Kiitos Hilta, ihan tässä punastuu
Pidetään mielessä tuo tarjous jos kauppoja Haapavedelle hierotaan, meiltä tulee tosiaan sinne matkaa.
Palmikko haikailee sellaisen brahmakukon perään, vieläkö sellainen teiltä löytyisi? Jos vaikka yhdistäisi taas pari asiaa kun sinne päin ajellaan...
Olemme myymässä joukkoa sekarotuisia kanoja ja hybridejä ja hankimme tilalle ehtoja maatiaisia, Horniolaisia ehkä. Pitää katsella mistä niitä löytyisi. Hannulla ei tainnut olla kuin kukkoja myytävänä...
Tämän kesän kesäkalkkunat ovat saapuneet. Ovat pikkuriikkisiä, vain kuusiviikkoisia, kanoja pienempiä. Tuollaisenhan voisi ottaa vaikka lemmikiksi, ei hennoisi pataan pitstää. Mutta kun kasvavat...
Ihan juuri äsken potpottajat uskaltautuivat ensimmäistä kertaa mökistä ulos. :smt026 Mökin ovi on ollut suurimmaksi osaksi kiinni, koska on ollut koleaa. On ne vaan pieniä vielä.
Meille kanssa muutti huhtikuun lopussa neljä yhden vuorokauden ikäistä kalkkunaa ja tarkoitus oli että pataan joutuvat syksyllä. Noh, koneesta ei sitten kuoriutunutkaan, kuin kaksi pronssia, joten saavat jäädä kyllä Butitkin eloon, jos vaan terveys sallii.
Olen aivan yllättynyt näiden Butien kesyydestä
Todella uteliaita ja seurallisia, eivätkä osaa pelätä mitään. Kulkevat perässä, kuin koirat ja antavat sylitellä itseään. Nyt kavereilla ikää kuusi viikkoa ja eilen jo harrastivat seksiäkin
Onnea vaan kaikille kesakalkkunoitten omistajille!
Meillekin muutti tänään kuusi buttia, ajateltiin kokeilla nyt niitäkin, kun kesäpossutkin on.
8 viikon ikäisiä ovat, sellaisia ison kukon kokoisia. Vielä en ole ennättänyt isommin tuttavuutta tehdä, mitä nyt yksi on karannut jo kahdesti tarhasta. Pronssit ovat heti retuuttamassa pientä päästä , mustat eivät osallistu tähän riemuun. Onneksi antaa helposti kiinni ja saa palautuskyydin muiden luo. Meillä on tarha tehty kaksinkertaisesta betoniverkosta, mutta jossain kohdin verkot ovat päällekkäin ja reijät näköjään pienen kalkkunan mentäviä.
Kiitos vaan itsellenne käynnistä! Täällä ne mikkeron kalkatit viivähtävät vuorokauden ja sitten hän hakee kotiin. Aika kova kuopsutus on käynyt häkissä ja napsivat intona lentäviä ötököitä. Jännän nopeasti nämä aloittivat puuhastelun verrattuna omiin!
Olepa hyvä mikkero! Hyvin nuo siinä tuon ajan pärjäsivät...harmi vaan, kun en sinua kerennyt treffata. Miltäs muuten näyttää sukupuolet? Kiinnostaa kovasti, että näinkö harhoja vai venyttelikö se kanakin kärsäänsä eli oliko kukko sittenkin?
Hain viime lauantaina 5 BUT kalkkunaa, 4 viikko vanhoja. Uskon että löytyy porukassa 2 kukkoa ja 3 kanoja.
Kysyisin jos ketään olisi saanut tämmöisistä BUT kalkkuna onnistumaan saada jälkeläisiä.
Luin ehkä täällä foruumilla että niille ei pariuttuminen onnistuu kukon koon takia.
Mutta miten jos kukko ei kasvata sillä periatteella että se tuottais mahdollisen paljon kiloja vaan että se tuottais hedelmöittyjä munia??
Kysyn onko tämä mahdollista, onks se kellekään täällä foorumilla onnistunut?
Ja vielä kysymys niiden kylmäkestävyydestä, miten ne pärjää Suomen talven yli, niillä on suojamaton kaula ja pää, eiks ne helposti saa kylmää?
Ostin kyllä nämä kalkkunat koska ajattelin täytää pakastin talvella mutta jos joku vois jättää eloon ja ne sais lisämään ensivuonna niin sitten on toinen asia.