on vanhaan malliin n. 220 cm korkea, heinähuone ja välitila taas useamman metrin.
Minä olen ajatellut (mies on siis eri mieltä, huom.), että jos heinähuoneesta tekisi hevosille karsinat ja navetan kunnostaisi muille eläimille (ot. tällä hetkellä navetassa näyttää asuvan orava). Tilalla on myös vanha heinälato, johon voisi nipinnapin sopia pelloilta saatavat heinät. Heinähuoneessa on pelkästään seinälaudoitus, maapohja, jonka päällä laudoitus välitilalla. Hyvä peltikatto tietysti lisäksi! Ajattelin, jos tuon lattialaudoituksen purkaisi pois ja valaisi betonin. Sisälle laittaisi eristystä ja rakentaisi karsinat. Korkeuden puolesta voisi vielä tehdä välikaton.
Heinälatoa ajattelin taas kunnostaa pellittämällä seinät ulkopuolelta reilulla tuuletusraolla. Nythän ne ovat vanhaan tapaan epämääräisen kokoisista hirsistä/puista reiluilla raoilla. (+Peltikatto.) Maapohjalle ajattelin ajaa hiekkaa ja sen päälle rakennella tuulettuvan laudoituksen. Tällä hetkellä tuuli työntää lumet latoon ja sateella vettä. Eli jotain tartteis tehdä, jos siellä meinaa vakituisempaan pitää heiniä.
Tällä hetkellä hevosemme asuvat konttitallissa (8 x 6 m), jotka haluaisin ottaa mukaan, vaikka niiden kuskaaminen on melko hankalaa... Konttitalleista ajattelin rakennella pihattosysteemiä, mutta se on jo sitten toinen tarina...
Lähinnä siis kyselisin, mitä mieltä olette tuosta heinähuoneen ja heinäladon kunnostamisesta? Heinäladolle todella pitäisi tehdä jotain, jos siellä meinaa jotakin säilyttää. Peltejä ajattelin siksi, koska meillä olisi vanhoja peltejä jo ennestään... Nätimpi tulisi tietysti lautaseinistä. Mitäs mieltä olisitte tuosta heinähuoneen rakentelusta? Navetan puolella pelkään hevosilta loppuvan ilman ja hirsiseinien kostuvan. Toki pitäisi asiasta puhella rakennuslupaviranomaistenkin kanssa...