Maatiaiskana Jussilan kanta

[Talbot]

Kun suomalaisen maatiaiskanan säilyttämisohjelma vuonna 1998 aloitettiin, Jussilan kanta oli yksi runsaslukuisimmista. Kanta on saanut nimensä Valkeakosken Äimälässä, Mallasveden rannoilla sijaitsevan Jussilan talon mukaan. Viivi Jussilan kanakannan juuret ulottuvat aina 1930-luvulle saakka. 1970-luvun lopulla Timo Lepola sai Jussilalta näitä kanoja, joita Lepola on siitä lähtien pitänyt omien sanojensa mukaan ennen kaikkea perhonsidonnassa tarvittavien höyhenten vuoksi. Lepolalla on Jussilan kantaa ollut kahta värilinjaa, mustia ja ruskeita/ruskeavoittoisia. Jussilan kantaa voidaan perustellusti pitää yhtenä alkuperäisimmistä, sekoittumattomana maatiaiskantana. Viimeisten kymmenen vuoden kuluessa on kuitenkin käynyt niin, että säilyttämisohjelmassa jussilalaisten määrä on laskenut. Se oli vuonna 2000 korkeimmillaan, 109 yksilöä, eikä vuoden 2007 jälkeen ole päästy edes 20 yksilöön. Lepolalla näitä toki on, mutta hän ei kuulu sopimussäilyttäjiin. Virallisesti siis Jussilan kantaa uhkaa MTT:n mukaan sukupuutto. Sain joskus vuosituhannen alussa lahjaksi kaksi horniolaiskukkoa ja onnistuin saamaan niiden parveksi Lepolalta viisi kanaa. Ne olivat kesyjä ja terveitä, ja hyviä munimaan. Yritin edistää haudontaolosuhteita tuloksetta, joten uutta sekaparvea ei syntynyt. Parvi hiipui hiljalleen vanhuuttaan ja suurin piirtein samanaikaisesti kun viimeinen kana kuoli, löysin sattumalta Munanetin kanayhteisön. Ja vielä toinen sattuma, juuri silloin joku siellä tiesi kertoa, että Lepola olisi jäämässä eläkkeelle. Jussilan kannan tulevaisuus vaikutti niiden tietojen varassa vähintäänkin epävarmalta. Koska olin ollut jussilalaisiini hyvin tyytyväinen ja kun vaimokin on saman Mallasveden toiselta rannalta kotoisin (itse asiassa appiukko muistaa ja on tuntenut Viivi Jussilan), mietin ettei arvokasta geeniperimää saa päästää häviämään ainakaan mitään yrittämättä. Viime kesänä sain hommattua Timo Lepolalta uuden pikkuparven parikuisia ja tarkoitus on pikku hiljaa alkaa lisätä kanamäärää. Olen liittynyt säilyttäjiin marraskuussa. Nämä uudet lepolalaiset ovat aivan samankaltaisia kuin edellisetkin, hyvähermoisia suht kesyjä, ilmeisen keskikokoisia maatiaiskanoja, jotka aloittivat muninnan noin 20 viikon iässä ja ovat siitä lähtien munineet erittäin hyvin, reilusti yli 80 % kolmen viime kuukauden ajan. Kesällä soitin myös läpi kaikki ne Jussilan kannan säilyttäjät, joista MTT:llä oli tieto. Yksi oli lopettanut ja antanut kanansa pois, toisella oli enää hyvin vanhoja kanoja ja kolmas korosti voimakkaasti hänen kanojensa olevan jämijärveläistä kantaa. Jämijärveläisethän yhdistettiin jokunen vuosi sitten Jussilan kantaan kun oli käynyt kiistattomasti ilmi, että jämijärveläisten alku oli Lepolalta lähtöisin. Näitä jämijärveläisiähän onkin nyt Lautapihdillä, ja ensimmäinen haduontakin kuuluu onnistuneen hyvin. Jussilan kanta pyritään siis säilyttämään. Kun tietoni ovat MTT:n listoilla, onkin tullut jo pari kyselyä munista/poikasista, joten jospa tämä tästä. Jatkan aiheesta, mutta nyt yritän minulle vaikeata asiaa; liittää tähän viestiin kuvia meidän jussilalaisista. Jos en onnistu, hyvä ystäväni joka säilyttää horniolaisia, on luvannut liittää kuvat tänne. Eli perästä sitten kuuluu.

[lautapihti]

kana on juuri saman näköinen kun mitä mun kanat,täysin mustia,tipuissa on silti vaaleampaa väriäki,kelta mustia ja musta valkoisia

[Talbot]

Onnistuin liittämään kaksi kuvaa, jatkan vähän mietteitäni maatiaiskanoista ja –kannoista ja yritän tämän viestin loppuun liittää toiset kaksi kuvaa. Niin, juuri nyt uusia harraste- ja pienkanaloita syntyy kuin sieniä sateella. Ilmiön suurempi viitekehys lienee sellainen jota kutsutaan kotoiluksi. Lemmikkieläinten määrä on huipussaan, puutarhanhoito on in jne. Kun talous ei kasva, ihmiset kääntyvät kohti kotioloja, arjen pikku juttuja joista saadaan sisältöä elämään eikä edes maksa paljon. Harrastekanalan pitoa ei estä edes allergisuus. Suomessa on perinteisesti valtavasti maaseudun haja-asutusta myös kaupunkien läheisyydessä, eikä pikku kanaparven pitoa taajamien ja kaupunkien omakotialueillakaan rajoita mikään muu kuin peri(länsi)suomalainen naapurivierovuus. Ehkä tämäkin väistyy hiljalleen tapojen länsieurooppalaistuessa.
Ainakin maatiaiskanan säilyttäjien määrän kasvu on viime vuosina vain kiihtynyt. MTT olikin säilyttämisohjelmansa kanssa hyvissä ajoin ennen kotoilun nousua liikkeellä. Ohjelman ansiosta maatiaiskanojen määrä on noussut ja uudet harrastajat ovat löytäneet valmiin yhteisön ja väylän kananpitoon. Ilman säilytysohjelmaa moni viime vuosina maatiaiskanoja hankkinut olisi epäilemättä päätynyt tuontirotuihin. Täällä Munanetissä on aika usein keskusteltu siitä, tarvitaanko näin monta erillistä maatiaiskanan kantaa. Kun useimmissa kannoissa yksilö- ja harrastajamäärät ovat koko ajan kasvaneet, eiköhän niiden elinvoima erillisinä toistaiseksi ole turvattu. Sukusiitoksesta on myös taitettu peistä, mutta eiköhän sekin ongelma pysy kurissa kunhan ei sotketa toisiinsa sinänsä ymmärrettävää harraste-eläinten inhimillistämistä ja kasvatustoimintaa. Eli ei haudota Lempin ja Lyylin munia jos Lempi ja Lyyli eivät ole kaikin puolin terveitä ja elinvoimaisia, parvensa eliittiä.
Ja vielä erillisistä maatiaiskannoista: jos jostakin ilmaantuu rahaa DNA-testeihin, varmasti toisilleen läheisiä kantoja voisi testauksen jälkeen käyttää ainakin läheisen kannan sukusiitoksen katkaisemiseen tilapäisesti ja suunnitellusti. Olisi varmasti hyvä, jos kaikkien kantojen lähdöt olisi tarkasti dokumentoitu. Nyt esiintyy paljon arvailuja ja huhuja, eivätkä nämä kannat niin vanhoja tässä mielessä ole, etteikö löytyisi veteraaneja jotka muistavat asioita tuonne 30-40 vuoden taakse. Olen itse yrittänyt googlettelemalla selvitellä esimerkiksi tätä hämäläistä kantaa, mistä se on tullut, mikä se on, voisiko lähtö olla sama kuin Jussilan kannalla? Esimerkiksi MTT:n tilastoimat väriosuudet näillä kahdella kannalla ovat hyvin samankaltaiset, samoin munintatilastot. Legendana arvaillaan, että hämäläinen kanta olisi lähtöisin Tiitolan tilalta Pälkäneeltä. Tiitola jalosti 30-luvulla Hämeen mustaksi ristimäänsä kanaa saman Mallasveden rantamailla jossa Äimälän Jussila sijaitsee. Välimatka ei ole suuren suuri. Voihan olla, että Viivi Jussilan kanat olivat alun perin Tiitolalta tai samaa ainesta. Tai hämäläisen kannan kanat Jussilasta tai Lepolalta kenties? Onko varmasti tehty kaikki mahdollinen asian selvittämiseksi? Kun tyrnäväläisen kanan säilyttäjät ovat aktiivisia, ehkä hekin voisivat vielä kerran jäljittää kantansa mahdollisia varsinaissuomalaisia juuria. Oman hankaluutensa kantojen puhtauskysymykseen tekee tietysti se, että matkan varrella mukaan on saattanut pujahtaa vierasta ainesta. Tässä mielessä jotkut maatiaiskannat ovat epäilemättä alkuperäisempiä kuin toiset. Osassa kantoja raportoidaan isoistakin prosenttiosuuksista sulkajalkaisia. No, ei se mikään maailmanloppu tietenkään ole, mutta jos sattuu harrastamaan kantaa jolla tuoreita vieraan rodun piirteitä ei esiinny, yrittää tietysti olla varovainen. Syksyllä 2009 täällä Munanetissä esimerkiksi käytiin Jussilan kantaa koskeva kiintoisa keskustelu, jonka aloitti nimimerkki Mapekor. Hän kertoi saaneensa Jussilan kannan siitosmunia, ja heti perään laittoi nettiin kuvia sulkajalkaisista ja töyhtöpäisistä jussilalaisista. Nyt kun tässä aloittelen saman kannan säilyttämistä, olisin tietysti iloinen jos tietäisin mistä Mapekorin esimerkit olivat? Onko sellainen mahdollista, että omia polkuja kulkiessaan, Lepolalta lähdettyään jämijärveläiseen haaraan olisi yhdistetty tai vahingossa yhdistynyt muita kanarotuja? Enpä siis ainakaan toistaiseksi uskalla esimerkiksi vierasta kukkoa Lepolalta saamiin kanoihini yhdistää.
Kaiken kaikkiaan suurin osa maatiaiskanakannoista voi siis vahvasti. Laskin MTT:n Tiina Tuovisen äskettäin säilyttäjille lähettämästä yhteystietolistasta paljonko eri kantojen säilyttäjiä siinä oli. Vahvin on Alho (30) ja hyvin menee näilläkin: Tyrnävä (22), Kiuruvesi (16), Ilmajoki (15), Iitti (12) ja Hornio (11). Piikkiöläisiä säilyttäjiä siinä listassa oli 7, mutta hämmästyksekseni savitaipalelaisia ja hämäläisiä vain kaksi vaikka nämä kannat ovat olleet runsaita. Jussilaa oli myös kaksi, luumäkeläistä yksi eikä yhtään lindelliä. Laskin vertailun vuoksi vuoden takaisesta säilyttäjälistasta säilyttäjien määrät ja ne olivat (suluissa yksilömäärät MTT:n tiedotteesta 1/2011); Alho 45 (879 kanaa ja kukkoa), Tyrnävä 31 (305), Piikkiö 29 (740), Kiuruvesi 27 (295), Hornio 26 (385), Ilmajoki 21 (339), Savitaipale 17 (505), Iitti 13 (241), Häme 10 (199), Jussila 3 (11), Luumäki 2 (40) ja Lindell 2 (16). Osa kannoista on ihan parissa vuodessa reippaasti runsastunut, etenkin tyrnäväläinen ja ilmajokelainen. Näiden kantojen harrastajat ovat osanneet tuotteistaa ja markkinoida kantaansa, ja saaneet uutta porukkaa kiitettävästi mukaan. Netti on vahva väline! Ja eiköhän se ole niinkin, ettei mikään eläinrotu harrastajilla yleisty ellei ole sisältöä, substanssia jolla vastata huutoonsa. Eli nämä runsastuvat ovat hyviä kanoja! Mikä ei suinkaan merkitse että harvinaistuvat – esimerkiksi hämäläiset ja savitaipalelaiset – olisivat huonoja. Niitä ei vain niin tuoda esiin. Ja sekin on iloinen asia, että maatiaiskanoihin ilmiselvästi liittyy kotiseutuhenkeäkin. Pohjanmaalla se on perinteisesti vahvaa ja ilmankos ilmajokisten säilyttäjiä on Etelä-Pohjanmaalta runsaasti. Yhtä lailla runsastuvien iittiläisten säilyttäminen versoo maantieteellisesti lähellä kannan kotikontuja. Hämäläinen ihminen taas on vaatimaton ja syrjäänvetäytyvä, saamatonkin. Ei täällä koeta sellaista maakuntahenkeä joka ulottuisi vaikkapa kanakannan valintaan saakka.
Toivottavasti saan nyt tähän liitettyä ne toiset kaksi kuvaa:

[Maatikko]

Hyvää settiä kirjoitat.
Hyvä tuo havainto maakuntahengestä tai sen puuttumisesta. Mutta Hämeessä sentään on hämäläinen kanta, täällä Etelä-Savossa ei sitäkään vähää.

edit: niin ja tietysti tuo Jussila, Hämettähän se Valkeakoskikin taitaa olla

[Iloisten Munatalo]

Mielenkiintoinen kirjoitus! Lisää tämmöistä! Ja upean mustat kanat ja kukot siellä! Onko tuo nyt se ns. noen musta?

[Talbot]

Jos nämä olisivat karjalankarhukoiria, sanoisin että kukko on kiiltomusta ja kanat nokimustia. Auringonvalossa kukon sulissa välkkyy vihreää ja violettia. Muistaakseni edellisessä satsissa kanoillakin oli aikuisina kiiltoa.

[Iloisten Munatalo]

Meidän iittiläisissä on juurikin tuota vihreää ja violettia mustassa

[malla]

Hieno keskustelunavaus !

Äh, takerrun noihin Talbotin mainitsemiin lempeihin ja lyyleihin... koska säilyttäjä ei itse asiassa saisi suorittaa valintaa rotupuhtaaksi oletetussa kannassaan (muuta kuin MTT:n määrittelemän selvän poikkeaman, esim. sulkajalkaisuuden osalta), ei eliittikanakaan kaiketi voi tarkoittaa muuta kuin päällisin puolin tervettä yksilöä. Sukusiitoksen välttäminen tietysti on pääperiaatteita, suppean kannan puitteissa.

[Karhurouva]

Talbotilta tiedustelisin, että onko sinulla haudontakapasiteettia? Mietin, että oliskohan munislaisilla tehtävissä yhteistyötä niin, että ympäristökuntien haudontalaitteita olisi mahdollista käyttää hyödyksi näin tärkeässä asiassa. Äkkiäkös sitä yhden koneellisen hautoo hyväntekeväisyyteen. Nythän on taas kevät kohisten tulollaan, joten kysyntä kasvaa. Olen huomannut, että usein kannan valinnassa on kyse myös saatavuudesta. Sitä otetaan, mitä saadaan. Jos keväänkorvalla olisi nuorisoa saatavissa, voisi näin pienessä kannassa säilyttäjien määrä äkkiä tuplaantua.

[Rusina]

Hienoa, että jussilan kannalle on tullut asian vakavasti ottavia säilyttäjiä . Tuntuu hassulta, että kanta on päässyt niin vähiin, kun se säilytysohjelman alkuaikoina oli ihan hyvin voimissaan. (Kaivan jossain vaiheessa ehtiessäni yhden yli kymmenen vuoden takaisen säilyttäjälistan tiedot tähän keskusteluun, niin voi hieman verrata lukuja.) Meillä oli kauan sitten muutama jussila ja ne jäivät mieleen eleganttina kantana . Lepola on kaiketi ollut aika tarkka siitosvalinnoissaan ja karsinut pois ne jotka eivät täytä tiukkoja kriteerejä maatiaiskanan ominaisuuksista.
Maatiaiskantojen yleisyyteen näyttää vaikuttavan myös "muoti" (vaikkapa ilmajokiset ja tyrnikset), kaikki haluavat yhtä aikaa jotain harvinaista tai erikoisen väristä kantaa joka sitten pompsahtaa kerralla yleisemmäksi (ja samalla joku ennestään yleinen vaipuu unohduksen alhoon... ). Noista kahdesta edellä mainitusta kannasta ilmajokiset ovat vahvistuneet nimenomaan paikallisuutensa vuoksi (joka minusta on arvokas valintakriteeri), tyrnikset (kantana yleistyttyään) enempi ulkonäöllään.

Jussilalaisia kannattaisi ehkä "metsästää" myös sellaisista paikoista, joihin niitä on aiemmin myyty, mutta jotka eivät ole säilyttäjiä. Eivät entiset säilyttäjätkään ole välttämättä kanoistaan luopuneet, vaikka eivät ohjelmassa enää ole mukana.

[Rusina]

Tässä kuva meidän jussilalaisesta kukosta vuodelta 1998. Lepolalta lähtöisin.

[vardenji]

Täällä yks hidas hämäläinen tarjoo haudonta-paikkaa, kunhan taas munia uskaltaa lähetellä. Haudon alkuun itelleni viimeinkin ne ilmajokelaiset niin sit voin hyvillä mielin hautoo muillekin. Ja kunhan noi orpingtonit tuolla alkaa taas haudontahalujaan esitellä, niin sinnekin mahtuu Mutta tipuja en välttämättä saa kasvatettua ja mulla ei oo autoo, saati korttia, joten kuljetus jää omistajan harteille

[Talbot]

Kiitos kannustuksesta. Ja tänään tuli lappu, että hautomakoneen voi noutaa postista. Toivottavasti alkaa tulla tulosta. Ja mitä Lempiin ja Lyyliin tulee, tarkoitin että inhimillistämisessä on se vaara, että niitä riiskuja ja raaskujakin lisätään kun ne ovat rakkaita, niillä on perinteisiä mummon nimiä ja kuoriutuneita poikasia kutsutaan kanavauvoiksi. Tuttua juttua koiramaailmasta, ja valitettavasti yksi syy jalostuksen epäonnistumisiin. Tiedän, että sanalla jalostus on täällä kyseenalainen maine. Sanotaan asia toisin päin: sukusiitoksen haittoja voi välttää kun jäljittelee kana-aineksen karsinnassa luonnonvalintaa. Mallan sanoin, terve normaali kana on siitosyksilö. Suomen valkohäntäpeurakanta on lähtöisin alle kymmenestä kantaeläimestä. Sukusiitosdepressio ei vaivaa, luonto on karsinut. Jos ihminen olisi niiden siitosvalinnoista vastannut, tilanne olisi paljon huonompi tai koko lajia ei täällä enää olisi. Ihmisellä on taipumusta takertua epäolennaisuuksiin.

[Iloisten Munatalo]

Olen samoilla linjoilla noissa ns. tipukuolemissa, että jos ei ole jostakin syystä elinkelpoinen, niin jos ei luonnon oma karsinta korjaa niin sitten on itsen se tehtävä koska pidemmän päälle siinä tekee hallaa sekä kanalle itselleen kuin myöskin kannalle ja laadulle. Ja kuka haluaa kitkuttavaa kanaa pitää jos ei olosuhteista ja hoidosta huolimatta ole hyvä lajinsa edustaja. Surullistahan se on kun kaiken vaivannäön jälkeen joku yksilö menehtyy / joutuu lopetettavaksi, mutta kuten jo mainitsin, pidemmän päälle se on paras ratkaisu. Ja sama periaate on tullut tutuksi koiramaailmasta

[fasunen]

Hienoa juttua ja hienoja kanoja Hassua tuo että lepolalaista ja jämijärveläistä pidetään erillään. Minusta olisi piikkiöläis harrastajana täysin käsittämätön idea että pidettäisiin piikkiöläiset ja kiskolaiset erillään. Pitäisikö sinun nyt olla se rohkea joka ne sekoittaa? (ottaen tietenkin huomioon että täytyy varmistua siitä ettei ole mitään tupsupäitä ja sulkajalkoja niissä uusissä yksilöissä)