Kalaa kanoille
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
Re: Kalaa kanoille
Pitää muistaa muuten, että makean veden kaloissa on sitten parasiitteja. Keitän sen kalamössön aina ja lisään keitinliemeen noita kuivia leivänpaloja. Kalaa saa antaa kanoille siten kuin syövät; ei se kala munien makuun vaikuta vaan se kalajauho, mitä tehdasrehuissa takavuosina oli oikeen vain paljon, halpaa kun oli.
Re: Kalaa kanoille
Voiko nuissa kaupan muikuissa ja silakoissa olla loisia?
Niitä olen pilkkonu raakana.
Niitä olen pilkkonu raakana.
Re: Kalaa kanoille
Kalat maistui joten kuten, eivät ole koskaan ennen saaneet kalaa, joten totuttelua vissiin vaatii.
Leivät pohjalla kalaliemessä saavuttivat huikean suosion
Kunhan uskaltavat kunnolla nokkia, niin eiköhän loputkin katoa tarjottimelta. Onneksi on niin kylmää, ettei edes haissut yhtään fisukka siellä (siis mullahan on vakava henkinen allergia kalaa, kalan hajua ja makua kohtaan). Sain jääkaappiin vielä parin päivän annoksen kalaa, liottelen leipää kans sekaan.
On se vaan eri kiva, kun jotkut kaupat raaskivat antaa jätettä hyötykäyttöön. Nämä filerointijätteet oli siis edellisen asiakkaan, myyjä yritti houkutella heitä keittämään kissoille tai jotain, mutta eivät halunneet. Onneksi avasin suuni ja kysyin veloittaako niistä kovasti kun voisin viedä eläimille. Pakkasi mukaan ilmaiseksi ja kerroin että menee kanasille
Varmasti tuli molemmille hyvä mieli ja kyllähän mä sinne kauppaan suuntaan jatkossakin mielellään ostoksille 
Leivät pohjalla kalaliemessä saavuttivat huikean suosion

On se vaan eri kiva, kun jotkut kaupat raaskivat antaa jätettä hyötykäyttöön. Nämä filerointijätteet oli siis edellisen asiakkaan, myyjä yritti houkutella heitä keittämään kissoille tai jotain, mutta eivät halunneet. Onneksi avasin suuni ja kysyin veloittaako niistä kovasti kun voisin viedä eläimille. Pakkasi mukaan ilmaiseksi ja kerroin että menee kanasille

Re: Kalaa kanoille
Muikussa on parasiitteja hyvinkin yleisesti. Kaikissa makean veden lohikaloissa on sama ongelma. Lammikoissa kasvatetuissa kaloissa ei juurikaan, siis keinolammikoissa, jotka määräajoin tyhjennetään, muissa kylläkin sama ongelma kuin normaalissa makean veden kaloissa. Silakassa ei ole sitä vaaraa; eilenkin vein silakkafileitä sellaisenaan leipämössöön sekoitettuna ja tänä aamuna ei ollut mitään jäljellä.
On todella arvokas juttu, että monet pikkukaupat antavat muuten biojätteeseen menevät elintarvikkeet halukkaille, eläinvalkuainen maapallolla ei ole mikään itsestäänselvyys ja hyvä, että paikallinen ylijäämä hyödynnetään.

No entä kun pakkasin pakastimeen kanojen muikkuja. Onkohan ne pakkasessa kuollu? (siis loiset)
Isä ainakin haluaa aina suolalohen pakastaa loisien tähen, en ole ennen ajatellu asiaa. Kuoleeko ne pakastuksessa??
Jos kuolee, niin sittenhän vois rauhassa nuo muikut pilkkoa!
Isä ainakin haluaa aina suolalohen pakastaa loisien tähen, en ole ennen ajatellu asiaa. Kuoleeko ne pakastuksessa??
Jos kuolee, niin sittenhän vois rauhassa nuo muikut pilkkoa!
Re: Kalaa kanoille
Väittäisin, että viikon verran pakastuksessa, (-20) olleet muikut ovat kyllä melkoisen varmasti parasiittivapaita.
Re: Kalaa kanoille
pane uuniin ne kalanperkeet ja sit tehosekottimella mössöks. Mulla oli haukea pakkasessa ja haudutin sen uunissa vedessä kypsäksi ja vein aamulla lopun kanoille sellaisenaan olivat ihan hulluna.Eikä siitä hajuakaan paljoa tullut kun olivat vedessä
Re: Kalaa kanoille
Vaan hyi pestä jotain konetta kalan jäliltä
Syö ne ilman mössäystäkin. Keittelee pehmeeksi!

Syö ne ilman mössäystäkin. Keittelee pehmeeksi!
Re: Kalaa kanoille
siinäpä se mä kun en kattilaan hellalle kalaa laita kiehumaa.....ton sauvasekottimen pään laitoin astianpesukoneeseen
Re: Kalaa kanoille
Kalakokeilut jatkuu täällä (siis siksi tää on niin ISO asia, kun meillä ei muuten kalaan kotosalla kosketa ja kalan hankkiminen on kuin ostaisi hawajin matkaa)..
No siis tänään pummasin kaupan edestä kalavaunusta perkuutavaraa. Kauppaan mennessä sillä oli ne rogessa alimmaisena, mutta jo tullessa oli jo fileroinut ilmeisesti kirjolohen. Valtava yli puolmetrinen vessikka siis lähti mukaan, annoin kafferahat vaihdossa.
Mutta mitä tekee kanat
Ne tuijottaa sitä valtavaa kalanpäätä kuin pahintakin petoa ja uskaliaimmat käy näykkäsee jotain häntäsysteemiä varovasti. Yritin jutella ja kutsua syömään kuin paraskin kukko, huonohkolla menestyksellä. Jätin raadon kanalan lattialle sitten pariksi tuntia ja oli se ainakin myllätty turpeeseen, ei kai paljoa muuta. Pihinä tyttönä (kun kerta maksoinkin siitä
) menin aseiden kanssa kanalaan ja aloin raaputtaa. Raaputetut eli pelkät lihat kyllä kelpasi ja kaikki söi niitä valtavina palasin, ihmettelin kuin isoja paloja ne oikein nielee kerrallaan
No ei auttanut muuta kuin raaputella fisu loppuun mitä käsin sain irti. Eipä sitä voi alkaa turpeista kalan raatoa enää keittämäänkään. Eli koko pää meni käytännössä hukkaan, sain "läskien" ympäriltä mehukkaan palaset irti ja muutenkin rasiallisen. Lopun raadon mä kuskasin saunan taa, kun en voi kestää sitä raa'an kalan hajua aamulla kun meen sinne (yöläjät on jo ihan tarpeeksi jos sattuu olee vielä vähän lämpimämpää
(en oo herkkis en oo herkkis en oo herkkis en oo herkkis)
Eli mitä tästä opimme: meidän kanat ei totuttelematta vetäise kuin keitettynä (ja se menikin kaikki) fisukkaa. Taidan totutella niin, että kun saan raatoja, heitän vähän raakana ja keitän loput. Toikin mokoma painoi pelkän pään ja ruotojen kanssa varmaan yli kilon, olis siinä ollyt syötävää moneksi päivää! Mut kun en uskalla jättää raakaa fisua yöksi, voipi olla, että jää munat keräämättä
No siis tänään pummasin kaupan edestä kalavaunusta perkuutavaraa. Kauppaan mennessä sillä oli ne rogessa alimmaisena, mutta jo tullessa oli jo fileroinut ilmeisesti kirjolohen. Valtava yli puolmetrinen vessikka siis lähti mukaan, annoin kafferahat vaihdossa.
Mutta mitä tekee kanat

No ei auttanut muuta kuin raaputella fisu loppuun mitä käsin sain irti. Eipä sitä voi alkaa turpeista kalan raatoa enää keittämäänkään. Eli koko pää meni käytännössä hukkaan, sain "läskien" ympäriltä mehukkaan palaset irti ja muutenkin rasiallisen. Lopun raadon mä kuskasin saunan taa, kun en voi kestää sitä raa'an kalan hajua aamulla kun meen sinne (yöläjät on jo ihan tarpeeksi jos sattuu olee vielä vähän lämpimämpää

Eli mitä tästä opimme: meidän kanat ei totuttelematta vetäise kuin keitettynä (ja se menikin kaikki) fisukkaa. Taidan totutella niin, että kun saan raatoja, heitän vähän raakana ja keitän loput. Toikin mokoma painoi pelkän pään ja ruotojen kanssa varmaan yli kilon, olis siinä ollyt syötävää moneksi päivää! Mut kun en uskalla jättää raakaa fisua yöksi, voipi olla, että jää munat keräämättä

Re: Kalaa kanoille
Kaiveleppa grillausvehkeet, siis kaasupullo ja poltin, esim. Keitä kalat ulkona, niin minäkin teen, sillä ei tuo, varsinkaan kokonaisen kalan keittäminen kovin herkulliselta tuoksu edes aktiivikalastajan nenään. Siihen keitinliemeen leipää ja, avot, kun tuulen yläpuolella touhuilet, ei pahemmin käy nenään. Sitten vain mössö jäähtymään, kylmänä ei pahempia tuoksuja ja se leipäkin laimentaa. Kattilaa en pakkasilla pese, kansi päälle, seuraava satsi vaan sitten kun kalaa liikenee ja liikeneehän sitä.
Keitetty "lammikkopossun", siis kirjolohen pää tulee meillä preparoiduksi alta aikayksikön, niin herkkua se kanoille on.
Keitetty "lammikkopossun", siis kirjolohen pää tulee meillä preparoiduksi alta aikayksikön, niin herkkua se kanoille on.
Re: Kalaa kanoille
Kreikkalaisessa TV-ohjelmassa kerrottiin miten päästä eroon kalanhajusta keittiössä. Tarvitset viinaa, tuhkakupin, sytkärin, vähän paperia ja perunankuoria (raa´an perunan) sekä sitruunan. Ei, et ala ryyppäämään ja tupakoimaan unohtaaksesi kamalan hajun, vaan: lorautat tuhkikseen tilkkasen viunaa sytytysnesteeksi, siihen vähän paperia, sekä sitruunan ja perunankuoria ja eikun tulta pesään! En oo kokeillu mutta tällasta kreikkalaiset suosittelivat. Ilmottakaa toimiiko jos kokeilette. Mutta älkää tulko mulle huutamaan jos humallutte ja poltatte talonne; niin mie EN käskeny tehä 

Re: Kalaa kanoille
mä olen ollut siinä uskossa, ettei lohikaloissa ole loisia... suolalohta olen kyllä syönyt ilman pakastustakin ja ainakin toistaiseksi olen pärjännyt ilman loishäätöjä
tämä tieto on siis 70-luvulta lähtöisin, muuntautuukohan nuo parasiititkin ajan kuluessa?
samoin kissoille olen aina antanut ns. roskakalat kypsennettynä/pakastettuna, lohta ja muikkua raakanakin. tuuria ilmeisesti ollut, kun ollaan tähän saakka oltu loisvapaita