Mimmi kirjoitti:HiltaHelikopteri kirjoitti:Jäin miettimään tuota, että jos kana pääsee pesästä pois, muttei pääse sinne takaisin, niin kuinka usein on joku sitten sen sinne päästämässä tai tarkistamassa, että onko se tullut ulos?

Joo, mä kans tuosta vähän huolestuin, koska mun kokemuksen mukaan hautova kana käy kyllä jaloittelemassa, mutta yleensä just hiljaisimpaan aikaan, kun esim. toiset on jo orrella, eli iltahämärissä. Onko mahdollista, että kana jääkin sitten yöksi pesän ulkopuolelle?

Niinpä niin!
Palataan takaisin tuonne alkupuolelle. Niinhän siinä kävi, meidän hiihtoloman aikana, että vaalea käppänä oli murtautunut verkkonsa läpi ulkopuolelle ja munat jäähtyneet. Naapurin täti sitten illalla ruokaa viedessään kertoi huolestuttavat uutiset. Ensin sanoin, että antaapa sitten olla verkon ulkopuolella, mutta soitin perään, jos kuitenkin päästäisi takaisin pesäänsä, koska ei siitä ollut tietoa, vaikka vain vähän aikaa olisi ollut pois pesässä.
No tänään oli laskettu aika. Poika soitteli töihin, että yhdessä munassa oli reikä ja sieltä oli karmean hajuiset litkut valuneet ulos. Pihalla oli munan aukaissut ja siellä oli pieni kesken jäänyt sikiö.
Arvelin, että no se sitten siitä.
Juuri äsken kotiuduin töistä ja kävin tarkastuskierroksen kanalan puolella. Munat oli pinnasta sotkussa, mutta yhdestä näkyi nokka ja kamala piipitys kuului - ONNEKSI

.
Olisin säälinyt kanaa valtavasti, jos urakka olisi mennyt täydellisesti pieleen.
Huomenissa sitten varmaankin selviää, montako hajupommia ja montako tipua tulee. Työpäivä kestää 14,5 tuntia ja matkat 2 tuntia päälle, joten pitkä päivä on jännittää, mitä sieltä sitten tuli.
Tänään oli poika pelastanut yhden viikon vanhan tipun äitinsä jalkasulasta irti. Oli kiertynyt kaulan ympärille, kana kuopii ja tipu rääkyy.
Oli ollut pakko repiä sulka jalasta irti, muuten ei saanut siinä sekamelskassa sitä pois. Mutta tipu selvisi sen hengissä.