Tuota isännän munintaa on kyllä nähty. Mä olen sille naputtanut siitä, ettei se osallistu riittävästi eli ollenkaan kotitöihin. Sunnuntaina se sitten päätti jeesiä sen verran, että lämmitti illalla leivinuunin. Ja voi että oli kylmä maanantaiaamu, kun ukkomokoma oli jättänyt pellin auki. Minusta tuntuu, että se tekee tarkoituksella hommat niin huonosti, ettei pyydetä enää uudestaan.
Mutta niistä paremmista munista. Tsekkasin tarkkaan kuttulan läpi, toinen rokkiristeytyksistä oli kuin olikin käynyt pyöräyttämässä munansa vuohien puolelle. Otin kuvan koko sakista, tuo vaaleanruskea on brahmamixin tekele, likaiset tummanruskeat on tulleet ulos brahmarokista.
Kyllä meilläkin viikonloppuna tuli jotain mainittua ettei "kaikkien" tarvitse munia.....
Taisi olla äänenpaino senverran pisteliäs että ukko lopetti....
Niin kanat näyttää lopettavan munintaansa ja.. oisko sulkasato tulossa
luin tätä ketjuu,tulin johto päätökseen et porukalla on ollu ns.munasta puute mut nyt tuntuu et alkaa olla jengi läpensä tyytyväisii .sitä se kevät teettää.
Kyllä se on nyt kevät, kun meidän ainokainen viirukanakin lopetti talviloman ja oli pyöräyttänyt munan Paikkaahan se kummasti sitä, että nuo oikeet kanakanat oikuttelee nyt. Yksi hautoo, kaksi on sulkasadossa, yksi muuten vaan lomalla, joten vain kolme munivaa tällä hetkellä.
Täällä muninta jatkuu viidestä munii 3-4 päivittäin ja joka toinen päivä nuorikko Tupu joka aloitti jokin aika sitten muninnan niin on jo kivan kokoisia munnii.
Mutta kukko mokoma häiritsee sen munimista ja ain änkee samaan pesään missä toinen yrittää munia.
Vanhoista kanoista kun on jäljellä kaksi niin vuoropäivin tuntuvat munivan
Sulkasatoa ei ole koko talvena kellään ollut
Ihan pikkuinen Minttu ei ole aloittanut vielä munimista.
Meillä on nyt parin viikon aikana alkaneet kanat taas munimaan. Kääpiöporukasta ainakin 4-5kanaa munii, isommista taas ehkä 3.
Nuo vaan munii ihan pitkin poikin mihin sattuu Johtuu tosin varmaan siitä, että viikko sitten siirsin kaikki kanat vintiltä navettaan. Niin ja kohta olis taas muutto edessä, kun tuo popula pitäis kuskata Juukaan.
Tää on varmaan suht oikea ketju ihmetellä meidän horniolaisen Ruskean munintaa. Elikä toi kana muni ekan munintakesänsä ihan miten sattui, viikon verran tuli muna päivässä ja sit oli kuukauden tauko, jonka jälkeen pari munaa ja taas pitkälle tauolle. Toisena vuotenaan se ei muninut kuin ehkä kymmenisen kertaa, puskamunintaa tai munansyöntiä ei silloin harjoitettu. Nyt sit tänä vuonna, kun Ruskea on kolmevuotias, on munia tullut tasaiseen tahtiin parin päivän välein.
Mitä kummaa tämä on olevinaan, miksi se noin kummasti munii? Ruokinta on ollut kaikki nämä kolme vuotta kutakuinkin samanlaista. Kanan munat ovat alusta asti olleet omituisenmuotoisia, ylipitkiä pötkylöitä. Onko sillä joku vika sisuksissa?
Kylmä? Meillä ainakin vaikuttaa, sillä vaikka navettarakennus on lämpöharkoista tehty, niin viikko kolmeakymmentä alkaa tehdä tehtävänsä. Ja kahdesta hevosesta ei vielä lämpöä riittävästi irtoa tuolle pinta-alalle. Eikun lämmitintä kehiin. Minä käännän isommalle ja isäntä pienemmälle (saita savolainen, minä ronski pohojalaane...) Ehkä meidänkin pitäisi hyödyntää energiamme ja mennä navettaan hönkäilemään lämmintä ilmaa...
Meillä oli syksy lähes munatonta aikaa joulukuuhun saakka. Vanhemmat sulkasadossa ja nuoriso ei vielä muninut. Pidinkin kanalan ihan vain luonnonvalon varassa että jaksavat levätä. Joulukuussa laiton valot päälle iltaan saakka ja pikku hiljaa alkoi munia putkahtelemaan. Nyt kun aurinkokin on alkanut paistamaan kanalan ikkunasta sisään on munia jo joinakin päivinä ollut 16. Ei ole meillä kylmyys haitannut, vaikka kanalakin on ollut jo pari päivää pakkasen puolella.
Auringon voima on varmasti niin voimallinen ettei pakkasukolla ole saumoja
On se vaan niin kiva päivästä toiseen käydä keräämässä omien kanojen munia Uskon että vielä vuosienkin jälkeen koen päivittäin onnellisuuden tunnetta kanalassa käydessäni. Onkohan siitä tehty mitään tutkimuksia, kuinka paljon onnellisuus hormoneja erittyy kun kanan omistaja löytää munan
Meillä on sellainen sinkkinen seinälle laitettava juoma-automaatti. Siihen mahtuu monta litraa vettä, joten vien heti aamulla, päivällä ja viimeiseksi myöhään illalla kuumaa vettä, niin se ei ehdi jäätyä missään vaiheessa niin paljoa, etteikö kana pysty nokallaan sitä jäätä koputtamaan rikki. Välillä kun tiedän jo illalla että haluan nukkua pidempään niin vien illalla astiassa kanoille lunta, niin ei ainakaan koskaan kokonaan ilman vettä ole.
Mutta ei niitä pakkaspäiviä siellä kanalassa niin useita ole, joten veden kanssa pelaaminen ei ole ollut vaivaksi.
Meillä kanat ovat innostuneet nyt ihan tosissaan munimaan. 19 kanasesta tulee joka päivä 15-18 munaa!
Saa lykätä jokaiselle vieraalle kennollisen munia matkaan ettei vallan muniin hukuta, vaikka parhaani yritän keksiä runsas munaisia ruokia ja aterioita perheelle joka päivä