Eristävyys takuulla hyvä, mutta.

Itseäni hirvittää laittaa muovia vanhaan hirsirakennukseen ja olenkin koittanut löytää mahdollisimman paljon tietoa vaihtoehtoisista "vanhan ajan" esitemateriaaleista.
Löytyykö täällä keltään tietoa puru- tai turve-eristämisestä tai löytyykö mielenkiintoa edes keskustella muista kuin moderneista teollisista eristemateriaaleista?
Kun tuota omaa kanalaa hahmottelee ja katselee niitä reilusti satavuotiaita hirsiä, ei tee mieli peittää niitä muovilla, vaan jollain hengittävällä materiaalilla, jonka kanssa hirrellä olisi hyvä olla. Turve houkuttelee myös antibakteerisilla ominaisuuksillaan ja onhan sillä samanlaisia vaikutuksia myös home- ja mikrobikasvustoihin.
Nyt pitäis vaan koittaa saada jostain tietoa että missä muodossa, irtona, kuten puru? Miten tiukkaan se pitää saada? Levynä ja onko muuta levymuotoa kuin hevoskuivikelevyt? Niissä oli muistaakseni varsin kova hinta, eikä käsiteltävyys ole kuitenkaan helpoimmasta päästä, murtuilee helposti, joten millä kiinni seinään?
Normaali tuulensuojalevyn vielä voi laittaa, se hengittää, mutta mitä siis sen lisäksi, ennen vanereita (havuvaneri). Lisäeristäminen on tosiaan muilta kuin välipohjan osalta tehtävä sisäpuolelle, välikattoon voi sitten latoa päälipuolelle tavaraa, niin paljon kuin sielu sietää.
Lattiassa on huonokuntoinen betonilaatta, sen voi huoletta peittää umpisolumuovilla ja filmivanerilla, vesitiiviyden ajattelin ratkasita kattohuovalla, mitäs palstan mestarirakentajat tuumaavat näistä ajatuksista? Päälle ajateltu siis kestopehku/turvepatja (kuten tallin puolella).
Joko näillä parilla aloituksella saa (juoppo)hullun kukkahatun maineen itselleen?

edit: olipa noi turvelevyt kalliita, 2,35e/40l irtoturvetta puristettuna kasaan, kun kuutio irtoturvetta maksaa alle kympin
