PikkuHerrat Seppo ja Kaikkonen muuttivat Haminaan
Siis eilen olin työasioissa Hämeenlinnassa ja samalla kävin tekemässä kukko hankintoja
Tyynelän emännän kanssa rehvattiin Toijalassa ja niin
Seppo kukkopoika lähti matkaan uuteen kotiin
Seppo on hellyttävä suursyömäri ja viihtyy hyvin Hellu ja Vieno nuorikoiden kanssa
Matkalla pysähdyttiin Inez59 luokse jossa sain ihailla kyyhkyjen vapaa lentoa oli muuten upeaa katseltavaa

ja niin kukkopoika
Kaikkonen liittyi Sepon kanssa matkan tekoon
Suloisen Pieni ja vielä hieman ujo Kaikkonen pääsi Laku-Pekan tilalle pitämään herraseuraa Marjalle ja Liisalle
Kotimatka ei sitten sujunut ihan ongelmitta, kun n. 30 km ennen kotia oli sattunut n. 15min aikaisemmin paha ohituskolari jossa kuoli traktorin kuljettaja ja henkilöautoissa olleet kaksi ihmistä loukkaantui
Siinä jonossa aikani seisottua aloin miettimään olisikos kiertotietä ja soitin Isännälle ja niin tie onneksi löytyi, joten olimme kotona arvioitua aikaa tunnin myöhässä, mutta onneksi turvallisesti perillä
Kiitokset Tyynelän emännälle ja Inez59:lle upeista kukkopojista