Selviytymistarina.
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
Selviytymistarina.
Kolme päivää sitten eräs n parikuukautinen lintuni, joka ei jostain syystä halunnut lakan ulkopuolelle, vielä.
No ruokintatouhujen yhteydessä se pujahti ovesta ulos. Ei tullut tietenkään lakkaan sisään.
Seuraavana päivänä olin lähes varma, että veijari oli haukan/pöllön saaliina.
Eikös mitä, jökötti lakan katolla aivan avoimesti.
Laitoin iltaruokinnan aikana lentolaudalle jyviä, ei tulosta.
Sama jatkui seuraavana päivänä, juniori vain oli lakan katolla.
Tänään aamulla n 0700, näin kun haukka, kanahaukka hyökkäsi, no sinne se veijari meni.
Kahdeksan aikaan aamulla kaveri olikin siipirakennuksen vesirännissä lipan alla.
Taas haukan hyökkäys ja lintu lensi lähimpiin kuusiin aivan oksien tyvipäähän.
Illalla 16.00 aikaan uusi haukka-ataakki, nyt se meni haukalle, ei mennytkään.
Klo 18.00 aikaan ruokin linnut ja ripottelin taas siemeniä lentolaudalle.
No kaverihan tuli, nälkäinen kun oli, alkoi syömään.
Monien kiemurtelujen ja kääntelyjen jälkeen laumavietti voitti ja tämä sukelsi lakkaan muiden joukkoon.
Arvata saattaa, että olin tyytyväinen.

Hieno homma .. mää katteilin äsken niitä pikkuvaakkujen kuvia.. mitä kerettiin ottaan.. ukko sanoi ettet sitten tiputtele näppiksille.. onneksi hävis tupaan .. että tuli paha mieli.. olis vaan heti pitänyt keksiä joku tallaamisen ja kissanpitävä kolkka...noo emo on pirtee ja kaikki kirjavat isät pelasti henkensä
selviytymistä sekin tietyllä tapaa....

- HiltaHelikopteri
- kukkoilija
- Viestit: 4485
- Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
- Paikkakunta: Vantaa
muut munivaiset
No kyllähän se ilman naarmuja selviytyi, ei edes sulkahävikkiä niinkuin tuossa alkusyksystä yksi lintu menetti haukka-atakissa puolet pyrstöstään.
Kaikkein erikoisinta tässä jutussa on se, että yleensä kyyhkyt joukolla päivystävät ilmatilaa ja aina joku varoittaa vaarasta, nyt nuori kokematon lintu selviytyi yksin ja se on uskomatonta koska juuri nämä yksinäiset lentoaan aloittelevat ovat helpoimpia saaliita. Poikkeus vahvistanee säännön.

Eipä muuten tänään nuorukainen näyttänyt mitään haluja lennollelähtöön, jos ei kyllä muutkaan.
onnea matkassa.mutta eipä haukkakaan saalistaa kaikilla väijyntä/syöksy yrityksillään.
oon joskus sjotain lukenut jonkun prosentin,jota en muista,mutta töitä sekin saa ruokansa eteen tehdä.
lisäks kyyhkyt on todella hyvän näkökyvyn omaavia siivekkäitä.
sepelkyyhkyjä on turha yrittää lähteä metsästämään ilman kasvo suojusta/naamiota.kämmen selän(vähintään) alueetkin on hyvä peittää tai verhoilla.
meillekin on ilmaantunut yhtäsun toista kulkijaa.
molemmat pihapiirimme n.10ha siilit on syöty.
jäljet viittaisivat kettuun.lisäks kanalan kupeeseen on ilmaantunu pitkulaiset ketun paskatkin.
eilen,sipuleita listiessämme,nähtiin hurja ajo-jahti takapihalla.siellä oli iso kanahaukka naaras rymistelemässä oravan perässä.oksia katkeili ja putoili.välillä haukka itekin putosi alas.
orava puitti niin hyvin puusta toiseen,tiheiässä mäntyjen latva osissa että kanuri jäi ilman saalista.
meno oli kyllä hurjan näköistä.kattelin sitä n.30m päästä viitisen minuuttia.
hitto soikoon,nyt pitää viimeistään rustata tuo kanatarha.....
parinkanan menetys ei vielä haittaa,mutta jos niitä rupee putoo enemmän,on mulla tasoituksen haku mielessä...
alkuun ajattelin tehdä norjalais mallisen kettuloukun.

haukka
Kyllä se kanahaukka varmaan useita kertoja epäonnistuu saalistuksessa. En tiedä onko totta,mutta olen kuullut, että kettu virtsaa siilin päälle, että saa sen auki tai pyörittää sen veteen. Siili on kuitenkin aika kova vastus ketulle.Ilmeisesti myyrät on vähissä, kun ketut pyydystää siilejä.