Tipu kuoli

kysymyksiä ja vinkkejä haudonnasta sekä tipujen hoidosta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Hilmuska

Tipu kuoli

Viesti Kirjoittaja Hilmuska »

Nyt meillä ei ole enää kuin yksi tipu. Päästin tänään tiput ja emon ulkotarhaan ja poistuin hetkeksi hakemaan niille hiekkaa. Palatessani oli toinen tipuista henkihieverissä ihan multaisena selällään multakokkareen alla. Hetken päästä se pikkuinen sitten kuoli.:smt009 Ihan tarkkaan en voi tietää mitä tapahtui, mutta luulen, että emokana survoi sen kylpiessään ja kuopsutellessaan. Miten ne emot voi niin huolimattomia olla?

Kaksi kertaa aiemminkin olen saanut näitä tipuja pinteestä pelastaa kun ovat niin älyttömän pieniä että mahtuvat ihan ihmeellisiin paikkoihin. Kertaalleen toinen tipuista oli tullut verkon reiästä muiden puolelle vaikka turva-aitana oli tosi pienireikäistä verkkoa. Samana päivänä toinen tipuista oli änkeytynyt seinän ja pesäkopin väliin.. Siinäkään ei väliä ollut kuin se sentti.

Tänään poistin pesälaatikonkin, ettei se ainokainen reppana nyt mihinkään itseään änkisi. Tekisi mieli adoptoida sisälle kasvamaan ettei emo sitäkin teloisi.

Tässä kuva pikkuisista.

Kuva
Wuohetar

Viesti Kirjoittaja Wuohetar »

Voi harmi ompa emo innoisaan kylpenyt, jos tipu on rusentunut alle! :sad:
helvi

Viesti Kirjoittaja helvi »

Voi harmi. Kyllä ne tiput kohtaavat paljon vaaroja. Meilläkin yksi tipu kohtasi loppunsa ruoka-astiaan.
Miekin kauhistuneena katsoin, kun Tyyne kuopsutti kolmen viikon tauon jälkeen autuaana kestopehkua, hyvä ettei tiput lennelly mukana. Onneksi väistelivät taitavasti.
Teppana

Viesti Kirjoittaja Teppana »

Voi ei..ompa surullista..
:smt056
Toivottavasti toiselle tipulle ei käy mitään..
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4445
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Nyyhkis! Voi kuinka harmillista...nyt toinen jäi ilman kaveria :sad7:
Kyllä tipujen elämä on täynnä vaaroja...en tiedä lohduttaako muita, mutta minua ainakin hiukan helpottaa se, että melkein kaikilta taitaa jokunen tipu jostain syystä kuolla...ei tunne itseään niin huonoksi hoitajaksi, kun niitä menee muiltakin. Heti kun silmänsä hetkeksi kääntää joku tipu on surman suussa...

Meille tuli 10 tipua, joista yksi kuoli varsin oudolla tavalla---se oli hirttäytynyt emon perähyöheniin :sad5: emo juuttui tipujen kuoriuduttua pesään ihan kokonaan...ruokahalu oli aivan mahtava ja sitä myöten peräpääkin toimi kiitettävästi...vaikka kuinka putsasin, niin pari hyöhentä oli liimautunut yhteen ja niiden muodostamasta "kiikusta" tipun sitten löysin kuolleena...

Kaksi muutakin tipusta loukkaantui, kun emo ykskaks ryntäsi pois makaukseltaan...tiput olivat sen alla nukkumassa ja todennäköisesti emo raapaisi niitä kynsillään, kun syöksyi toisen kanan säikäyttämänä liikkeelle. Toiselle tipulle tuli vain pintahaava kuvun paikkeille, mutta toiselta meni ilmeisesti kupukin rikki, koska lattialle ilmestyi ns. ruokasulaa ja tarkemmassa tutkimuksessa näytti jotain sieltä myös valuvan ulos. Kiireen vilkkaa molemmat haavahoitoon kylppäriin muutamaksi vuorokaudeksi ja niin vain kuin ihmeen kautta myös tuo kupurikkoinen selvisi elämään...
Mimmi

Viesti Kirjoittaja Mimmi »

HiltaHelikopteri kirjoitti:...ei tunne itseään niin huonoksi hoitajaksi, kun niitä menee muiltakin....
Mulla ei ole vielä kuollut yhtään tipua, mutta just mielessäni kiittelin, että on mulla hyvät emokanat!! Ei tullut mieleenikään ajatella, että itse olisin jotenkin loistava hoitaja.. Emokanat mulla on jotenkin kauhean rauhallisia ja äidillisiä, tuntuu, että järjestävät tipuille jotain päivähoitoa, ennen kuin menevät kylpemäänkään!! Pieninä Piparin tiput nimittäin odottivat rivissä varmaan melkein metrin päässä, kun äippä kylpi..

Vaan otan kyllä osaa Hilmuskan harmistukseen!! Harmi, kun parivaljakosta jää toinen yksin.. :smt009
TiPu

Viesti Kirjoittaja TiPu »

Harmi että tipunen kuoli :smt009 Minkä ikäinen se oli?

Meilläkin on kuollut tipuja poikueista, yleensä tiput ovat olleet jotenkin viallisia...
tiina

Viesti Kirjoittaja tiina »

Voi sentään :smt010 Meillä ei ole emot onnistuneet tipejä tappamaan, tosi hyvin ovat huolehtineet. Mutta kaikkea muuta on kyllä sattunut. Viime kesänä ekana ulkoilu päivänä, kun laskin kaikki pihalle irti, joku vei yhden tipeistä. Sitten muutin systeemiä ja pidin emon tipeineen tarhassa ja laskin muut irti. Yksi tipi oli löytänyt reiän tarhasta, joutunut ulkopuolelle ja lopputuloksena oli, että Miska-kissa taputteli tyytyväisenä vatsaansa ja tipin rippeet oli vieressä. Kun tipit kasvoivat, päästin nekin irti, laitoin kissan siksi aikaa sisälle. Silti jokin nappasi yhden, vaikka oli jo aika iso. Siitä neljän tipin poikueesta ei jäänyt kuin yksi ja sekin oli kukko :smt013
Tänä kesänä irrallaan eivät ole olleet kuin aikuiset. Siitä on aika lailla lisää työtä, koska ovimikkona saa olla koko ajan. Onneksi ens viikolla osa nuorisosta lähtee uuteen kotiin ja tänne jää vain kukkopoikia. Ne meinaan päästää irralleen, ovat jo niin isoja, että tuskinpa niitä enää kukaan vie. Ja pataan ne taitavat päätyä jokatapauksessa.
Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi »

:smt009 Tuo on aina kamalan surullista. Mä olen kunnostautunut useaan otteeseen tuossa tipujen tapattamisessa, vesiämpäri ja kissat on olleet parhaita apureita siinä. Yhden tipun kani puraisi lopetuskuntoon, toinen piti lopettaa kuolioituneen varpaan vuoksi, tipun jalan ympärille kiertyneet hiukset oli estäneet verenkierron varpaaseen. Sitten on ollut lukuisa joukko jalkavammaisia, kaikista ei aina tiedä vaikka olisivat olleet syntyjään viallisia. Noista tämänkesäisistä kanan hautomista tipustakin jo kolme seitsemästä on kuollut, yksi juoksi karsinaan unohtuneeseen vesikattilaan, yksi löytyi vaan aamulla kuolleena ja yhdellä oli jalassa häikkää. Vähän sitä on vaikea sulattaa omaa huolimattomuutta ja luonnon tiukaa valintaa, mutta ehkä sitten ne jäljellejäävät ovat yksilöistä parhaimpia. :smt017
Hilmuska

Viesti Kirjoittaja Hilmuska »

TiPu kirjoitti:Harmi että tipunen kuoli :smt009 Minkä ikäinen se oli?

Meilläkin on kuollut tipuja poikueista, yleensä tiput ovat olleet jotenkin viallisia...
Tipu oli vain viiden päivän ikäinen. Toinen on edelleen hengissä :smt038 mutta se emo on kyllä jotenkin vähän tohelo poikasensa kanssa. Kertaalleen sen jo nostin selkäkarvoista kun kylpi taas niin että tipu vaan pyöri jaloissa. Ja kun ei voi olla koko aikaa niitä vahtimassa, kun on tuo omakin pieni poikanen :smt002
Justiina

Viesti Kirjoittaja Justiina »

Kurja juttu :smt009 Mulla on ollut vasta yksi poikue tosin vain kolme tipua ja kaikki selvisivät tipuajasta hienosti :smt001 taisi olla aloittelijan tuuria, kyllä miuta kanojeni kasvattaja varoitteli että kaikki tiput eivät sitten selviäisi hengissä
Hilmuska

Voi kurjuuksien kurjuus

Viesti Kirjoittaja Hilmuska »

Nyt sitten se toinenkin tipu kuoli. Kävin äsken katsomassa ja ovella jo tiesin että jotain on sattunut kun emo kutsui mutta sirkutusta ei kuulunut. Ja sieltähän se pikkuinen löytyi purujen seasta. Ettei olisi käynyt samoin kuin edelliselle kun kylpykuoppia oli ilmestynyt muutama sinne pehkuihin.:smt009

Että harmittaa! Meillä oli nyt näin huono tiputuuri tällä kertaa. Surullisinta on kun emo kutsuu ja etsii poikastaan nyt koko ajan. Mutta toivottavasti pian unohtaa ja palaa laumaan. :smt010
Mimmi

Viesti Kirjoittaja Mimmi »

Voi ressukka! Siis kanaa.. ja mikä ettei vähän sinuakin.. Hm.. Toivottavasti kanaemo toipuu.. Ja toivotaan myös parempaa tipuonnea seuraavalla kerralla.. :smt010
Matti

Viesti Kirjoittaja Matti »

Olipa huono tuuri. :smt009
Wuohetar

Viesti Kirjoittaja Wuohetar »

Voi ompas harmi, kun tipuset kuoli. Oletko katsonut ettei emo-kanalla ois öttiäisiä kun niin tarmokkasti kylpee, puhdasta tuhkaa voisi laittaa kylpyhiekkaan jos ei vielä ole! :sad:
Vastaa Viestiin