On erilaisia haukkoja, myös kanahaukkoja ja niitä kalasääksiäkin (sääkset syövät onneksi kalaa eivät kanoja), mutta myös pöllöjä, mm. erittäin iso ja vaarallinen viirupöllö joka napsii vaikka rusakoita, niin ja ilveksiä on paljon, yksi minkkikin nähty, mäyriä ja supikoiria, ketuista puhumattakaan, mutta tärkein juttu on että meillä on niin maan vietävästi hirviä, peuroja ja kauriita ettei mikään kasvaisi pihalla jos emme olisi aidanneet aluetta paksulla ja korkealla aidalla, alaosa tiheäsilmäisemmällä ettei jänikset ja rusakot tee loppuja niistä kasveista joita nuo muut tuhoeläimet eivät pääse syömään. Eli petoeläimet pysyvät poissa pihalta. Kissamme niitä kanoja seurailee, mutta nykyään hyvän matkan päästä kun nuorempi kukko jahtaa sitä jos näkee. Mutta koska alue on aidattu kävelevät otukset pysyvät poissa, lentävien takia on tosiaan yksi päältäkin verkotettu ulkoaitaus, jossa kanaset viettävät aikaa silloin kun emme itse ole paikalla. Ja kun ovat vapaana niin kolme kukkoa ovat valppaita, Don Carlos on kuningas joka ei poistu kanojensa läheltä ja jonka luokset kanat ryntäävät turvaan jos joku luulee näkevänsä petoja, nuoret kukot partioivat lauman laidoilla ja varoittavat haukoista, variksista, kummituksista jne. eli ovat kovin tärkeinä suojelemassa laumaa. Ja Pikku Prinssi on se vartijatyyppi joka jahtaa kissaakin pitkin tonttia jos sen näkee.
Eli aina välillä joku hoksaa vaaran ja koko lauma ryntää kukon luokse joka ohjaa sen lähimmän puun tai pensaan alle suojaan. Kaikki tuijottelevat taivaalle ja kun vaara on ohi tulevat taas esille. Toistaiseksi kaikki sujunut hyvin.