Meillä tehtiin viime talvena virhe kun käytin punaista pipoa munia hakiessa. Akselia se harmitti niin paljon että muuttui aivan mahdottoman äkäiseksi. Tosin meillä tilanne olikin sellainen, että ensimmäisistä tipuista kasvoi viisi kukkoa ja kolme kanaa, aika huono suhde.. Pari päivää ennen Akselin suuttumista olimme hakeneet viisi kanaa lisää, mutta se vaan villitti poikia ja kanalassa kävi melkoinen kuhina. No, Akseli sinetöi riehumisellaan kohtalonsa ja hänestä aloitettiin murheellinen, mutta tarpeellinen kukkoharvennus. Seuraavaksi jouduimme luopumaan Hertasta, se oli johtajakukko, muuten kiltti vaikka kerran kävi putkimiehen päälle. Hertta sai kukkojen keskinäisessä kähinässä iskun silmään ja vietiin siksi äkkiä pölkylle. Lopputalvi sujui melkein ongelmitta, meillä kun on kanalassa kaksi huonetta ja ovet saa välistä kiinni. Aune-Elli
kukko sai nyt juhannuksen tienoilla uuden kodin. Hyvä isäntä omalle laumalleen, eikä niin kauhean äksykään. Aune inhosi vaan minun tummansinisiä toppahousuja ja sitä jos kanalaan meni yöpaidassa, toppahousuja ja mekkoa se oli aina nyhtämässä ja repimässä. Muita kukkoja se ei sietänyt pätkääkään. Kerran alkukesästä sattui tapaus jossa Aune juoksi kauheaa vauhtia pihan poikki naapurin koira sen perässä. Kovaa mentiin ja viisas
kukko johdatti koiran kauas sen kanalaumasta, hyvä poika! Aunen lähdön jälkeen sai Inkeri ja Tuure omat laumat kun Inkeri siirtyi pitämään huolta Aunen kanoista. Se oppi omimaan ne jo ensimmäisenä iltana ja otti paikkansa Aunen orrelta, ja jopa nukkumajärjestys oli sama kun ennenkin. Mutta sitten muuttui ääni Inkerin kellossa. Inksu oli ollut Tuurelle alisteinen, Tuure oli antanut sille käyttöön vain yhden kanan. Nyt se rupesi pitämään uusista naisista oikeen urakalla huolta, rupesi äksyämään ja potkimaan, ja panee sielunsa kyllyydestä, mikä näkyy jo pahasti tyttöjen selissäkin. Harmittaa, ennen Inkeri oli lepsukampi, hyppäsi olalle ja oli kaveria. Nyt on omat jalkani aina mustelmilla ja kannuksen reikiä täynnä. Se inhosi vain Adidaksen lenkkareitten kantapäässä olevaa logoa...... Siksi kai tänne eksyinkin ja tätä nyt kirjoitan, tänään taitaa olla Inkeri-paran viimeinen päivä. Liian kauan sitä on nyt pidetty ja siedetty, surullista, mutta nyt on aika yhdistää laumat. Surullisuuttani nyt muistelen kaikkia rakkaita poikia ja kerään itseäni illan tehtävää varten. Meillä kun mieluummin haetaan
kukko orrelta mahdollisimman unenpöpperöisenä ja viedään saunalle siten rauhallisena. Tuure taasen on muuttanut käytöstään parempaan suuntaan. Ennen se teki hyökkimisiä, mutta nykyään se on ollut rauhallinen. En tiedä mitä tulee vielä tapahtumaan kun alkukesän kolmesta munasta kuoriutui kaksi kukkoa ja yksi kana.... Salli-äiti hoiti pienokaisia hyvin ja kun vieroittamisen aika tuli, alkoi Paavo-poika erityisen ihmisläheiseksi. Sieltä se aina juoksee siivet levällään iloisena vastaan, haluaa olla seurassa. Se on kuin pikkupoika joka juoksee helmoihin ja syliteltäväksi. Veljensä Pee taas on enemmän oman tiensä kulkija, kiipeää aina missä on korkein kohta ja istuskelee rauhallisena siellä mietteissään. Se on varmaankin Inkerin poika, molemmat on aina viihtyneet korkealla.
Muok. Kohtalon ivaa. Tätä edellistä kirjoittaessani kävi haukka vierailulla ja tappoi meidän rakkaan ja kauniin Hilma-kanan. Surullinen päivä tosiaan.
