Multa löytyy näitä siniviiriäisiä pariskunta Kukko ja kana. Tässä kuvassa kyseiset yksilöt syömässä. Myös Mini munia tulee noilta tottakai. Pieniä ovat mutta kun noita kerää viikon 7-8 niin saa tehtyä muutaman ruisleivän viiriäisenmuna täyteellä.
Tuo on Hamppukuiviketta Hyvänä puolena että pöllyää ja allergisoi monia muita kuivikkeita vähemmän. Lisäksi tuolla pitää tietysti olla jatkuvasti tarjolla vettä ja ruokaa. Ruoka on seos Kanojen Poikasruuasta ja sitten Undulaattien siemenseoksesta näistä kananrehusta ja undulaatien siemenseoksesta teen sekoituksen jonka sitten laitan tuohon ruokinta automaatiin. Näin saadaan hieman monipuolisempi ruoka kuin pelkällä kananrehulla. Lisäksi viirut tarvivat kylpypaikan johon käytän Chinchillan kylpyhiekkaa hyvin hieno hiekka. Valkoinen astia joka näkyy kuvassakin. Ne kylpevät siinä hiekassa päivittäin kylpeminen aikalailla samanlaista kuin suurillakin kanoilla. Munivat muuten piilopaikoihin yleensä mökiin tai tuohon heinäluolaan. Näillä ei ole sitä tapaa joka on japaninviiruilla että munat munitaan mihin sattuu ne tehdään aina piiloon yleensä luolaan tai mökkiin. Lisäksi näistä varmaan 50-60 prosentilla on haudontavietti jäljellä eli jokainen kana ei haudo mutta paljon useampi kuin japaninviiruilla. Omatkin yksilöt ovat kanan hautomista ja hoitamista poikasista kasvaneita. Eli siniviiriäis kanan alla haudottuja.
Kukko kiekuu aina joskus mutta ääni on paljon kauniimpi kuin japaninviiriäisillä tai isoilla normaali kanojen kukoilla. Ääni toki hiljaisempi mutta kuitenkin kuultava. Lisäksi se aika ajoin tansii kanan edessä soidin tanssia joka huvittavan näköistä kuin metso tai teeri soitimella tosin minikoossa. Aina joskus tuo kukko sitten polkee tuota kanaa se on nopea prosessi eikä kestä montaa sekunttia yleensä.
Harkinnassa on joskus tulevaisuudessa kasvattaa Siniviiriäisten poikue. Onko kellään innostusta ottaa tallaisia itselleen jos teetäisin poikueen. Etelä pohjanmaalla asun mutta nämä niin pieniä että periaateessa kulkevat vaikka pahvilaatikossa auton kyydissä tai junan lemmikivaunussa rei itetyssä pahvilaatikossa kuten ne meillekin tulivat.