Ensimmäinen hautova kana

kysymyksiä ja vinkkejä haudonnasta sekä tipujen hoidosta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Tepatee

Ensimmäinen hautova kana

Viesti Kirjoittaja Tepatee »

Meille tuli kanat kaksi viikkoa sitten ja sunnuntaina kukko. Tänä aamuna yksi kanoista oli aloittanut hautomisen. En häirinnyt kanaa sen kummemmin, mutta todennäköisesti sillä on vain yksi muna. Oletteko keränneet aina munia useammalta päivältä hautovan alle? Keräättekö munat ensin kennoon ja annatte sitten kerralla hautovalle? Muniiko hautova vielä lisää?

Meillä on vain neljä kanaa (joista kaksi syyskuussa syntynyttä nuorikkoa, joiden munimisesta en ole varma) ja tarkoitus olis pitää määrä pienenä. Onko liian vähän 3-4 haudottavaa munaa? Tipuja haluttaisiin kyllä kovasti :smt001.Otanko toisesta pesästä kanan alle lisää munia(voivat kyllä olla silloin myös näiden nuorten, enkä tiedä onko kukko niitä polkenut)? Sinne munii kyllä yksi vanhempikin, mutta enhän minä munia eroita, varsinkin kun vanhin on pienin ja nuoret jättisekoituksia.. Munia on tähän asti tullut tältä kokoonpanolta 1-2 päivässä.

Mitenkä kannattaisi toimia?
piiparinen

Re: Ensimmäinen hautova kana

Viesti Kirjoittaja piiparinen »

minä olen ainakin tehnyt niin, että teen vedenpitävällä tussilla vyön niiden munien ympärille jotka haluan kanan hautovan. jos munia ilmestyy kanan hautomaan pesään lisää
keräät ne päivittäin pois niin eivät ala kehittymään.hautova kana ei muni.päivän parin heitto munissa ei haittaa, kuoriutuuvat vain vähän myöhemmin. myöhemmin ei kannata enää lisätä, koska tod.näk kana ei niitä haudo sit loppuun asti. se neljä munaa vois olla ihan hyvä määrä, niin olis sit toiveita että ainakin joku kuoriutuisi. :smt001 loppuvaiheessa jos on mahdollista (siis ihan päivää kahta ennen kuoriutumista) eristää kana pesään sillee et on vettä ja ruokaa niin ei sitten tule sitä konfliktia että muut kanat menee hänkrimään pesällä tipujen kuoriuduttua ja voi tulla pahaakin jälkeä. yleensä olen laittanut verkkoa eteen jos on tilava pesä tai eristäny ihan kokonaan, mutta kaikki kanat ei hyväksy siirtämistä. näin emo saa rauhassa hoitaa poikasiaan alkuun. :smt001
Maatikko

Re: Ensimmäinen hautova kana

Viesti Kirjoittaja Maatikko »

^Oon ihan samaa mieltä, paitsi laittaisin vähän enemmän kuin neljä munaa, kaiken varalta.
Tepatee

Re: Ensimmäinen hautova kana

Viesti Kirjoittaja Tepatee »

Kiitos :smt001 !

No entäs, kun meillä sen neljän-viiden munan keräämiseen menee 3-5päivää, haittaako se? Ja se ensimmäinen saa olla hautovan alla kokoajan? Jostakin kun luin, että kerätään tietty määrä munia jääkaappiin ja siirretään ne sitten yhtäaikaa kanan alle :smt017

No yritetään ährätä, vinkkejä saa antaa!
piiparinen

Re: Ensimmäinen hautova kana

Viesti Kirjoittaja piiparinen »

juu ensimmäisen annat olla ehdottomasti, merkkaat vaan sen heti ja pyrit saamaan ne munat mahdollisimman lyhyellä aikavälillä kanan alle. parin päivän munat ja jos ei enempää heru, niin koitat sillä määrällä mitä kerkee tulla :smt045 . ei tarvitse siirtää mihinkään, suoraan kanan alle vaan. :smt001 minullakin esim tulee parin päivän viive munissa, kun oli kanan alla kaks omien munaa alla ja posti toi vielä neljä lisää. eli ei kannata säikähtää jos tiput kuoriutuu hiukka eri tahtiin.Haudonta kanan alla ja tipujen hoito aloittelijalle otsikon alta löydät perustietoa aika paljon. on siinä ihan ylhäällä kun avaat tän haudonta ja tipujen hoito osion.
minkuliini

Re: Ensimmäinen hautova kana

Viesti Kirjoittaja minkuliini »

Täällä myös Eka kana ähöttää! Varma en ole montako munaa alla on, mutta aamulla tungin sen alle vielä pari :D Täytynee tsekata kun mamma poistuu pesästä syömään :)
Tammisto

Re: Ensimmäinen hautova kana

Viesti Kirjoittaja Tammisto »

Ihana pieni pörröinen keltainen tipu kuoriutunut viime yönä. Hautojana sussex ja munat sekalaista seurakuntaa. Odotan innolla millaisia tipuja tulee :smt060
Pihla
muna
Viestit: 11
Liittynyt: 01 Marras 2020, 22:26

Re: Ensimmäinen hautova kana

Viesti Kirjoittaja Pihla »

Moikka!

Ensimmäinen hautova kana, en tiedä montako munaa alla. Miten kummassa saan merkattua munat tai tarvittaessa siivottua pesän, kun kana ei näytä ulostautuvan lainkaan pesästä vaan lättynä makoilee tiiviisti muniensa päällä. Nostanko vaan? Kiltti kana, mutta nyt ärhäkkä kun suojelee muniaan.

Toinen kyssäri. Munia saattaa olla kertynyt kanan alle neljän päivän aikana. Näinollen tiput eivät kuoriudu samana päivänä. Onko kokemusta miten munien haudonnan käy kun ensimmäiset ovat kuoriutuneet?
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4443
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Re: Ensimmäinen hautova kana

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Onnea ekasta hautojasta! Se on ihan huikeaa! Teepäs kanalle herkkuruoka-annos ja nosta hautoja nätisti ja määrätietoisesti pois pesästä ja laske ruokakupin ääreen. (Voit käyttää esim. nahkahanskoja ja tarkista, ettet nosta kanan mukana myös munia..niitä voi olla jemmassa esim. kainalossa.) Sillä aikaa, kun kana syö, jaloittelee, *askoo ja ehkä kylpeekin, merkkaa munat vedenkestävällä tussilla. Neljän päivän ikäero haudottavissa munissa on aika suuri, muttei kuitenkaan ihan mahdoton. Esim. viikon haudonnan jälkeen kannattaa läpivalaista munat ja poistaa tyhjät.
Pihla
muna
Viestit: 11
Liittynyt: 01 Marras 2020, 22:26

Re: Ensimmäinen hautova kana

Viesti Kirjoittaja Pihla »

Kiitos viestistä! Näin tein ja kana ei ollut moksiskaan, söi ja joi sillävälin kun katsoin munat. Munia 9💕, 1 oli selvästi kehittyneempi kuin 3, joissa myös näkyi jotain pientä. 4 munassa ei näkynyt mitään. Kannattaakohan ne neljä vielä läpivalaista vai onko kehitysero liikaa ensimmäiseen.. 🤔
Pihla
muna
Viestit: 11
Liittynyt: 01 Marras 2020, 22:26

Re: Ensimmäinen hautova kana

Viesti Kirjoittaja Pihla »

Harmi kun en osaa kuvaa lähettää läpivalaistusta munasta..🙄
Viimeksi muokannut Pihla, 30 Tammi 2021, 20:59. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4443
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Re: Ensimmäinen hautova kana

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Jes! Hyvinhän se meni! Anna vaan vielä kaikkien munien olla haudottavina, jos ne sopivat hyvin kanan alle lämpimään. Läpivalaise muutaman päivän päästä uudelleen. Kuvagallerian alussa on ohjeita kuvien lähettämiseen...jos et niillä onnistu, niin voit lähettää mulle sähköpostilla.
Pihla
muna
Viestit: 11
Liittynyt: 01 Marras 2020, 22:26

Re: Ensimmäinen hautova kana

Viesti Kirjoittaja Pihla »

Joo ei se oikein onnistu. Mulla vaan facessa kuvia, ja sieltä ei näköjään saa lisättyä. Noh, hyvin joka tapauksessa näkyi verisuonisto! Meinasin tilata monen kympin läpivalaisulampun, mutta omalla otsalampulla näkyi uskomattoman hyvin! :)
Pihla
muna
Viestit: 11
Liittynyt: 01 Marras 2020, 22:26

Re: Ensimmäinen hautova kana

Viesti Kirjoittaja Pihla »

Moi, katsoin 9 munaa läpivalaisulla. Yksi selvästi kehittyneempi kuin muut, lisäksi muna on aika pieni. Mitä tekisitte? Poistaisitteko munan muiden joukosta, jotta ei kävisi niin että yksi kuoriutuu muutaman päivää ennen kuin muut? Vai antaisitteko olla? Kana hautoo ekaa kertaa, joten en yhtään tiedä millainen äiti on, jaksaako hautoa loppuun jos yksi jo kuoriutuu selvästi ennen muita.
Pihla
muna
Viestit: 11
Liittynyt: 01 Marras 2020, 22:26

Re: Ensimmäinen hautova kana

Viesti Kirjoittaja Pihla »

Niin ja vielä. Tämä yksi muna on noin viikon haudottu. Muut n. 3-4päivää.
Vastaa Viestiin