Ankan jalat tärisee

juttuja muista linnuista kuin kanoista

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
jhopeela

Ankan jalat tärisee

Viesti Kirjoittaja jhopeela »

Mikä voi olla kun ankan jalat tärisee? Ei nyt koko ajan mutta usein kuitenkin. Tuntuu ettei se myöskään jaksa oikein seistä. Nämä ovat kaksi ja puoliviikkoiset ankanpojat.
Olen antanut ruoaksi puuroa, riisiä, salaattia, perunaa & puolet ruoasta on Paras Poikanen-rehua. Välillä olen murskannut sekaan ihmisille tarkoitetun B-vitamiinitabletin, joka on pääasiassa niasiinia
Avatar
tipsi
riikinkukko
Viestit: 1075
Liittynyt: 30 Touko 2007, 06:02
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ankan jalat tärisee

Viesti Kirjoittaja tipsi »

Meidän 4,5 viikkoisen juoksuankkatyttömme jalat tärisevät myös välillä. Se kuoriutui väärästä päästä munaa, ja jalat ovat olleet koko ajan heikommat kuin ehkä pitäisi. Väärästä päästä kuoriutuessa jalat saattavat esim. olla enemmän taittuneena tai kasassa munan sisällä, joka voi vaikuttaa pidemmän aikaa. Jalat ovat voimistuneet koko ajan enemmän ja enemmän. Itse uskon omassa tapauksessani että uiminen ja jalkojen käyttäminen vahvistavat niitä, joten kovin pienessä tilassa poikasia ei kannata enää sinunkaan ankan iässä pitää. Pienillä poikasilla höyhenten/untuvien rasvakerros ei välttämättä ole uimiseen vielä riittävä, joten jos annat uimavettä niin kannattaa seurata ettei poikaset kylmety (ja että pääsevät vedestä pois). Itselläni oli aiemmin ankka jolla oli heikot lonkat poikasvaiheessa (myös kuoriutui väärästä päästä munaa), mutta jalat voimistuivat kun se pääsi paljon uimaan ja aikuisena jalat eivät enää vaivanneet.

Itse huolehdin niasiinin tarpeesta sekoittamalla poikasrehuun oluthiivaa. Sekoitussuhde on 1 osa oluthiivaa ja 40 osaa rehua. Koska ihmisten vitamiinitabletin avulla et pysty säätelemään sitä onko vitamiinia liikaa/liian vähän (liiallisesta saannistakin lienee haittaa), antaisin ennemminkin tuota oluthiivaa. Oluthiivaa saat mm. maatalauskaupoista, eli samasta paikasta josta olet rehua ostanut. Löytyy hevostarvikehyllystä. Ovatko jalat tärisseet koko ajan vai onko tärinä vasta alkanut?
Ankkoja, kanoja ja lampaita.
tinttuli

Re: Ankan jalat tärisee

Viesti Kirjoittaja tinttuli »

Mä jättäisin kaikki puurot, riisit ja perunat pois. Painoa tulee muutenkin ankanpojille niin nopeasti.
Itse annan pelkkää poikasrehua ja viikolla kolme alan lisätä rehuun viljaa. Viljaa, kauraa tai ohraa voi olla viikolla 4 tai 5 jo puolet rehusta. Tai sitten voi siirtyä kasvatusrehuun. Lisäksi kivennäistä ja BE-vitamiiniliuosta juomaveteen. Oluthiivassa on paljon valkuaista ja se voi olla siksi ongelma. Kannattaa tarkastaa onko vitamiiniliuoksessa niasiinia eli nikotiiniamidia, kaikissa ei ole.
Liikunnan merkitys on suuri, vapaa laidunnus ja pulikointi vahvistaa jalkoja. Karsinassa tai pienessä tarhassa liikunta jää liian vähälle.
Itselläni on pekin ankkoja ja niiden kasvuvauhti on ihan mahdoton. Ensimmäisissä ankoissa esiintyi jalkojen tärinää, makailua ja myöhemmin nämä kulkivat vaivaloisesti mahdollisimman pystyssä. Jalattomia ei ole enää ollut kun muutin ruokintaa ja saavat liikkua vapaasti.
jhopeela

Re: Ankan jalat tärisee

Viesti Kirjoittaja jhopeela »

En huomannut ainakaan ihan pienenä tuota tärinää, tuntuu että se on koko ajan hieman lisääntynyt. Mutta rauhoittavaa kuulla ettei se välttämättä ole vakavaa ja voi johtua vain lihasheikkoudesta. Ulkona saavat nyt olla isossa aitauksessa koko päivän ja tänään sain pienen puhallettavan uima-altaan jota kokeiltiin, laitoin vettä vain muutaman sentin ja tykkäsivät kovasti :) itse pääsevät pois altaalta keposesti hyppäämällä. Kokeilen huomenna mitä tykkäävät jos pistää reilummin vettä.
Ja itseasiassa tämä taisi olla juurikin se poikanen joka oli väärinpäin munassa.
Tuntuu tosiaan että ehkä ruoka on ollut liian tujua niinkuin tinttuli sanoo, jätän pois puurot summuut, rehu kelpaa mainiosti niin mennään sillä. Jotenkin luulin että se on nimenomaan se rehu joka on liian täyttävää&ravitsevaa mutta ehkä se onkin kaikki tuo muu mitä olen niille alusta asti antanut. Kasvuvauhti on melkoinen tällä hetkellä, vielä eilen sain tipun per käsi kannettua pihalta terassihäkkiin yöksi mutta tänään ei enää onnistunut, yksi kerrallaan vietävä :) Ja voi sitä kiljumisen määrää kun ankalta katoaa toinen ankka näköpiiristä, naapurit varmaan luulee että meillä on auton varashälyttimessä joku ongelma. Tai että palohälytin on lauennut. Miten voi pienestä ankasta lähteä semmonen ääni.. ;D
Ja oluthiiva on myös ostoslistalla nyt. Tai no on se ollutkin, en ole vielä Hämeenlinnasta löytänyt mutta ehkäpä hevostarvikeliikkeessä sitten. Kysyin sieltä mistä rehua ostin mutta heillä ei ollut..
Vastaa Viestiin