En tiedä onko aiemmin säilyttäjiltä kysytty mistä kanansa ovat hankkineet, mutta minun liittyessä ohjelmaan 2010 kukaan ei ollut kiinostunut kanojeni alkuperästä ei edes siitä ovatko ne hankittu säilyttäjältä. Nyt kyllä sitten kysellään joka vuosi minkä värisiä ja kokoisia munia tulee
EN YMMÄRRÄ!
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
-
kaakatin
Re: EN YMMÄRRÄ!
Minusta ongelmallista tässä säilytysohjelmassa on jo alkujaan se niin kuin Ilomunakin sanoi, että mitkä tahansa kanat pääsevät säilytysohjelmaan. Kukaan ei kysy mistä säilyttäjän kanat ovat tulleet. Aloittelijana voisin hyvin ihastua johonkin hauskan näköiseen kanaparveen, myyjä sanoo niiden luultavasti olevan vaikka tyrnäväläisiä (saattaa olla vähän saman näköisiäkin). Siis saan tyrnäväläisiä maatiaiskanoja, hankin puhtaan tyrnäväläisen kukon parvea vahtimaan ja myyn tulevat tiput tyrnäväläisinä. En ehkä tule korostaneeksi ostajalle, ettei nämä ole säilytysohjelmaan kelpaavia. Ostaja innostuu jossain vaiheessa säilytyksestä ja liittyy sitten säilytysohjelmaan vain ilmoittamalla että haluaa säilyttää tyrnäväläisiä maatiaiskanoja. Kukaan ei tietoisesti ole tehnyt mitään väärää, mutta todellisuudessa kanojen alkuperästä ei ole mitään tietoa. En sano että näin on käynyt, mutta todennäköistä on että näin tulee käymään jossain vaiheessa. Säilytysohjelmaan tulevilla kanoilla ei ole mitää kontrollia, voisi sitä nyt ainakin muodollisesti vaatia, että kanat tulevat säilyttäjältä.
En tiedä onko aiemmin säilyttäjiltä kysytty mistä kanansa ovat hankkineet, mutta minun liittyessä ohjelmaan 2010 kukaan ei ollut kiinostunut kanojeni alkuperästä ei edes siitä ovatko ne hankittu säilyttäjältä. Nyt kyllä sitten kysellään joka vuosi minkä värisiä ja kokoisia munia tulee
En tiedä onko aiemmin säilyttäjiltä kysytty mistä kanansa ovat hankkineet, mutta minun liittyessä ohjelmaan 2010 kukaan ei ollut kiinostunut kanojeni alkuperästä ei edes siitä ovatko ne hankittu säilyttäjältä. Nyt kyllä sitten kysellään joka vuosi minkä värisiä ja kokoisia munia tulee
-
monnilainen
Re: EN YMMÄRRÄ!
Kyllä minun piti tehdä selvitys kanojeni alkuperästä silloin kun liityin. Aikaa on tosin vähän kulunut...
-
Rusina
Re: EN YMMÄRRÄ!
Käytiinkö teillä monnilainen silloin kotona asti? Kun mä vuonna nakki ja muusi harkitsin ohjelmaan liittymistä (silloin aiiiiiivan alussa), niin Niemelä olisi mielellään tullut paikan päälle käymään. Oliko rutiinia vai johtuiko siitä että meillä oli useampaa kantaa
. Silloin säilyttäjämäärät pystyi kyllä laskemaan sormin tai ainakin sormin ja varpain, kyseessä oli projektin aloitusvuosi. No, en kuitenkaan tohtinut alkaa sitovaan projektiin joten se jäi. Silloin tuntui että säilytystyölle oli oikeita vaatimuksia
. Ja vetäjät (Niemelä-Alkula-Kantanen) oikeasti innoissaan.
-
Iloisten Munatalo
Re: EN YMMÄRRÄ!
Itselläkin kävi mielessä, että kanalassa voisi olla vaikka variksia kasvamassa ja ensimmäistäkään kysymystä ei kannasta esitettykaakatin kirjoitti: Säilytysohjelmaan tulevilla kanoilla ei ole mitää kontrollia, voisi sitä nyt ainakin muodollisesti vaatia, että kanat tulevat säilyttäjältä.
Onhan se tietty hyvä, että säilytykseen mukaan haluavan sanaan / ilmoitukseen kaavakkeella luotetaan mutta kyllä nyt jonkinlainen kontrolli kumminkin olisi hyvä olla. Vaikka juuri se, että sovitaan aika milloin MTT:n edustaja tulee paikan päälle tarkistamaan tilat ja parven ennen kuin säilytysohjelmaan hyväsytään mukaan... ja ehkäpä vielä jonkinlainen "karenssiaika"( esim. vuosi kanojen pitoa ) ennenkuin voisi edes hakea mukaan säilyttäjäksi. Itselläni oli kovin korkea kynnys laittaa hakemusta vetämään. Mietin sen sitovuutta ja omia edellytyksiäni säilyttäjänä. Nyt sitten tämän vuoden jälkeen olin siihen vasta valmis.
-
AnetteMilli
Re: EN YMMÄRRÄ!
Olipas siinä monensävyistä jalkaa IloMunan porukassa
Jos jalkojen sävyllä olisi sitten merkitystä, niin kukapa tuostakin parvesta olisi sanomaan mikä on oikea väri. Tummaa, kun näytti olevan monen asteista, niin mistäs sen oikean erottaisi. Noh, tämä jalkojen väriasia lienee haudattu?
Itse tuota säilyttämistä olen miettinyt, mutta aika negatiivisen kuvan siitä täällä saa. Eiköhän se kuitenkin itselleni riitä, että luotan kanojeni olevan sitä mitä minulle on kerrottu. Vai olisikos jollain sanoa jo jotain positiivista säilytyksestä? Pitääkös säilyttäjän muuten sitoutua johonkin myyntitouhuihinkin? Tai siis onko pakko myydä?

Suwitsu
Re: EN YMMÄRRÄ!
Säilýttäjäksi vaan, voit tehdä ihan mitä lystäät. Jopa omia itsellesi tietyt värit joita toisilla ei sitten oikein voi olla tai eipä ne sitten ainakaan voi niitä myydä 
Niin kuin on varmaan huomattu mulla on mennyt maku kokonaan tähän säilytystouhuun kun siinä ei tunnu olevan enää mitään järkeä. Vähän aika sitten tuli viimeinen niitti kun huomasin että tiettyjä värejä saakin olla vaan tietyillä säilyttäjillä, naurettavan lapsellista touhua aikuisilta ihmisiltä!

Säilyttäjänä oleminen on mun mielestä lähinnä aatteellinen kysymys, ei säilyttäjä siitä rahallisesti/konkreettisesti mitään hyödy. Se on vähän niinkuin, sanottaisko, "vapaaehtoistyötä"
. Säilyttäjän ei ole pakko myydä, mutta lisätä täytyy ettei kanta romahda. Poikastuottajilla on myyntivelvoite ja heitä koskee salmonellatestaus.
Itse säilyttämisestä ei ole pahaa sanottavaa, normaalia kanojen pitoa ja samanmielisiä ihmisiä. Sitoutumista se vaatii ja vähän lisää työtä, mutta ne täytyy tehdä itselleen selväksi ennen säilyttäjäksi ryhtymistä. Ohjelman kontrolloimisessa ne ongelmat ovat. (Ja joidenkin mielestä säilyttäjien holtittomuudessa ja leväperäisyydessä
, mutta ei passaa yleistää...)
Säilyttäjiä tarvitaan, ettei vähäinenkin kontrolli maatiaiskanojen pidosta katoa tuhkana tuuleen.

kanamummo
Re: EN YMMÄRRÄ!
Kompsit vaan Rusinalle. Täällähän on saatu kunnon kotkotus aikaseks, hyvä ettei höyhenet pölise.
Jotkut on täällä vielä kyseenalaistamisvaiheessa, ja se on hyvä ja terveen ajattelun merkki. Ite piinasin MTT:n Tarjaa tuolloin varmaan kiusaks asti, ja hältä sain viimen rauhan itelleni: säilytä kantaa sellaisena kun se sulle tuli. Hän piti genotyypin eli geenipohjan säilyttämistä tärkeämpänä kuin fenotyypin eli ilmiasun. Eli jos liian tiukasti lähetään karsimaan nokan- ja korvanvärin perusteella, jotain tärkeämpää perimässä voidaan menettää.
Karvajalkoja en toki itekkään jaksa katella.
Meitä on liian vähän että kannattais ruveta nokkimisjärjestystä rakentamaan, eiköhän viihdytä kaikki samassa parvessa?

Viimeksi muokannut kanamummo, 31 Maalis 2012, 15:36. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: EN YMMÄRRÄ!
Komppaan Rusinaa ja kanamummoa
. Minusta hyvä neuvo tuo "säilytä kanta sellaisena kuin se sinulle tuli", edellyttäen että tuli säilyttäjältä eikä naapurilta joka luulee että ovat maatiaisia.
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.
The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
-
AnetteMilli
Re: EN YMMÄRRÄ!
Tää nyt loi mullekkin jonkinlaista rauhaa asian tiimoilta. Ettei tarvitse niin kytätä onko kaikki oikean näköisiä,( niinkuin se meidän yks kukkokin oli niin poikkeuksellisen näköinen.) Mietin tuossa jokin aika sitäkin, että kun meillä kuitenkin tulee kesän mittaan tipuja kuoriutumaan, että jo pienenä niiltä nirri pois jolla keltaiset jalat.kanamummo kirjoitti:Hän piti genotyypin eli geenipohjan säilyttämistä tärkeämpänä kuin fenotyypin eli ilmiasun. Eli jos liian tiukasti lähetään karsimaan nokan- ja korvanvärin perusteella, jotain tärkeämpää perimässä voidaan menettää.
Karvajalkoja en toki itekkään jaksa katella.
-
Iloisten Munatalo
Re: EN YMMÄRRÄ!
Tähän olisi pyrkimysMaattari kirjoitti:"säilytä kanta sellaisena kuin se sinulle tuli", edellyttäen että tuli säilyttäjältä ....
-
kanamummo
Re: EN YMMÄRRÄ!
Tarjaa, pahus... sehän tän keksikinmalla kirjoitti:Upsista kanamummo - kiusasit ketä?
-
lautapihti
- silkki
- Viestit: 236
- Liittynyt: 08 Kesä 2009, 23:31
- Paikkakunta: ilmajoki
Re: EN YMMÄRRÄ!
,Ite piinasin Tarjaa tuolloin varmaan kiusaks asti
Hyvä mumma ku kiusasit tarjaa,se on ihan oikein sille
Viimeksi muokannut lautapihti, 31 Maalis 2012, 17:01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.