Kanalan lämpötila vs ulkolämpötila ja missä kotkotit

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Karhurouva

Re: Kanalan lämpötila vs ulkolämpötila ja missä kotkotit

Viesti Kirjoittaja Karhurouva »

Meillä mennään nyt vain yöksi sisälle. Sekin useimpina iltoina avustettuna. Nämä järjen jättiläiset kun suuntaavat vasta pakon edessä sisälle. Luukku oli jo pitkään auki, mutta ilta illan jälkeen vaan istuivat tarhassaan orsilla. Sitten ilkeä mamma purki orret pois ja siitäkös vasta syntyi mielipaha. Koko sakki käveli orsinurkassa ylöspäin kuikuillen ja paheksuvasti potpottaen. Ja ei kun nostaen pirttiin ja siellä orsille. Aamulla olikin ensilumi maassa ja sekös oli taas uusi mielipahan aihe. Olivat pölläyttäneet heti herättyään ulkotarhaan ja siinä ne katetulla alueella potpottivat ja motkottivat, kun ensin mamma pakottaa pirttiin ja sitten tekee sillä välin talven. Kirosanojakin olin kuulevinani marmatuksesta. Eli ei hyvä laisinkaan. :smt003 Rankkaa on siis meilläkin kanan elämä. :smt005

Nyt ne jo pyrkii sisälle iltamyöhällä, eivät vaan hoksaa, että sisällä on pimeämpää kuin ulkona, ja sinne pitäisi mennä vähän hyvissä ajoin. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun joku kanamamma on pelästynyt pimeyttä luukulla, todennut jäävänsä just siihen yöksi, toinen tulee perässä, mutta ei aivan mahdu yli ja siinäpä sitä sitten ollaan. Kahden kanan tulppa. Ja loput jonottaa ylimmillä askelmilla, jotta pääseekö sinne vaiko eikö...

Nuorisokanat, no melkein tiput, eivät enää näillä keleillä kaipaa ulos, kymmenkunta astetta kun oli lämmintä päivällä, niin kävivät vielä seikkailemassa, nyt jäävät suosiolla pirttiin. Ja ne kaksi, joilla päässä kalju paistaa, niin sehän vaan paistaa kirkkaanpunaisen harjan loisteessa, ja munia tulee... Ehkäpä sitten ensi syksynä jo sulkasato, vai voisiko se tulla vielä myöhemmin talvella?
kanamummo

Re: Kanalan lämpötila vs ulkolämpötila ja missä kotkotit

Viesti Kirjoittaja kanamummo »

Meillä siirrettiin tänään kauhean kotkotuksen ja kiljunnan säestyksellä sulkasakki sisätiloihin. Kas kun Pekka Pouta lupas jumalattoman lumimyräkän (missähän lienee)
Talvikanalaan siirto on tapahtunu meillä periaatteella: sitku kanoilla ei oo enää kivaa, sisälle. Nyt tuli sitten kai hätäiltyä?
Rusina

Re: Kanalan lämpötila vs ulkolämpötila ja missä kotkotit

Viesti Kirjoittaja Rusina »

Ei Pekka ihan väärässä ollu, se myräkkä on nyt meillä, joten kohta se on kanamummo teilläkin! Lunta tulee sakeasti. Piku-sorsa on vielä pihalla ja porskuttaa ihan tyytyväisenä altaassaan (pojat :smt050 kiikuttivat sille aamulla lämmintä kylpyvettä, etteivät räpylät palellu). Muu siipikarja sai jo siirtyä sisätiloihin. Viirut ovat onnesta mykkyrällä kun pääsivät taloon sisälle lämpimään. Antaa niiden nyt nauttia "helteestä", joutuvat kanalaan kunhan saan sen kalkituksi loppuun :smt045 .
Ushva

Re: Kanalan lämpötila vs ulkolämpötila ja missä kotkotit

Viesti Kirjoittaja Ushva »

Ei näy myräkkää vielä täällä, mutta voihan se olla tulollaan. Vielä en oo (toiveikas minä) kokonaan sulkenut ulkoilureittiä kanoilta, mutta saapa nähdä joko se on pian ajankohtaista. Ja alkaa viritellä lämmityspatteria taas kanalaan. :smt009
Mini

Re: Kanalan lämpötila vs ulkolämpötila ja missä kotkotit

Viesti Kirjoittaja Mini »

Meillä sain tänään laitettua kanalaan ikkunan paikalleen joten ulkotarhakausi oli sitten tässä. Tiiliseinään kun ei ole viitsitty tehdä reikää että saisi luukun tarhaan joten ikkunan kautta on ulkoiltu. Vähän kyllä kylmäsi aamulla kun tajusin että ulkona oli pakkasta ollut yöllä -4,5c verran ja kanalassa varmaan melkein saman verran. Nyt saavat sitten "ulkoilla" katetussa lantalassa, pihamaalla vain valvotusti.

Silkit ja nuoriso-osasto on eri tilassa ja siellä on ollut nyt koko ajan palttiarallaa +10C.
dieseli

Re: Kanalan lämpötila vs ulkolämpötila ja missä kotkotit

Viesti Kirjoittaja dieseli »

Meillä Arnold ja tytöt muuttivat tänään talvimökkiin.Jos viikonloppuna saisi ton tarhan aidan muutettua niin että pääsevät pihalle vielä.
Eipä noita ole juuri pimeys tai kylmyys haitannut kun pihalla vaan olisivat.Nyt se sitten alkaa kesäasumuksen remontti :smt017
omena

Re: Kanalan lämpötila vs ulkolämpötila ja missä kotkotit

Viesti Kirjoittaja omena »

Meillä on ollut päivisin ikkuna auki ulkoilutarhaan ja yöt sitten kiinni. Vähän kun vielä vaiheessa kaikki on niin ikkuna on ollut vaan päin ilman hakasta ja samoin auki se on ollut ilman että on kiinni missään. Tänään sitten kun ollut kamala myräkkä niin ikkuna on vuorotellen lennellyt auki ja kiinni. Nyt on sitten hakanen ikkunassa että ainakin kiinni pysyy. Tänään meillä kyllä oli tyytyväisenä kanatkin pihalla tossa kamalassa myräkässä (räntäsade ja tuuli, tosin olivat tuossa katoksen alla mutta tuiskaa vähän siihenkin kyllä) :shock: . Muutettiin puput samaan rakennukseen missä ankatkin ja kanat sai enemmän tilaa. Tuohon vanhaan pupulan puoleen siirretään sitten hautova Elviirakin kun tipit alkavat kuoriutua. Patteri meillä on jo viritetty niin että jos laskee alle 5 asteen niin lähtee päälle, kohta tarvii varmaan nostaa vähän kun tiput kuoriutuu. Tuo ikkunan auki pitäminen kyllä laskee sisälämpötilaa aika kohtuuttomasti.
mio

Re: Kanalan lämpötila vs ulkolämpötila ja missä kotkotit

Viesti Kirjoittaja mio »

Meillä on vielä ollut vapaiden kanojen elämää, mutta tiiä tuota kauanko sitä voi jatkaa. Eilenkin illalla vasta kuuden tienoilla valuivat sisätiloihin, tänään aamulla heti kun valostui niin tulivat ulos. Pikkukukko jo aiemminkin, se kun istuskeli taas pilkullisen ponin selässä. Ja kun poni meni puoli seiskan maissa ulos, niin Pikkukukko matkusti kyydissä pihalle :smt002 Meillä ei oo mitään myräkkää ollu kanojen ulkoillessa, vaan nyt on tosi kylmä tuuli. Ei tuolla kovaa tuule, mutta se pieni tuulenhenkäys on Todella Kylmä. Vähän mietityttää miten käy kukkojen helttojen... Muuten niillä ei liene mitään hätää. Sapuskat on sisätiloissa vaan käyvät nopsaan syömässä ja menevät uudelleen ulos.
Rusina

Re: Kanalan lämpötila vs ulkolämpötila ja missä kotkotit

Viesti Kirjoittaja Rusina »

Pikkukukko ei olekaan mikään tyhmä kaveri, kun sillä on oma "lämpöpatteri". Ei luulisi ainakaan varpaita palelevan pilkullisen ponin selässä. Laita nyt mio kuva lonely riderista! :smt005
Maattari
lindell
Viestit: 1725
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Kanalan lämpötila vs ulkolämpötila ja missä kotkotit

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Meillä jäivät kanat kaikki sisälle eilen kun oli lunta maassa, he kun eivät ulkoile jos maa on valkoinen. Kurkistivat vain ovesta. Vieläkin näkyy olevan joten eivät varmaan mene tänäänkään :smt012
Ihanan kekseliäs kukkeli miolla:smt005
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
vilhelmiina

Re: Kanalan lämpötila vs ulkolämpötila ja missä kotkotit

Viesti Kirjoittaja vilhelmiina »

epäilin jo eilen aamuna josko saan poimia pakastettua kanaa suoraan orrelta kun räntää tuli koko yön vaakatasossa. Ikkuna sisälle on auki ja ruuat on siellä, mutta ilmeisesti vielä ei oo liian kylmä nukua ulkona :shock:

Viimeyön ulkona oli vielä puolet porukasta, lämpötila eroa ulko ja sisätiloilla ei oo kauheesti, kun ikkuna on auki, eli ulkona on ollu yöllä +/-0 ja kanalassa noin +2. Pitää virittää verho ikkunaan tänään niin pitää vähän tuiskua ulkopuoella. En viitsi vielä laittaa luukkua kiinni, kun kumminkin tykkäävät ulkoilla.
Suvianne

Re: Kanalan lämpötila vs ulkolämpötila ja missä kotkotit

Viesti Kirjoittaja Suvianne »

Minulla on nykyään yöt kanala kiinni. Kun oli tullut lunta 10 senttiä. Lauma RYNTÄSI kuin ennenkin ulos.
Nuoret huomasivat vasta kun oli myöhäistä, että nyt on jotain pelottavaa.
Olinaurussa pitelemistä, kun pienet yritti lentää ja etsiä maata mihin laskeutua. Ämpärien reunat ja muuripata ja jokainen törröttävä oksa oli täynnä tipuja ja nuoria :smt005
Seuraavana aamuna ryntäsivät vain vanhat :smt003

Vielä ei ole mitään lämmitystä.
Eilen ajattelin kyllä ottaa maidonhaku reissulla lehmänpissaa mukaan. Ja siten sytyttää pehkun.
Karhurouva

Re: Kanalan lämpötila vs ulkolämpötila ja missä kotkotit

Viesti Kirjoittaja Karhurouva »

Verho luukulle pitäisi meidänkin viritellä, kunhan nyt kaikki oppivat kulkemaan sisään ja ulos. En halua vieläkään kiinni luukkua laittaa, kun vasta yhdistelin nuorisoa vanhempien kanssa, ja kaikille stressittömintä, kun vanhemmat häipyvät ulkotarhaan aamupäivästä (ja "laitumelle" kun laiska emäntä jaksaa käydä päästämässä), tosin usein nuorisokanat ja tänään pikkukukkokin perässä... Kanalassa on nyt kuitenkin pysynyt viitisen astetta lämmintä näillä pikkupakkasillakin, tiedä sitten mikä siellä lämmittää, kun reikää on ulos asti niin kanien kuin kanojenkin puolella. Kestopehku ei vieläkään käy, saapa nähdä saako sitä edes käymään. Se on kuitenkin ollut jo kuukauden päivät vissiin, eikä mitään merkkejä lämpenemisestä... :smt017

Viime talvena meillä oli tavallinen öljytäytteinen patteri, kun ei ollut kuin kaneja, nyt en tiedä mitä laittaisi, en taida nimittäin pölyn vuoksi tuota uskaltaa laittaa käyttöön. Toivo oli pehkussa, vaan kuinkas sitten kävikään... :smt009
Xaus

Re: Kanalan lämpötila vs ulkolämpötila ja missä kotkotit

Viesti Kirjoittaja Xaus »

Mulla on kanalassa verkon takana öljytäytteinen patteri. Putsasin vaan pölyjä siitä pois. Se ei koskaan ollut mitenkään tulikuuma. Muoks. Ja se meni päälle vasta, kun ulkona oli -10, siihen asti pehku piti lämpimänä.
SannaT

Re: Kanalan lämpötila vs ulkolämpötila ja missä kotkotit

Viesti Kirjoittaja SannaT »

Meillä kanat muljaa myös sateella tarhassa. Sateella löytyy varmaan matoja ja muita öttiäisiä paremmin. Eipä se sade varmaan pääse sinne ihoon saakka kun höyhenpeite pitää veden loitolla.

Meillä oli viime talvena parhaimmillaan -10 astetta pakkasta ja kanat nököttivät rauhallisina orrella. Lämmön lähteenä oli 1-2 lämpölamppua, mutta en ikinä nähnyt yhtäkään kanaa sen alla lämmittelemässä.
Täällä jo silloin hädissäni kyselinkin, että tajuaako ne mennä itse sinne lampun alle vai kököttävätkö ne tapojensa orjana siellä orrella vaikka pers sulat jäässä.
Mutta ilmeisesti siis eivät vain ole niin kylmän arkoja, mitä sitä ajattelisi. Enkä ikinä huomannut kellään olevan mitään paleltumia harjassa tai heltassa. Suomalaiset ovat sitkeää sakkia :smt003.
Pikkuhiljaa kun saavat siihen lämmön laskuun tottua ja on aina ruokaa saatavilla, niin kyllä luonto hoitaa loput.
Lisäsin muuten kovimpien pakkasien aikaan öljyä ruokaan.

Eli mun mielestä ei ainakaan maatiaisten kanssa ole niin tarkkaa tuon lämmön suhteen, kunhan on vain tuhtia ruokaa ja kavereita lämmittämässä. Ja tietenkin vedoton kuiva kämppä.
Vastaa Viestiin