Kovasti ovat kasvaneet Peppi ja Petunia

ja ihanat värit ovat saaneet.
Ihmettelen kun meidän nuoriso ei muni vielä vaikka jo kohta 7 kk ikäisiä. Tänään kyllä yksi muna oli pesässä, mutta kun muut millet myös alkavat munimaan pitkän sulkasadon jälkeen niin en tiedä kuka olisi aloittanut muninnan.
Kovasti ovat eri luontoisia ja Sara, Siru ovat niin saman näköisiä ettei niitä erota toisistaan. Samoin on Sipi ihan muiden vaaleiden millien näköinen että kohta vaikea erottaa sekin niistä ( kolme vaaleaa).
Sisu kukko pitää komentoa ja hyvin tulee toimeen kuusi vuotiaan Manu kukon kanssa, kun taas syksyllä Manun veli Osku ei hyväksynyt yhtään uutta tulokasta porukkaan. Eli jouduin laittamaan verkon väliin ja ns. vanhemmat kanat Oskun kanssa ovat sitten toisella puolella.
No onneksi on tilaa kun vanha lampaiden puoli.
Muninta on ollut heikkoa

vain nuorison emo tekee munia muut " huilii" vaikka kaikkea on tarjolla.
Silkkikana pitää Tipiä poikasenaan ja alkoi olla jo ongelmia kun toinen pyrki vielä muutama viikko sitten Alman alle nukkumaan.
Nyt onneksi jo orrella minusta jäänyt pienemmäksi kuin muut teki kovasti töitä että osasi kiivetä orrelle rappusia pitkin, kun aina lattialla Alman kanssa. Onneksi kaikki hyvin nyt.
Laitan kuvia joulu jälkeen ja jäädään odottamaan jospa saataisiin nuorisolta jouluna ensimmäiset munat
