
Sain nauttia Mantan ihanasta erikoisestakin elämästä 13 v 7kk
Hän oli pihalla välillä yksinkulkija tutkiskeli ja etsi kaikkea mitä luonnosta löytyi.
Mutta oman porukan kanssa kyllä ulkoili välillä ja hallitsi oman nukkuma paikkansa tiiviisti orrella ja piti huolen ettei kukaan siihen mennyt.
Omalla tavalla POMO mutta lempeä sellainen piti porukan ruodussa ihana persoona.
Parina viimeisenä päivänä kulki kokoajan läsnä vieressä mikä oli outoa eli havaitsin jotain erikoista tapahtuvaksi.
Oli kumminkin virkeä söi joi hyvin ihan viimeiseen päivään asti ja kun haravoin lehtiä, niin Manta toisessa päässä levitti ihan kuin meillä olisi ollut yhteinen leikki menossa. Muut eivät osallistuneet tähän, kuten kyllä yleensä.
Välillä väsähti ja huomasin että nyt ei kaikki ole kohdillaan

Istuimme yhdessä heinien päällä lattialla jo muiden ollessa orrella ja Mantan viimeiset henkäykset loppuivat sylissäni

Manta on aina ollut terve ja viimeiset munatkin muni alkukesästä ennen helteitä.
Nyt tuli vanhuus vastaan ei mikään sairaus.
Kiitos Manta olit luonani 13 v 7 kk pitkän iän

Muistelen sinua kuvilla ja mukavilla muistoilla
Osku, Elli ja Ella ovat hiljaisia ja ihmeissään ikävöivät sinua olit heidän paras kaveri

Tässä kuvia mustikoita syömässä ja tutkimusmatkalla ihanainen Manta


