Dumblonden viiriäis rojekti
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
Tipuille on alkanut tulemaan jo sulkia (vai höyheniä? no enivei...) melko hyvin, vaaleaa porukkaa tuntuu olevan. Vain kaksi tummaa viiriäistä, 4 on ihan valkoisia ja loput siltä ja väliltä. Mutta nättejä kaikki kumminkin!
Tosi ujon oloista sakkia vaan ovat, kanatiput on paljon kesympiä vaikka en minä niitäkään ihan koko aikaa ole hämmentäny...

Nämä on viirut on minullakin tosi villejä. Nyt isommat poikaset on kanatipujen seassa. Kiljukaulahan opetti ne tiput niin kesyiksi, että tulevat kädelle seisoskeleen, niin viirutkin muuttuivat noin viikossa kesymmiksi. Varsinkin ihan valkoinen. Mutta jos ovat keskenään niin villejä ovat.
Aikuisista minulla ei ole kesy kuin yksi pingviinikukko.

Mulla aikuiset ovat kaikki niin kesyjä, että tulevat kädelle, antavat silittää ja antavat ottaa myös kiinni tarvittaessa. Ovat kyllä kesyyntyneet ihan vahingossa, kun mä olen siellä häkillä vähintään kaks kertaa päivässä. Yhtäkkiä huomasin, etteivät viirut enää pakoilekaan mun käsiä, vaan tulevat käsivarsille ja kämmenselille istuskelemaan - jopa haitaksi saakka!
Taisivat huomata, että käsien myötä tulee yleensä myös herkkuja..

Tirpat kasvaa kovaa kyytiä, höyhenpeite on jo jokaisella, päätä lukuunottamatta. Pieniä eroja olen huomannut eri värisissä tipuissa, jännä kun tuntuu että valkeat tiput on rohkeampia kun taas villin väriset ja nämä kerman väriset ovat hieman arempia. Onko muut huomannut viiruissansa tälläisia värisidonnaisia eroja?
Muutenkin huvittava katsella pikku viirujen touhuja, välillä tuntuu olevan jotkut ihme hyppely/siipien räpyttely/lento harjoitukset menossa
Yksi päivä kun raotin verkko kantta ja laitoin lisää vettä viiruille niin yksi kerman värinen tipu onnistui lentämään ulos terraariosta! Onneksi se jäi hölmistyneenä töröttämään lattialle niin sain sen heti kiinni (ja onneksi koirat oli eteisportin toisella puolella).
Miksi viiruille muuten suositellaan matalahkoa häkkiä? Loukkaako ne ihan oikeasti itsensä korkeassa/tilavassa häkissä, niinkuin jossain oli mainittu. Minä kun jo suunnittelin että sisustaisin niille vaikka ihan ison ja korkean häkin missä olisi kaikenmaailman puuta ja puskaa virikkeenä
Minkä ikaisena muuten uskaltaa viirut siirtää talliin lämpölampun alle? Ovat tosin nyt vasta 2,5 viikkoisia.
Muutenkin huvittava katsella pikku viirujen touhuja, välillä tuntuu olevan jotkut ihme hyppely/siipien räpyttely/lento harjoitukset menossa

Miksi viiruille muuten suositellaan matalahkoa häkkiä? Loukkaako ne ihan oikeasti itsensä korkeassa/tilavassa häkissä, niinkuin jossain oli mainittu. Minä kun jo suunnittelin että sisustaisin niille vaikka ihan ison ja korkean häkin missä olisi kaikenmaailman puuta ja puskaa virikkeenä

Minkä ikaisena muuten uskaltaa viirut siirtää talliin lämpölampun alle? Ovat tosin nyt vasta 2,5 viikkoisia.
Ne lentää kuin päättömät kanat!! Siksi suosittelevat matalaa häkkiä. Minulla oli hieman yli sen maksimin ja ne otti vauhtia ja aina kumautteli uudestaan ja uudestaan kattoon päätään.
Mielipide: Minusta aikuisen vois ihan hyvin laittaa isoonkin tilaan sen kummemmin pelkäämättä. Ekaksikin se on jo tottunut ihmisiin ja rutiineihin ja se räpyttely innostus on mennyt ohi.
Olen päätellyt näin koska minulla karkaa lähes joka toinen päivä yksi suklaakana ja yksi harmaa kukko.
Ne osaa lentää ihan sievästi eivätkä törmäile ja tähtäävät hyvin.
Ja joskus minusta tuntuu, että se kukko haluaa takaisin Mamman luo ja tietää minun toimivan hissinä, koska jos en ole huomaavinaan niin, se rupee kiekuun ja antaa melkein ajamatta kiinni.
Joskus kun teen ulkohäkin teen siitä ihan reilun kokoisen ja sijoitan sinne aikusia ja annan varmaan olla ympäri vuoden!
ps. Dumple mulla on videon pätkä uusimista tipuista siellä `meidän sekalainen seurakunta´ ketjussa. käy kurkkii, mikä kokoero on vasta syntyneillä kanoilla ja 5 päivää vanhoilla viiruilla

Hups, sori nyt vasta luin loppuun sun häkki unelman. meillähän on sama 
Ihan varmasti onnistuu siten aikuisilla. Ei aikuiset tee niitä räpyttelyharjotuksia ja hyppimis juttuja. Se loppuu tuossa kun muninta on alkanut ja ovat oikeasti jo isoja.
Minä haluan ulkohäkin ison ja kauniin ja paljon kauniita viiruja touhuammaan.

Ahaa, no varmaan alkuun saavat tyytyä reilun kokoiseen kaninhäkkiin. Mutta kesäksi ainakin meinasin tehdä katetun ulkoaitauksen. Niin ison että siellä mahtuis itekkin siivoilemaan suunnilleen ja virittelis tosiaan jotain kannon/puun tynkää sinne. Tallissa olisi kyllä tilaa vaikka millä mitalla tehdä oikeen lukaali viiruille, nyt kun ei tänä talvena oo hevosia ja vuohetkin on vähempänä.
Ehkä sitä sitten uskaltaisi lähiaikoina laittaa viirutkin talliin lämpölampun kera, vaikka ei siellä mitenkään superlämmin noin niinku eleensä ole. Etenkään nyt kun on liian paljon tilaa ja vähän eläimiä. Vaikka on niitä kyllä kivempi kattella tuossa olkkarissa kun ne touhuaa
Sitten tyhmä kysymys, voiko valkeissa viiruissa olla kukkojakin? Kun mietin vaan että kukoillehan tulee punertava rinta? Ja mulla ei oo hajuakaan miltä se semmoinen kiroilu kuulostaa, mutta sitä odotellessa. Jospa ne joskus erottaisi mitä kukakin on!

Niin ja on värieroissa kesyys eroja!! Eilen pelastin oman valkoisen muilta kun se on pienempi ja sitä oli nokittu.
Toin sen tuohon tipujen joukkoon. Niin se antaa pojan silitellä??
Minusta kiljukaula on tosi kesy, kun tulee kädelle ja tuntee nimensä, mutta ei se tykkää yhtään silittelystä. Tämä viiru ei välittäny ollenkaan ja käveli aina pojan käden alta kun se piti siinä jos joku haluais tulla lähelle.

Eilen taas pari viirua lepatti kopperosta karkuun kun lisäsin uutta turvetta, mutta ihmeesti ne vaan jää aina mollottamaan paikalleen. Oli niillä sitten hauskaa kun ne kuopsuttelivat ja kylpivät puhtaassa turpeessa
Ei ne kyllä enää niin paljon pelkää kun laittaa lisää ruokaa tai vettä (aluksi hyppivät tosiaan ilmaan ja säntäilivät ympäriinsä), nyt saattaa etenkin valkoiset jäädä paikalleen niin että ei haittaa vaikka ohimennessään hipaiseekin niitä. Jospa ne siitä kesyyntyy!

Mä olen monesti maininnut täällä foorumilla, että ne valkoiset ovat paljon kesympiä
Ja myös tyhmempiä (eivät poikasina tajunneet syödä jauhomatojakaan, kun muut pistelivät innolla poskeensa). Valkoiset olivat erilaisia jo poikasesta asti ja voi sanoa että jo hautomakoneesta ottaessa huomasi eron. Kaksi suklaanruskeaa kanaa olivat taas poikasesta asti aivan hermoheikkoja, eivät meinanneet millään tottua ihmiseen vaikka kasvoivat keittiössä alkuajat, aivan kuten kaikki muutkin kasvattamani. Joka kerta kun meni ohi, pomppasivat kattoon tai menivät häkin takasivua eestaas. Valkoiset taas tulivat häkin ovelle vastaan ja hyppäsivät kädelle.
Jos vielä aion viiriäisiä hankkia tai lisätä, ne tulee olemaan lähinnä niitä valkoisia.