Yksi kuoriutui, mitä tapahtui muille?

keskustelua koneellisesta haudonnasta

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

Vastaa Viestiin
Adeliina

Yksi kuoriutui, mitä tapahtui muille?

Viesti Kirjoittaja Adeliina »

No niih... nyt on sit ne päivät meneillään, joita on kolmisen viikkoa odotettu. Tänään on päivä 22, kääpiö-kocheja koneessa.
Omatekoinen hautomakone, kosteudet olleet n.50-55% koko ajan, lämpö kävi hetken 40-41, siitä jo tänne aiemmin kirjoitinkin. Siitä huolimatta munissa näkyi elämää senkin jälkeen, ja vielä toissapäivänä olin katsovinani, että yhdeksästä munasta varmasti kahdeksassa on elämää.
Eilen iltapäivällä alkoi yksi kuoriutumaan, nostin kosteudet yli 70%, ja aamulla koneessa odotti pirteä keltainen tipu :smt049 Toinenkin muna oli halkeillut, ja ajattelin että kun töistä tulen, niin täällä toinenkin tipu odottais. Mutta ei, ihan oli eloton kaveri siellä, ei liikkunut eikä pitänyt ääntä, eli otin sen pois, ja nätti tipuhan siellä oli, mutta kuollut :smt010
Varovasti yritin läpivalaista muita munia, ja vain yhdessä näin selvästi sydämen sykkeen, osassa erottui verisuonia, ja osa oli ihan mustaa möykkyä, mutta se "ilmakupla" on näkyvissä. Eli hötkyilenkö nyt turhaan, eli voisko sieltä nyt vielä joku kuitenkin syntyä? ..joo-o, oon ehkä vähä malttamaton, mutta kyllähän te ensikertalaiset tiedätte :smt002 Mietin että oisko kosteuden nosto ollut sit liikaa osalle?

Ja mites sit jos sieltä ei oikeesti tule muita ku tuo yksi, niin pitäiskö tolle Elli-Hermannille hommata joku kaveri? Pari kanaa alotti eilen hautomaan muutamaa munaa, mutta sieltä tulis kavereita vasta 3 viikon päästä(jos tulee...),enkä varmaan sit enää voi E-H:ta yrittää kanoille adoptioon tarjota? ..uaah, miksi mä edes rupesin tähän hommaan :smt009
Tarmokas

Re: Yksi kuoriutui, mitä tapahtui muille?

Viesti Kirjoittaja Tarmokas »

Onnea vaan siitä yhdestäkin :smt045 . Ja kocheista tai konehaudonnasta en mitään tiedä, mutta kyllä meillä ainakin rajat ylittyy ja alittuu luomuna.
Näitäkin viimeisiä odottelin vasta loppuviikosta :smt017 , ja nyt ne paahtaa jo täysillä...
Adeliina

Re: Yksi kuoriutui, mitä tapahtui muille?

Viesti Kirjoittaja Adeliina »

Oi joi, hötkyilin suotta, toivottavasti, sillä yks muna piipittää! :smt038 voi ku sais edes yhden tipusen vielä, niin ei tarttis Elli-Hermannin yksin kasvaa :smt001
chicken

Re: Yksi kuoriutui, mitä tapahtui muille?

Viesti Kirjoittaja chicken »

Hienoa että se ensimäinen selvisi! Toivotaan että tipuja kuoriutuisi lisää :smt001
Mullakin oli kauniita suonia 7 munassa tänään kun valaisin :smt038 Katsotaan löytyykö lopuista loppuviikolla.
kaztanja

Re: Yksi kuoriutui, mitä tapahtui muille?

Viesti Kirjoittaja kaztanja »

Voimia pikku piipittäjälle ulos murtautumiseen! :smt045
Adeliina

Re: Yksi kuoriutui, mitä tapahtui muille?

Viesti Kirjoittaja Adeliina »

Huh, mikä jännitysnäytelmä täällä on tänään ollut! :D mutta vihdoinkin Elli-Hermanni sai pikkusisaruksen :smt040 kovin on vielä heiveröinen, mutta jospa se siitä vahvistuisi. Muut munat ovat edelleen ihan hiljaisia ja kai ihan elottomia :smt010

chicken, toivottavasti löytyis vielä lisää verisuoni-munia! :D on tää vaan niin jännää :)
Mulla menee vaan kanojen kans kohta hermot ihan oikeesti :D toinen kana, Sointu, ei oikeasti osaa hautoa, vaan pitää munia vaan vieressään.. eilen otettiin siltä sit 2 munaa pois, jätettiin siis vaan yksi, ja nuo 2 laitettiin sen toisen hautovan, Roosan, alle. Noh, Roosa tuttuun tyyliinsä vaihtoi sit tänään pesää! ja taas tyhjään pesään! hemmetti.. toin sit ne kaikki 5 munaa tuohon hautomakoneen tekeleeseen, ku en muutakaan keksinyt :D Soinnun alle/viereen kun katsoin niin sinne oli joku käynyt yhden munan tekemässä, en sit jaksanut sitä sieltä pois ottaa, olkoot.. voi huokaus, aika kanoja ovat taas :smt021
Ehkä mun pitäis jatkossa vaan suosiolla ostaa kanat/tiput, jos mä niitä haluan :smt045
vardenji

Re: Yksi kuoriutui, mitä tapahtui muille?

Viesti Kirjoittaja vardenji »

Tai ottaa sinne kanojen joukkoon yks orppimamma hautojaks :smt003 Sen munat erottaa muista oikein hyvin ja alle mahtuu paljon munia.
Adeliina

Re: Yksi kuoriutui, mitä tapahtui muille?

Viesti Kirjoittaja Adeliina »

hmm, ei välttämättä huono ajatus :smt002 :smt003
Adeliina

Re: Yksi kuoriutui, mitä tapahtui muille?

Viesti Kirjoittaja Adeliina »

Voi tätä ihmeellistä maailmaa. Eilen olin ottamassa koneesta munia pois kun ei niissä ole mitään elämää näkynyt. Kahmin munat syliini :D ja sit vasta huomasin että yhdessä olikin pieni reikä! Noh, koputtelin ja kuuntelin, ei elämää. Ajattelin että jospa sit kuorin ja katson mitä sieltä löytyy. Aloin kuorimaan, niin yhtä-äkkiä munassa liikahti joku ja alkoi piipittämään :D mitään ei kuitenkaan tapahtunut aikoihin, joten alettiin sit varovasti kaverin kanssa tipua kuorimaan esille. Tipun päällä oli _todella_ paksu kalvo, jollaista en noissa parissa edellisessä ole mielestäni nähnyt. Uskon ettei tipu olisi sieltä omin avuin ulos päässyt. Tipu on huomattavasti heikompi kuin nuo kaksi aiemmin syntynyttä olivat, eli ihmeenä pidän jos tuosta tokenee. Tänään kyllä yritti jo vähän syödäkin, toivotaan parasta :)
chicken

Re: Yksi kuoriutui, mitä tapahtui muille?

Viesti Kirjoittaja chicken »

Näitä sun ensikertalaisen haudontoja kun lukee niin alkaa melkein pelottaa jo etukäteen et mitä se itsellä on kahden viikon päästä! Mua tosin jostain syystä kammottaa ajatus avata niitä munia jos niistä ei kuulukaan mitään. Tiedä mitä alieneita sieltä tulee :smt036 Nytkin yksi munista on selvästi kehittyneempi kun muut ja valaistessa sanoin miehelle et mitä hittoa täällä on niin se vastas että mutantti :smt047
Adeliina

Re: Yksi kuoriutui, mitä tapahtui muille?

Viesti Kirjoittaja Adeliina »

Joo, on tää kyllä ollut sellainen kokemus että huh huh, luulenpa että jos oisin tiennyt, mitä tuleman pitää, en ehkä olis ruennut koko hommaan.

Nyt meillä on kuitenkin 3 pirteää tipua, eilen maailmaan avustettu toki paljon heikompi kuin nuo kaksi aiempaa, mutta nyt tuo heikoinkin näyttää jo yllättävän hyvältä :smt001 Ja ovat kyllä niin ihania :smt055 että sinänsä kyllä kannatti. Ei tuu paljon telkkaria enää katottua, tuijotetaan niitä vain tuonne laatikkoon :D tänään laitettiin tipuset isompaan laatikkoon, siellä on tilaa juoksennella.

Kieltämättä se "hiljaisten munien" kuoriminen oli aika karua touhua. Tänään tehtiin sit sen mun "yhteishuoltajakaverin" kanssa päätös, että avataan ne viimeisetkin 4 munaa, vaikka tuntui ihan kamalalta rueta niitä aukomaan... 1 niistä oli kuollut jo ihan selvästi paljon aiemmin kuin ne 3 muuta, ja ne 3 olivat mielestäni täysin kehittyneitä, ja "lilluivat" keltaisessa nesteessä (ruskuaispussi?). Omituisinta mielestäni tässä on se, että viidestä munasta(eli nuo neljä, ja se yksi aiemmin auottu) oli 4 sellaista tipua, joissa oli ihan selvästi mustia untuvia, yksi oli melkein kokonaan musta. Kaikki elävänä syntyneet ovat keltaisia. Ja meidän kanat ovat kaikki vaaleita. Eli kai se väri voi periytyä jostain kauempaa? ..pitäis kai niitäkin juttuja vähän opiskella..

Ja kerronpa kanoistakin vielä sen verran, että vaikka toin jo kertaalleen munat hautomakoneeseen, tulin siihen tulokseen että en jaksa seuraavaa kolmea viikkoa vahtia niitä, saatikka odotella syntymisiä, niin otettiin toinen niistä muka hautovista kanoista munien kanssa "tipuosastolle", eli laitettiin ihan omaan osastoon, verkon taakse, sinne ruokaa ja juomaa ettei tarvi lähtee kauemmas syömään ja juomaan, ja unohtaa samalla mistä pesästä on lähtenyt :D Tulee sit tipuja jos tulee, mutta meillä haudotaan koneessa seuraavan kerran vasta sit ku mä oon lomalla :D
Adeliina

Re: Yksi kuoriutui, mitä tapahtui muille? nyt kuvia! :))

Viesti Kirjoittaja Adeliina »

Laitoin mun mussukoista :smt003 kuvia tuonne "kotisivulleni", omalle sivulleen Tipulaan :) siis jos joku haluaa käydä katsomassa :)

http://varjossa.weebly.com/
chicken

Re: Yksi kuoriutui, mitä tapahtui muille?

Viesti Kirjoittaja chicken »

Ihania :smt055
Pitääkö ne muuten heti kuoriuduttua kovaa piipitystä? Meinaa kun meillä on tuo kone keittiössä ja oon aika herkkäuninen, et siirtäskö sen sitten toiseen huoneeseen.. :smt017
Adeliina

Re: Yksi kuoriutui, mitä tapahtui muille?

Viesti Kirjoittaja Adeliina »

No kyllä meillä yks yö koko talo heräsi piipitykseen :smt003 anoppi oli kylässä ja kaikki aikuiset vuorollamme oltiin käyty viiden maissa kattomassa että mikä siellä on hätänä :D silloin noita oli vasta kaksi, ja Hermanni, eli isompi niistä, piipitti jostain syystä tosi kovaan ääneen. Silloin olivat vielä "tuplalaatikossa", eli pienempi laatikko oli isomman sisällä, nyt ovat vain isommassa.
Mutta sen jälkeen en ole yöllä herännyt, jotenkin nyt ovat paljon rauhallisempia ja hiljaisempia kuin aluksi, piipittävät yleensä vain jos jotain tapahtuu, esim. tulee ruokaa. Ja ihan selvästi Elli-Hermanni on vaan pelkkä Hermanni, on niin kukon elkeet jo :smt005
Vastaa Viestiin