Maatiaiskana Jussilan kanta

keskustelua roduista ja risteytyksistä

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
Talbot

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Talbot »

Voisitko Saralele kertoa tarkemmin, kuka Facebookissa kertoi, että Jussiloilla on piilevää keltajalkaisuutta, joka voi esiintyä ilmiasussa? Minä en ole jyrkkä jalkojen väriasiassa, sillä olen lukenut (ja onhan se loogistakin) jalkojen värin kulkevan samoissa geeneissä höyhenyksen värin kanssa. Eli vaaleilla kanoilla voi olla vaaleat jalat, tummilla on yleensä harmaat/tummat. Meidän mustista Jussiloista osalla on hyvin tummat jalat, osalla ei ihan niin tummat, mutta ei liioin vaaleat. Sellaisen eron olen pannut merkille, että ns. valkopingviineillä untuvikoilla on isoksi kasvettuaan tummat jalat, keltapingviineillä vaaleamman harmaat, jopa kellanharmaat. Ja tuolla meidän ruskealla kukolla joka kuoriutui wheatenvärisenä, on melko vaaleat, ei kuitenkaan keltaiset jalat - kuten kuvastakin yllä näkyy. Ruskealla kanalla (jonka munista kuoriutui lukuisasti keltapingviinivärisiä poikasia) taas on harmaat jalat. Jalkojen väriä enemmän olen jämijärveläisten kuvissa kiinnittänyt huomiota höyhenpeitteen väriin. Tuohimutkan kanalan ensimmäisessä jämijärveläissatsissa oli useita poikasia, joiden väriksi googlettelemalla löytyy "mottled". Hopeapajulla taas on ilmeisesti mottled-värinen kana Dalma, josta Hopeapaju on Munanetissä kirjoittanut saaneensa sen jokunen vuosi sitten eräältä kanafarmarilta. Dalman kasvattajan ja taustat haluaisin kernaasti tietää. Keneltä se on ja mistä sen vanhemmat ovat peräisin? Tämä Dalma lienee kaikkien tänä vuonna kuoriutuneiden jämijärveläisten "sukutaulussa" - ja selittäisi tällöin tuota jämijärveläisten runsasta valkopilkutusta.
saralele

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja saralele »

Se oli Miika Tapio, ymmärtääkseni jotain MTT:n porukkaa :smt001
Talbot

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Talbot »

Pakko hehkuttaa viime viikon uutta munintaennätystä. Kahdeksan kanaa muni viikossa tasan 40 munaa.
rilla

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja rilla »

Minun mielestäni keltajalkaisuus on virhe. Jalat on vanhan rotumääritelmän mukaan harmaat tai kovasimem väriset.
Toisaalta en asiasta pysty väittelemään. En ole säilyttäjä tms. Mut omista tyrnäväläisistäni olen siinä mielessä tarkka, et keltajalkaisia en ole jättänyt porukkaan.

Eli keltajalkaisuus kaikilla suomen maatiaiskanakannoilla minun ymmärrykseni mukaan on virhe, tosin en tiedä miten suuri virhe. :smt024
Muusa

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Muusa »

Tässä topicissa kun on tyrnisten jalkavärejä sivuttu useempaankin otteeseen pitää sanoa tähän väliin etten ole ikinä tyrniksillä nähnyt tuollaisia kirkasvärisen keltaisia tai vaaleanpunaisia jalkoja kuin edellisen sivun jussiloilla on. Tyrniksillä on kyllä aika laaja jalkojen samaten kuin höyhenpeitteen väriskaala ja keltaiset jalat liittyvät valkopohjaiseen väritykseen, kuitenkin se keltainen on aina sinapin/harmaan/vihertävän/likaisenkeltaista, samaten kaikkia muita jalkojen värejä peittää "harmaa huntu". Vaaleanpunaisia varpaita esiintyy kyllä, lähinnä mustilla/harmailla jotka ovat kuoriutuneet pingviininvärisinä, silloin ei jalan pigmentti ole levittäytynyt varpaiden kärkiin asti. Kokonaan vaaleanpunaisia jalkoja en ole nähnyt.
En nyt väitä ettei kirkkaankeltajalkainen tyrnis olisi mahdottomuus, ainahan niissä muutenkin tuntuu uusia värejä tupsahtelevan :smt003 mutta aika paljon oon tyrniksiä nähnyt sekä livenä että valokuvissa.
suikku

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja suikku »

Huoh. En ole koskaan nähnyt Horniolaisilla harmaita jalkoja. Oikein selaisn kaikki netissä olleet kuvat läpi ja kaikilla niillä oli vaaleat jalat. Ne pari alkuperäistä kuvaa Hornionkylältä mulla pitäisi olla jossain tallessa. Mistään nettiosoitteesta niitä en nyt löytänyt. Ja mahtoiko niissä huonoissa kuvissa edes näkyä jalkojen värejä?

Ohjelmaan on kuitenkin Hornetitkin otettu vaikka eivät mitään "oikeita" maatiaisia taida ollakaan. Väärän väriset jalat.
rilla

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja rilla »

Niinpä

Sävyeroja toki on: vaaleeita, tummia ym. Mut harmahtavia,saven tai kovasimen värisiä jalkoja mä tarkoitan. Saattaa olla just vaikka varpaissa jotain vaaleanpunaista.

Mut kyllä mä sain tyrnäväläiskukon, joka oli ihan komea, mutta sillä oli keltaiset jalat. Niinpä se ei meille jääny.
Kukon virkaa lähti toimittamaan saatesanoin, että minusta se ei ole puhdas tyrnäväläinen.

Mulla on aika vähän näitä puhtaita, mut yhdelläkään ei ole ollu keltaisia jalkoja. Yhdellä oli untuvia jaloissa.

No tämä ei nyt ole uskonkappale. Mut kyllä se jalkojen väri on tärkeä rotutuntomerkki. :smt050
Talbot

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Talbot »

Toivottavasti ette ymmärrä minua nyt väärin, mutta voisitteko ystävällisesti siirtyä keskustelemaan horniolaisten ja tyrnäväläisten jalkojen väristä ao. kantojen ketjuihin tai uuden otsikon alle? Voitte viedä nuo viime viestinne mukananne. Yritetään pitää tämä keskustelualue info- ja kuulumisten vaihtoketjuna nimen omaan Jussiloista. Kiitos.
lautapihti
silkki
Viestit: 236
Liittynyt: 08 Kesä 2009, 23:31
Paikkakunta: ilmajoki

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja lautapihti »

Ilmajokisilla maatiaisilla on kans monen värisiä jalkoja :smt047
saralele

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja saralele »

No pitäskö mun sitte pistää nuo kaks "vääräjalkaista" menemään ja keskittyä vaan tummajalkaisiin??
Kukkoa en kyllä laita mihinkään ennenku saan uuden, vaikka sillä on vaaleaa punertavaa jaloissa. Muutenki pitäis toinenki kukko saada jostain... Mut jos jätän vaan kaks mustaa harmaajalkasta kanaa niin ei ne paljo keskenään lisäänny :smt108

Laitoin tuonne ostetaan palstalle ilmotuksenki! (tai tänne ketjuun siis mut se siirrettiin sinne..)
hopeapaju

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja hopeapaju »

Dalma-kana on saatu Keuruulta (MariP-nimimerkiltä) ja on jämijärveläistä kantaa. Enempää en tiedä Dalman alkuperästä.
Fogo

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Fogo »

Olisko mahdollista saada kuvia näistä erivärisistä Jussiloista? Itselläni on mustia Jussiloita.
Fogo

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Fogo »

Tässä muutama linkki minun Jussiloihin
Jussilat touhuaa

Elmeri linssiluteena...
Talbot

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Talbot »

Kirjoitin aloitustekstit tälle keskustelualueelle tasan vuosi sitten ja nää jutut on nyt luettu yli 5000 kertaa. Kerrassaan hieno homma ja on saatu uhanalaista Jussilan kantaa mukavasti kanakansan tietoisuuteen. Jännittävää nähdä kun MTT:n yhteenveto säilyttäjäraporteista ilmestyy, montako säilyttäjiä jo on, ja paljonko heillä siipiniekkoja yhteensä. Eilen toi posti salmonellatutkimuksen tuloksen - ei salmonellaa - joten voin ryhtyä poikastuottajaksi kuten olen luvannut. Kysyntää on mukavasti ollutkin, kone huristaa jo ja koetan miettiä päätäni puhki miten saisin tilat keväällä riittämään tuollaiselle 50-60 poikasen joukolle. Säilyttämisohjelman uusien sääntöjen mukaan poikastuottajana voisin tuottaa yli satakin poikasta, mutta siihen ei tilat riitä ellei jostain putoa äkkiä toista kanalaa tuohon toisen viereen :smt001 Minulla on nyt kahdeksan kanaa ja kuusi kukkoa, olen tarkoituksella jättänyt tilaa että voin porukkaa ensi talveksi vielä hieman kasvattaakin. Muninta on ollut vilkasta läpi keskitalven, etenkin kuusi viime talvena syntynyttä kanaa ovat jo 4-5 kuukauden ajan munineet tasaisesti noin 30 munaa viikossa. Olen myös yrittänyt selvitellä toisaalta jämijärveläisen ja toisaalta hämäläisen kannan linkkejä Jussilan kantaan ja lepolalaisiin. Olen saanut uutta tietoa, mutta vielä on aukkoja, jos saan ne "täytettyä", kerron mieluusti lisää. MTT on ottanut uutta suuntaa maatiaiskanojen säilyttämisessä, mikä on erittäin positiivista alkuperäisten geenien säilymisen turvaamiseksi. Fogolle; Elmeri-kukkosi on samaa tyyppiä kuin isänsä Kantamusta, "harteikas", ei kovin korkea saati pitkäkaulainen. Ja todella tummat jalat vaikka olikin untuvikkona keltapingviini.
ahappa

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja ahappa »

Hei! Kävin juuri esittäytymässä uutena käyttäjänä. Minua on alkanut kiinnostaa jussilan kanakanta ja ilman muuta säilyttäjänä jos suinkin mahdollista. Joskus, jossain, kunhan kaikki on siihen valmista.
Minulla oli joskus -90-luvulla pieni maatiaisparvi. Ne olivat maanmainioita kanoja, mutta silloin en edes tiennyt, että on eri kantoja. Ne olivat aika paljon saman oloisia, mitä olen lukenut Talbotin kanoista. Hyviä munijoita, mutta eivät hautoneet. Kuvienkin mukaan hyvin saman näköisiäkin. Kinokuvani ovat jossain pakkauslaatikoiden uumenissa jo. Kukko, kaunis aapiskukko, oli tuttavalta Somerolta, kanat hain sen nimiseltä lintumieheltä kuin Olli Klemola, Pälkäneeltä. Ystävällinen mies, sieltä ei meinannut älytä lähteä pois ollenkaan. Siellä oli kaikenlaisia lintuja "ainakin miljoona tuhatta". Käsittääkseni kukon suku oli myös sieltä. Kanoista neljä oli sellaisia tummanruskeita koppeloita, yksi musta. Tykkäsin niistä paljon, mutta elämä heitteli ja silloin yritys jäi lyhyeksi. Niitä on vieläkin kova ikävä ja jussilat tuntuvat eniten samanlaisilta ja muutenkin niin omani olioisilta. Haaveissa!
Vastaa Viestiin