aloitampa minäkin nyt sitten oman topikin näistä haudonnoista.
eli minulla on ollut kohta viikon pikkukoneessa neljä hanhen munaa ja muutama viirun muna.tänään läpivalaisin hanhen munat munat ja kaikki neljä munaa oli lähtenyt kehittymään. hanhilla on myös pesässään jo 13 munaa eli eiköhän sielläkin ala kohta haudonta.
ja olen myös "tapellut" syksystä asti omatekoisen koneen kanssa kun ensin en meinannut millään saada lämpöjä asettumaan kohilleen. ja sitten kun sain munat koneeseen niin muutamaa päivää ennen ensimmäisten kuoriutumista termostaatti ei ollutkaan enään karkaissut virtaa ja lämmöt oli niin ylhäällä että digimittareiden näytötkin olivat ihan mustana. mutta sitten tilasin uuden koneen Octagon 20 Eco:n ja siellä on ollut perjantaista asti 24 tyrnäväläisten kanojen munia.
eilen kuoriutui neljä viiriäistä ja tänään vielä viides.ja koneessa ei ollutkaan enempää kuin viisi munaa ihmeellistä kun munat ovat pyörineet koneessa hanhen munien seassa vähän miten sattui ja kääntelyissä en pysynyt mukana mihin päin aina viimeksi olin kääntänyt ja kosteuttakaan en nostanut lopussa kun nämä olivat vähän kuin "sivutuotteena". ja silti kuoriutumisprosentti oli täys 100.
tässä vielä kuvaa näistä:
hellu kirjoitti:Mitenkäs ne Tyrnisten ja Rokkien munat on lähteneet alulle?
Onnea vaan viiruvauvoista
ne sinulta tulleet tyrnisten ja rokkien munat tuhoutuivat siinä kun tuo termostaatti hajos.
mutta hyvin ne alulle lähtivät kun tyrnisten munistakaan yksikään ei ollut tyhjä.
omena kirjoitti:^Hienoa!! Onnea onnea montakos olisi vielä tulossa ja minkävärisiä on tullut? Kai on kaikki silosäärisiä?
yhdeksäntoista niitä lähti kehittymään,mutta en oo enään loppu vaiheessa läpivalaissut.
yhdeksän on nyt tullut.ja monessa on vielä reikä,mutta en näe tarkemmiin kuinka monessa kun tiput vilistää ympäri konetta.
ja kaikki näyttäs olevan silosääriä.
ja tipuja on vaaleita ja mustia ja vaaleilla on erillaisia mustia kuvioita selässä, laitan kuvia myöhemmin kunhan otan ne koneesta.
Jee, ihan hyvin sitten Kiva kun tulee paljon eri värejä, mä itse pidän noista valkosista hurjasti Kuvia odotellessa siis toivottavasti tipuset jaksaa tulla läpi kaikki!
Onnea vielä tipuista! Siinä sitä onkin sitten piipittelyä Aika paljon tummia tuli! Sillon kun itse haudoin noita omia munia niin mullehan tuli peräti kolme yhdestätoista niitä persikanvärisiä, tuossa niitä ei näkyis olevan yhtään? Noista mustista missä oli vaaleaa mulla tuli sellasia nättejä kirjavia Tuollainen vaalea harmaaruskea tuli myös mulle, siitä tuli kaunis kirjottu ruskea