" Ei, siellä on käpytikalla pesä, on tainnut senkin poikaset jo kuoriutua kun niin piipittää." Tämä mummo oli viisas olevinaan.
Mennään katsomaan ja tytöt jo juosta viilettivät sinne päin. Siinä haavan juurella on vuosia ja vuosikymmeniä sitten pihasta kaivettuja isoja kiviä melkoinen röykkiö. Omiakin lapsia se houkutteli aikoinaan- ei niin kovin turvallisena leikkipaikkana. Nyt siihen kivien päälle on vaari laitellut erilaisia puukasoja kuivamaan. Pitkiä ja paksuja ja käppyräisiä, aikamoinen barrigadi siis.
Piipitys ei kuulunut haavasta vaan sieltä kiviröykkiöstä. Erinäisten hikisten raivaustoimien jälkeen löysin sieltä pienen ruskean villiemon ja ensin koloon pudonneena kaksi huonossa hengessä olevaa untuvikkoa. Ne laitoin tyttöjen käsiin lämpöhoitoon. Hain pienen korin ja siihen keräsin vielä 10 untuvikkoa kauniin ruskean viirullisia suurin osa. Emo syöksähteli minua päin ja kaakatti hurjana. Ei kuitenkaan lähtenyt seuraamaan minua ja poikasiaan vaikka kuinka sitä houkuttelimme.
Vein poikaset koirankoppiin jossa on verkko-ovi juuri tämäntapaisia tarpeita varten. Tytöt istuivat tärkeinä melkein 2 tuntia kananpojat piipittäen kourassaan ja kyllä niistäkin ihan kelpo piipertäjiä siinä hoidossa sukeutui.
Emon sain viimein kiinni kun humpsautin muovikorin sen päälle yläilmoista ja niin perhe, ilman isää, asustaa tuolla koirankopissa toistaiseksi.
Kertokaapa tulevatko eri ikäiset poikaset emoineen toimeen tuollaisessa suljetussa tilassa. Kuten tuo meidän koirankoppi, joka on Vähän yli metrin leveä ja lähes kaksi metriä pitkä. Lämpöeristetty, lisäksi siinä on pitkä räystäs oven päällä, joka tietenkin haittaa ihmisen kulkemista, mutta koirat siinä mielellään pitivät sadetta. Luulen näet, että iloisia perhetapahtumia on tiedossa lisää.
, kun sillä on omiakin kuoriutunut pitkin juhannuspyhiä 
. Hyvin ne on sinne uponneet emon siipien alle muiden joukkoon.
.Sehän se pahin on, ymmärtääkseni.