Beanin haudontakokeilu
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
Re: Beanin haudontakokeilu
Taisi tipujen määrä jäädä tällä kertaa neljään tummaan tipuun ja koputus koneessa on vaiennut. Tuskin enempää siis tulee. Odottelen huomisiltaan ja tarkistan tilanteen. Syyllinen: Minä! Syy vähyyteen: hautomakoneen huono sijainti (kylmän tiiliseinän vieressä); munien paikanvaihdossa oli puutteita, eli etualalla olleet munat eivät koskaan olleet takaosassa vaan pelkästään edessä, keskellä tai sivulla. Jatkossa täytyy laittaa hautomakone siis parempaan paikkaan, esimerkiksi pöydälle. Nyt tipujen kehittyminen eteni siis eri nopeudella, josta osoituksena Pingun kuoriutumisen alkaminen jo kahta päivää ennen laskettua aikaa. Ensimmäisten alkaessa kuoriutua vaikutti kosteuden nosto muilla hitaammilla tipuilla ilmeisesti "hukkumisen" kuoreen. Näin ainakin uskoisin tapahtuneen, mutta selvinnee siis huomenna.
Pisama sai siis kolme ja Maks yhden jälkeläisen.
Pisama sai siis kolme ja Maks yhden jälkeläisen.

- HiltaHelikopteri
- kukkoilija
- Viestit: 4485
- Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Beanin haudontakokeilu
Osaa olla kyllä kinkkistä tuon koneen kanssa
, mutta onnea kuitenkin tipunelikosta!

Re: Beanin haudontakokeilu
Kiitoksia onnitteluista.
Hieman voi olla välillä vaikeaa/hankalaa/ei niin helppoa haudonta Covatutto 16:lla. Mutta kyllä silläkin onnistuu jos muistaa ottaa kaikki asiat huomioon tarpeeksi hyvin. Tärkeimmät ovat tietenkin se, että munilla oikea ja tasainen haudontalämpö ja -kosteus koko ajan, (YLLÄTYS?
). Tällä koneella se vaatii sen, että hautomakoneen ympäristön olosuhteet ovat myös muuttumattomat koko haudonnon ajan ja lämpötila/kosteus on "kalibroitu" kulloisenkin ympäristön olosuhteet huomioon ottaen. Ei siis riitä, että luottaa siihen, että täyttää yhden tai molemmat altaat tai että seuraa lämpötilaa ainoastaan koneen oman mittarin mukaan tai tekee ainoastaan juuri niin kuin toinen on tehnyt. Se voi toimia ja sen takia joillakin onnistuu aina/usein ja joillakin ei onnistu koskaan/harvoin. Nyt olen taas yhtä kokemusta ja neljää tipua kokeneempi koneen käyttäjä ja voin todeta että haudonta meni pieleen juuri edelle mainittujen asioiden huonon seurannan takia. Talvella haudonta onnistui hienosti, nyt vain tyydyttävästi, koska koneen ympäristön olosuhteet olivat haudontakerroilla erit.
Meinasin jo tilata kunnon hautomakoneen, mutta sitten mietin, että kyllä tuollakin koneella hyvin pärjää ja tulosta tulee, kunhan vaan hankkii koneelle vedottoman tilan, jossa lämpötila/kosteus pysyy tasaisena ja sitten vielä hommaa sen kosteusmittarin sinne koneeseen ja mittaa lämpötilaa myös muulla kuin koneen omalla mittarilla. Koneen oma lämpömittari on kunnon mittari, mutta jos koneen pohja on esim. kylmällä lattialla lämpimässä huoneessa, niin todennäköisesti munien kohdalla ilma on alhaisempi kuin mittari näyttää (koneen ilmareiístä huolimatta). Tämän voisi helposti korjata laittamalla esim. tietokoneen tuulettimen koneeseen jolloin ilma kunnolla kiertäisi koneessa ja täten olosuhteet olisivat eri puolilla konetta tasaisempia. Tai sitten vaan sijoittaa koneen esim pöydälle, jossa lämpötila suh´koht tasainen joka puolella. Kosteutta kannattaa testata joka kerta ennen haudonnan aloittamista, ei siis voi olettaa, että koska viimeksi toimi, niin samoilla säädöillä toimisi jatkossakin.
Ja kun tulee vain näitä tyydyttäviä haudontatuloksia, niin tiput tuntuvat sitäkin suloisemmilta ja tulevat helpommin kesymmiksi. En voisi kuvitellakaan, että hautoisimme kerralla 24 tipua jotka silti olisivat yhtä kesyjä kuin nämä muutamat tiput, meidän lapsemme.

Hieman voi olla välillä vaikeaa/hankalaa/ei niin helppoa haudonta Covatutto 16:lla. Mutta kyllä silläkin onnistuu jos muistaa ottaa kaikki asiat huomioon tarpeeksi hyvin. Tärkeimmät ovat tietenkin se, että munilla oikea ja tasainen haudontalämpö ja -kosteus koko ajan, (YLLÄTYS?

Meinasin jo tilata kunnon hautomakoneen, mutta sitten mietin, että kyllä tuollakin koneella hyvin pärjää ja tulosta tulee, kunhan vaan hankkii koneelle vedottoman tilan, jossa lämpötila/kosteus pysyy tasaisena ja sitten vielä hommaa sen kosteusmittarin sinne koneeseen ja mittaa lämpötilaa myös muulla kuin koneen omalla mittarilla. Koneen oma lämpömittari on kunnon mittari, mutta jos koneen pohja on esim. kylmällä lattialla lämpimässä huoneessa, niin todennäköisesti munien kohdalla ilma on alhaisempi kuin mittari näyttää (koneen ilmareiístä huolimatta). Tämän voisi helposti korjata laittamalla esim. tietokoneen tuulettimen koneeseen jolloin ilma kunnolla kiertäisi koneessa ja täten olosuhteet olisivat eri puolilla konetta tasaisempia. Tai sitten vaan sijoittaa koneen esim pöydälle, jossa lämpötila suh´koht tasainen joka puolella. Kosteutta kannattaa testata joka kerta ennen haudonnan aloittamista, ei siis voi olettaa, että koska viimeksi toimi, niin samoilla säädöillä toimisi jatkossakin.
Ja kun tulee vain näitä tyydyttäviä haudontatuloksia, niin tiput tuntuvat sitäkin suloisemmilta ja tulevat helpommin kesymmiksi. En voisi kuvitellakaan, että hautoisimme kerralla 24 tipua jotka silti olisivat yhtä kesyjä kuin nämä muutamat tiput, meidän lapsemme.

Viimeksi muokannut Bean, 18 Huhti 2010, 22:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Beanin haudontakokeilu
Onnea tipusista koskaan ei oo liian viisas oli kone tai kana hautojana
Re: Beanin haudontakokeilu
Onnittelut myös täältä
Mullakin taisi jäädä pari munaa vähemmälle siirtelylle ja kuorin juuri tuossa kaksi täydellistä mutta hyvin märkää kuollutta tipua
On se aika kikkailua tuon Covatuton kanssa, mutta luulen, että tarkistelisin kuitenkin jatkuvasti lämpöjä ja kosteuksia, vaikka olisikin vakaammin toimiva kone, joten siinä se menee ihmetellessä
Olen tullut ihan samoihin johtopäätöksiin koneen toimimisen suhteen kuin sinä. Paras tulos silloin kun käyttää tarkkoja omia mittareita ja koneen ulkopuoliset olosuhteet on mahd. vakaat.

Uutta matoa koukkuun tai ainakin uudet munat koneeseen. Eilen laitoin muutaman Bondin lauman munan taas kokeeksi hautumaan, jos vaikka NYT saataisiin jo Bondinkin sukua jatkettua. Mielenkiinnolla odotan kolmen viikon kuluttua syntyvän tipusia, jotka väriltään todennäköisesti aika vaaleita. Onhan yksi tulevista äitikandidaateista myös Iineksen äiti. Pakko pitää peukkua pystyssä! 

Re: Beanin haudontakokeilu
Ohhoh! Tyrox-itsetekemä-haudontakonevekotin yllätti, Covatutto jäi tipumäärässä kirkkaasti toiseksi vaikka munia samanverran alkujaan. Ei olisi uskonut, että kosteudennosto-viritykseni todellakin toimi. Lopullinen tipusaldo vielä selviämättä, seitsemän tipua jo pirteänä koneen ulkopuolella lämpölampun alla ja yksi taitaa vielä olla tulossa ulos omin avuin kuorestaan...

Re: Beanin haudontakokeilu
Kahdeksan tipua tuli 12:sta munasta. Yksi oli tyhjä ja kaksi kesken kuoriutumisen kuollutta ja yhdellä kuolleella oli ruskuiaispussi vielä ulkona. Kahdeksasta tipusta vain yksi tumma (ja kolmesta kuolleesta yksi tumma). Kuvia tulee galleriaan, kunhan taas vähän vahvistuvat. Syövät jo itse lautaselta ruokaa, aika pirtsakoita siis.
Osa taitaa löytää uuden kodin kunhan kasvavat isommiksi ja "kanoiksi". 