Jatkoa viisiviikkoisten pikkutipujen vaiheista, kaikki muuten reippaina ja terveinä; kolme kukkoa, oletettavasti.

Kyllä tomaatinsiivu maistuu sitten hyvältä, varsinkin kädestä tarjoiltuna.

Poikasten ollessa nyt viisiviikkoisia, tähän asti Tupu-mamman sana on ollut melkeinkuin laki, sinne mennään minne mamma kutsuu.
Nyt on ilmiselvästi tullut muutos, pikkuiset kun näkevät minun tulevan kanalaan sisään, koko armaada kipittää luokseni ulkotarhasta tarkastamaan, mitähän hyvää sitä tänään saakaan, mamma se tulee kovasti motkottaen viimeisenä.
Edellämainittu käyttäytyminen kait johtuu leimautumisesta emon lisäksi minuun. Minähän tuon herkkuja ruuan lisäksi pikkuisille ja tuota emoahan saa katsella päivät pitkät. Näin kait ajattelevat; ai, että inhimillistän. Siihen inhimillistämiseen on helppo sortua kun näkee kolmetoistapäisen tipulauman ryntäävän ihmisen luo, toiset lentäen parhaimmillaan koko matkan ja sitten emo arvokkaasti viimeisenä.
Vieläkin tuo Tupu muuten parhaat herkut tarjoilee nokastaan pikkuisille; "huolehtii kuin kanaemo"....hmm.