Meillä siis kaksi kanaa hautoi yhtä aikaa ja molemmille annoin kaksi munaa, muuten olisivat hautoneet tyhjää pesää ties kuinka kauan. Vierekkäisissä pesissä hautoivat tunnollisesti; hyrisivät ja kurluttelivat. Välillä tosin ulkoilutauon jälkeen menivät vääriin pesiin, mutta ei näyttänyt häiritsevän. Kumpikin sai ensimmäisen tipunsa perjantaiaamuna. Tällöin nostin ne pois haudontapesistä ja siirsin ne pesineen, tipuineen ja munineen niille varattuun erilliseen tilaan. Muutto onnistui ongelmitta, kumpikin jatkoi haudontaa. Seuraavana yönä (lauantaina) kuorituivat loput kaksi tipua, kumpikin omassa pesässään tipuineen. Lauanatai iltana löysin toisen kanan alta yhden tipun ja toisen alta kolme. Sen jälkeen tiput kulkivat kumman vaan emoon suojiin. Viikonlopun aikana toinen emoista sitten siirtyi samalle seinustalle toisen emon viereen ja nyt tipuset ovat kirjaimellisesti yhteishuoltajuudessa. Ei näytä olevan väliä kumman emon höyhenten alle menevät suojaan ja lämmittelemään. Yhdessä emot rinnakkain niitä opettavat syömään ja juomaan.
Toiset kanat ja kukko käyvät verkon takana ihmettelemässä touhua. Olen yrittänyt pariin otteeseen pistää emot jaloittelemaan ja ulkoilemaan, koska tila aika ahdas, mutta hirveä hätä ja huuto (emoilla) on kun pistää ne ulos. Takaisin sisälle ne on päästettävä. Tilassa on lämpölamppu aika ajoin palamassa, ettei tiput ainakaan pääse kylmettymään. Sopuisasti yhteiselo näyttää alkaneen, tiedä sitten muuttuuko jossain vaiheessa. Mitkä voisi olla kriittiset vaiheet? Ja onhan heillä nyt paremmat mahdollisuudet suojella pienokaisia muilta uteliailta kanoilta, kunhan jossakin vaiheessa joutuvat siirtymään toisten joukkoon.
Tiput ovat viime talvena (helmikuu 2017?) syntyneiden emojen ensimmäiset tiput ja samalla ne ovat minun historian ensimmäiset. Hyvin osaavat emokanat hommansa hoitaa.
