Minäkin olen pohdiskellut, mitä kaikkea tällä mäellä on ehtinyt tapahtua niinä vuosisatoina kun tässä on asuttu. Nykyinen päärakennus on niinkin nuori kuin 50-lukulainen, mutta pihapiiri on ollut samoilla paikoillaan muutaman sata vuotta (ensimmäiset merkinnät taisivat olla 1500-luvulta), joten on tuota pihaa ehtinyt ylittää useampikin miniä ja emäntä askareissaan. Ja minusta olisi melkoinen ihme, jollei sellaisesta määrästä elämää olisi mitään "jälkiä" jäänyt.Paltsi kirjoitti:Meillä ylipäätään juoksee tonttuja nurkissa, kuuluu puhetta ja näkyy tyyppejä. Harmittomia kaikki ja mielenkiintoista funtsia mitä kaikkea tässä mäellä on vuosisatoina touhuiltu.
Päärakennuksessa kävi viime keväänä pieni filmiporukka kuvaamassa kohtausta lyhytelokuvaansa. Heidän luonnehtinsansa talosta oli, että tuntuu kuin täällä pitäisi koko ajan olla vähän hissuksiin, aivan kuin joku talossa nukkuisi ja pitäisi olla hiljaa, ettei hän herää. Tietysti kuvaamisellakin oli osansa ("hiljaisuus-kamera...käy!"), mutta kovin vauhdikkaasti keräsi poppoo kamansa hämärän tullessa.