Tildan haudonta

kysymyksiä ja vinkkejä haudonnasta sekä tipujen hoidosta

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

Vastaa Viestiin
Hertta

Tildan haudonta

Viesti Kirjoittaja Hertta »

Tilda -kanani (maatiainen)hautoo nyt kahdeksatta päivää. Aloitettuaan haudonnan vaihdoin pesään kymmenen puhdasta ja melko tuoretta munaa. Tänään sain oivan tilaisuuden läpivalaista munat, kun kana oli ulkona jaloittelemassa. Täytyy sanoa, että petyin kyllä melkoisesti :smt009 Vain kolmessa munassa oli lähtenyt tipu kehittymään. Otin tyhjät munat pesästä pois ja vielä tarkistin, että tyhjiä olivat.

Minä kun niin luulin, että tällä kertaa saamme paaaaljon tipuja, kun vaihdoin kanan alle puhtaat munat. Olen aina jättänyt pesään munia houkutukseksi ja siinä vaiheessa, kun haudonta on aloitettu ne ovat olleet jo aika vanhoja ja likaisia. Viime vuoden haudonnasta tuli kolme elävää, yksi kuollut tipu ja monta kehittymään lähtenyttä munaa, jotka olivat kuitenkin menneet kesken syystä tai toisesta. Tyhjiä ei ollut kuin pari. Aikaisemmin en ole läpivalaissut munia ja viimeksikin joku munista oli rikkoutunut ja tahrinut muut haudottavat munat. Luulen sen oleva syynä niin monien alkuun lähteneiden munien tuhoutumiseen.

Toivottavasti nämä kolme jaksavat loppuun asti, kaksi viikkoa vielä :thumbleft:
Eepi

Viesti Kirjoittaja Eepi »

Onnea haudontaan!! Sulla taitaa kukko ampua paukkupanoksilla, vai polkeeko vain jotain tiettyjä kanoja?
Hertta

Viesti Kirjoittaja Hertta »

Niin taitaa, hautojaa nyt ei ainakaan voi syyttää! Viimevuotiset tiput on kyllä saman kukon aikaansaannoksia, ja silloin hedelmöittyneitä munia oli enemmän, että en tiedä sitten. Vai olisinkohan onnistunut "pilaamaan" ne munat kuljetellessani niitä talon ja kanalan välillä :smt017
Eepi

Viesti Kirjoittaja Eepi »

No riippuu millaiset olosuhteet sulla on siitosmunilla ollut?
Mimmi

Viesti Kirjoittaja Mimmi »

Onko kukko kuitenkin ihan vetreä vielä? :smt004 Siitosmunat voivat vahingoittua liian kovasta ravistelusta, liian kylmästä tai liian kuumasta, "hikoilusta", pesusta, kolahtamisesta, kuoren säröilystä, liian kuivasta säilytysilmasta, suorasta kosteudesta munan pinnalla... (Varmaan lista jatkuukin vielä?)

Mutta onnea kuitenkin loppuhaudontaan ja toivotaan, että kolme muskettisoturi(tart)a saapuu maailmaan! :smt003
Hertta

Re: Tildan haudonta

Viesti Kirjoittaja Hertta »

Tiedä sitten mikä oli syynä noin kehnoon hedelmöittymisprosenttiin. En juuri koskaan näe kukon polkevan kanoja... Lopputulos on kuitenkin parempi kuin ei mitään. Nimittäin yksi tipu kuoriutui viikko sitten :smt007 Toinen tipu oli kuollut kuoriutumisvaiheessa ja kolmas munista oli mennyt jossain vaiheessa kesken. Tipun nimeksi laitettiin Kaino, niin sukupuolella ei ole sitten niin väliä...
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4485
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Re: Tildan haudonta

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Hyvä, että tuli edes yksi tipu! Meillä on vastaava ainokainen, jolla sattuu olemaan samasta syystä sama nimikin :smt007 Ja kyllä siitä ainoasta tipusta ihan 'kunnon kansalainen' emon huomassa kasvaa! Saa kaiken emon huomion ja emo saattaa hyysätä sitä melko vanhaksikin. Meidän Kainosta tuli onneksi kana.
kanamummo

Re: Tildan haudonta

Viesti Kirjoittaja kanamummo »

Onnea sille yhdellekin!
Vastaa Viestiin