Sateenkaariperhe

kysymyksiä ja vinkkejä haudonnasta sekä tipujen hoidosta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
Kukkis

Sateenkaariperhe

Viesti Kirjoittaja Kukkis »

Tänä kesänä ei ollut tarkoitus kanamäärää lisätä, mutta kun kaksi innokasta hautojaa ei millään luovuttanut, niin päätin jättää kummallekin yhden munan. Kävi sitten niin, että vain toinen tipunen kehittyi loppuun saakka, mutta toisen kehitys oli jostain syystä keskeytynyt.

Onneksi tämä epäonnistuneen munan hautoja ei suinkaan masentunut, vaan siirtyi viereiseen pesään hoitamaan juuri kuoriutunutta tipua yhdessä naapurin rouvan kanssa :smt054

Tipunen on nyt parin viikon ikäinen, ja koko ajan ovat sulassa sovussa hoitaneet sitä. Muut uteliaat ajetaan yhteistuumin kauemmaksi! Yöt nukkuvat pesässä, yhtenä iltana kun kävin kurkkaamassa, olivat kanat siellä kylki kyljessä ja tipun pää pilkisti kanojen välistä. Välillä hakeutuu jommankumman emon siiven alle, mutta aina myös toinen mamma on lähettyvillä.

Onkohan nyt niin, että tämä tasa-arvoinen avioliittolaki on saavuttanut meidän kanalankin, ja olen päässyt seuraamaan pienen sateenkaariperheen elämää :smt055
riepukka
kukko
Viestit: 112
Liittynyt: 19 Maalis 2018, 17:39
Paikkakunta: Viitasaari

Re: Sateenkaariperhe

Viesti Kirjoittaja riepukka »

Onneksi olkoon perheenlisäyksestä. Ihana perhetapahtuma. :smt057 Minkä rotuisia sinun rouvat ovat? Ovatko he kokeneita konkareita haudonnassa vai ihan eka kertalaisia? Minulla on vanha brahma kana joka ei ole muninut vuosiin, mutta hoitaa mummon virkaa. Hoitaa mielellään toisten tipuja, varsinkin vieroituksen jälkeen. :smt043 Ainokainen tipu voi joskus olla yksinäinen, mutta toivottavast tuplaemot korvaa sisarusten puutetta.
Vähän on paljon, miten sen ottaa :smt023
Kukkis

Re: Sateenkaariperhe

Viesti Kirjoittaja Kukkis »

Kiitos!

Brahma tämä meidänkin "sijaisemo" on! Erittäin ahkera hoitaja, eikä ole tainnut yhtäkään tipua laittaa maailmalle, vaan on hoitanut niin kauan että ovat itse itsensä vieroittaneet. Siihen luotan nytkin kun tosiaan tuo yksi tipu vain tuli!

Viimekesänä hautoi itse 3 ja toinen kana 2. Sitten kun toinen kana vieroitti omat tipunsa, tämä brahma otti nekin laumasnsa. Ressukalla oli kova työ saada viisi isoa lapsukaista yöksi siipiensä alle. Vietti on siis kova!

Ilmeisesti tyypillistä brahmoille jos muillakin on vastaavia kokemuksia!?
pikkupi
kääpiö-kochin
Viestit: 333
Liittynyt: 18 Syys 2011, 14:39
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Sateenkaariperhe

Viesti Kirjoittaja pikkupi »

Tämä on ollut kaikkien aikojen tipukesä. Ja ainakin kolme erilaista sateenkaariperhettä meilläkin on.
Kakasi näöltään ja jopa liikkeiltään täysin identtistä maatiaiskanaa joita on ollut hauska katsella jo vuosia päätti hautoa korkealla seinässä olevassa pesässä, molemmat hautoivat yhtaikaa. Saivat aikaiseksi kaksi tipua joita molemmat hoitavat.
Sitten on yksi tipu jolla on kaksi naapuripesissä hautonutta emoa. Kun toisen eka tipu kuoriutui lähti naapurikin hoitamaan sitä. Tipu kun oli lattialla ja kiljui kamalasti pitivät molemmat sitä ehkä omanaan.
Sitten on neljä tipua joita hoitaa kolme emoa. Kaksi hermostunutta maatiaisnuorikkoa joitten touhuja rauhallinen arau hetken katseltuaan päätti liittyä tiimiin. Ei se helposti käynyt, mutta kyllä maatiaiset lopulta ottivat avun vastaan ilman suurempia kahnauksia.
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4443
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Re: Sateenkaariperhe

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

pikkupin tiput saavat yksilöllistä hoitoa, kun melkein jokaikisellä on oma, yksityinen emo ja parhaalla kaksikin emoa :smt008

Mitenkäs Kukkiksen tipunen jakselee? Vieläkö sillä on kaksi emoa hoivaamassa?
Vastaa Viestiin