Ne olisivat maatiaisia. Ja vain yhtä kantaa. Ja mielellään alkaisin säilyttäjäksi.
Sittenpä tässä jo hyvissä ajoin mietin, että miten valitsen, että mitä kantaa ne olisivat?
Tietenkin tarjonta varmasti vaikuttaa, mutta jos kuvitellaan, että olisi enemmän kuin yhtä vaihtoehtoa (ties vaikka kukaan ei halua minulle myydä, jolloin tilanne on yllättävän helppo 
).Onkos täällä maatiaisharrastajat valinneet kantansa
- tarjonnan mukaan (sitä mitä ensimmäisenä on tullut myyntiin),
- kanojen värien mukaan (mikä miellyttää omaa silmää ja sitä rataa),
- kanojen sijainnin mukaan (en ole kova matkustamaan, joten en ihan ykskaks lähde ajamaan Pohjanmaalle kanoja hakemaan... laitan mieluummin kaverit asialle
)- kannan harvinaisuuden/yleisyyden mukaan,
- yleensä kannan ominaisuuksien mukaan (jos on etsinyt esim. ahkerien munijoiden tai hautojien kantaa),
- muu, mikä?
Muniahan olisi kiva saada, mutta vielä mukavampaa olisi, jos joku niistä hautoisi ihan tipuja. Ja sitten olisi mukava säilyttää semmoista, joka kaipaisi säilyttäjää. Mutta sitten niin ja äääh. Ja kun ei ole niin hirmuinen kiirus asian kanssa, niin voisi odotella, että löytäisi semmoista kanaa mitä toivoisi, kun vain tietäisi mitä toivoo.
Vai laitanko keväällä ostoilmoituksen, että "ostetaan pari kanaa ja kukko, kiitos" ja odotan, kuka ottaa ensimmäisenä yhteyttä.
. Kaveri oli kotoisin Jalasjärveltä, joten kurvailimme heille valikoimaan mieluisen kanan ja kukon. Niin meille tulivat ekat maatiaiset Elmeri ja Elviira.
), mutta sitä ei enää ollut olemassa. Siispä päädyimme ilmajokiseen kantaan. Päätökseen vaikuttivat paikallisuus ja kannan pienuus. Onneksi saimme tipuja aika helposti, vaikka välillä olimme epätoivoisena jo vaihtamassa seuraavaksi kiinnostavimpaan kantaan. Kanat ovat ylittäneet odotuksemme, ne ovat sisukkaita ja terveitä, varhaiskypsiä ja ahkeria munijoita, hyviä myös hautomaan ja värikirjoakin on kiitettävästi niin, että kaikki tunnistaa yksilöinä helposti erilleen.
Mulla oli aikanaan suomenkarjaa ja sieltäkin kyyttöä. Nyt sitten elämän tilanteiden muututtua ei ole enää mahdollista pitää kuin kanoja (tai ei sitä vielä tiedä), ku tiloja ei oikein ole. Kihniöläiseen päädyin juuri tuon harvinaisuuden ja lähiseutuisuudenkin mukaan. Ja toisaalta sen haastavuuden (mistä, mitä, montako, onko 
.
.
.
Entten tentten.
. Valinta kanakannan suhteen oli hieman pulmallista. Tyrnäväläiset kiinnostivat lapsuuden kodin sijainnin vuoksi, kiuruvetiset lapsuuden kesien muistoihin liityen. Lopuksi päädyin tietysti nykyisen asuinpaikan mukaisesti (H)ilmajoikisiin 
) ja otettiin kääpiö-kocheja. En ole katunut, ovat vaarattomia