No nyt on pehkut ja pesäheinät vaihdettu, kiitti Hilta vinkistä. Kanan mahaa en uskaltanut tutkia, kun juuri oli kuoriutunut litsimärkä tipu. Oli vähän vaikea vaihtaa pesäheiniä sen vuoksi.
Nyt siellä on siis 4 kuoriutunutta ja 1 muna jossa nokka näkyy. Yhden mädän poistin ja 1 täysin ehjä jäi.
Huomenna tulee 2 ryhmää päiväkotilapsia kurkkimaan kanalan ikkunasta pikkutipuja. Pitää pestä vielä ikkuna, että hyvin näkevät.
Huomenna pitäisi myös olla paikallislehdessä Pääsiäisjuttu koristeltuna meidän tipuilla!
No niin, nyt on haudontaprojektit tällä erää ohi. Kummallakin hautovalla onnistui 5/9 munaa, joten yhteensä kymmenen pikkutipua tuli.
Aamusella oli käynyt 19 pikkulasta kurkkimassa kanalan pestyn ikkunan läpi tipusia. 6 aikuistakin oli matkassa. Kaikki pitivät näkemästään. Seuraavat treffit tehtiin kuukauden päähän. Haluavat nähdä silloin nämä nuorikkoina.
Onnea tipuista
Meillä jatkuu vielä odottelu. Blondi hautoo niin sitkeästi etten ole lauantain jälkeen nähnyt sen jaloittelevankaan. Taisi Tiina olla oikeassa kun sanoi että jos Alhot aloittavat hautomaan niin jatkavat loppuun asti.
Mä otan sitten, kun haudonta on alkanut kunnolla eli joskus kolmen päivän päästä emon pois pesästä joka toinen päivä. Ihan vaan varmistaakseni, että se jalottelee ja paskoo ja sitten tarkistaakseni, ettei ole uusia munia ilmestynyt ja saa ne sitten kerättyä pois.
Onnea tipusista! Meillä käy myös tämän kylän lapsia säännöllisesti eläimiä katsomassa, kanat on kyllä huippumenestys kun monet eivät ole koskaan nähneet moisia.
Voikos muuten noita hautovan kanan alle eksyneitä muiden kanojen munia käyttää ruuaksi, jos ne on kanan alla päivän - kaksi olleet?
Juu, kannattaa kuitenkin avata esim. lasiin eka ettei oo kehittyny. Joskus harvoin on jotain verisuonia ollut kananmunissa näkyvillä, mut niitäpä ei sit syödä...
Hyvä saldo meton kanoilla, kun kummallekin viisi tipua! Laitapa toisestakin poikueesta kuvia näytille. Onko siitä paikallislehdestä olemassa nettiversiota?
Blondia ei niin vain näytetä pesästä ottavan. Pesä on entinen pikkukoiran kantokori, jossa on pieni oviaukko edessä. Sinne ei saa molempia käsiä yhtäaikaa ja kun yritin yhdellä kädellä Blondia töniä pesästä pois niin nokasta tuli.
Täytyy nyt vain toivoa että käy jaloittelemassa ja syömässä välillä.
Ota pois ihan jämptisti vaan. Ei se kanan nokkasu niin paha ole. Kannattaa myös nostaessa kokeilla kunnolla siiven aluset, ettei jää vahingossa munia sinne ja kanan poistuessa pesästä, räsähdä rikki lattiaan.
Kyllä mun mielestä kannattaa ottaa kana sieltä pesästä välillä pois, jos yhtään epäilee, että se ei ole käynyt ulkona. Jos emo on käynyt ulkona, sen kyllä haistaa, sen paska haisee niin pahalle.
Tässä se lehtijuttu. Vähän oli pliisu kirjoitus, mutta aika moni kuuluu huomanneen.
Sähköisessä muodossa ei ollut, joten tästä lukekoon, kellä kiinnostaa. Kuvakaan ei kovin hääppönen ole.
Kiva, kun laitoit jutun sähköiseksi. Ihan mukava juttuhan tuo on, ehkä paremmankin olisi saanut, vähän kepeämmän. Mutta kivaa on, että tällaiset harrastekanalatouhutkin ylittävät uutiskynnyksen.