Haudonta ongelmat

keskustelua koneellisesta haudonnasta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
hunski89

Haudonta ongelmat

Viesti Kirjoittaja hunski89 »

Ajattelin tehdä uuden keskustelun aiheena haudonta ongelmia. Jos näistä pohdinnoista olisi hyötyä myös muille eka kertaa hautoville.

Itse ekan kerran haudon juuri hautomakoneella ja haudonnassa on ilmennyt muutamia ongelmia.
Täältä lueskelin kymmenistä eri keskusteluista mitä lämpöjä ja kosteuksia kannattaisi olla, mielipiteitä tuntu olevan monia. Toiset sanoi että lämpö 37,2-37,7 astetta, toiset sanoi 38-38,5 astetta. Kosteudesta toiset sanoi että haudonnan aikana 50-60% ja lopussa 70-75%, ja toiset sanoi että 45-55% ja lopussa 65-70%.
Myös kuoriutumisessa avittamisesta oli montaa mielipidettä, osa sanoi ettei pidä auttaa, jos ei itse pääse ulos niin on liian heikko elämään. Toiset oli sitä mieltä että voi vähän avittaa jos tipu/poikanen uuvahtaa kesken kuoriutumisurakan.
Jalkavaivaisistakin oltiin paria mieltä, toisten mielestä eivät pärjää ja täytyy lopettaa, toisten mielestä jalat voi koittaa lastoittaa ja katsoa jos asettuvat oikeaan asentoon sen avulla.

Kerron nyt omia kokemuksia ekasta haudonnasta.
Mieheni mummovainaalla oli varastossa itse tehty hautomakone (oli kuulema sellainen oikea kaupan konekkin, mutta ilmeisesti joku raha-ahne sukulainen oli sen käynyt hiljaa viemässä). Kyseinen mummo oli kuulema onnistuneesti hautonut tällä omatekoisellakin versiolla niin ajateltiin kokeilla. Haudontakone on tehty isohkosta styroxlaatikosta (ilmeisesti jotain sellasia mitä kalastajat käyttää kalojen keräämisessä talvisaikaan). Siinä on kaksi lampun paikkaa, pleksi kannessa ja jonkinlainen termostaattirakennelma millä saa säädettyä lamppujen syttymistä ja sammumista. Alaosaan on tehty yksi ilmareikä ja kannessa on muutama pieni.

Itselläni oli haudottavana ankan munia sekä viiriäisen munia tässä samassa koneessa yhtäaikaa. Lämpönä pidin 37,2-37,7 astetta ja kosteutena 60-65%. Ankan munat laitoin hautomakoneeseen sitä mukaa miten ankka-akkamme niitä jaksoi munia. Tämä vaikeutti arviota siitä milloin mikäkin muna syntyy sekä noita säätöjen asetuksia, koska haudonnan viimeisillä päivillä kosteus pitäisi nostaa ja osa munista kuoriutuisi viikon myöhemmin niin heille kosteutta olisi liikaa. Luin vasta hetki sitten täältä kuinka niitä munia kerätään hautomista varten ja kuinka säilytetään. Seuraava satsi 11kpl munia on jo koneessa haudonnassa.

Munia siis kerätään täällä olevan ohjeistuksen mukaan viileään, 5-15 asteiseen tilaan, säilyvät pari viikkoa, sitten hedelmällisyys laskee. Jääviileä kaappi käy tähän ainakin. Munat säilötään tylppä puoli YLÖSPÄIN ja terävä pää alaspäin. Näitä säilönnässä olevia muniakin tulisi käännellä pari kertaa päivässä vaikka laittamalla tikkuaski kananmunakennon toisen pään alle ja kääntämällä koko kennoa niin että eri pääty kennosta makaa tikkuaskin päällä.
Tällä tavalla kun kerää viikon-parin munat viileään säilytykseen saa kaikki yhtä aikaa koneeseen ja tiput/poikasetkin syntyy sitten saman päivän tienoilla ja kosteudetkin on helpompi määrittää kaikille sopivaksi kun tipuja ei synny silloin tällöin muutaman päivän välityksellä.
Kun otat säilötyt munat pois viileästä, niin niiden täytyy muutama tunti vähintään levätä huoneen lämmössä. Tulee muuten liian suuri lämpötilaheitto munille jos suoraan viileästä menevät tuohon haudontalämpöön.
Jos taas ostat munat joltain ja ne postitetaan niin niiden tulisi väh. muutama tunti, mielellään vuorokausi levätä huoneen lämmössä ennen kuin laitat koneeseen. Ovat voineet saada kuljetuksessa höykyytystä ja lämpötilat on voinu vaihdella.

No sitten munien laittaminen haudontakoneeseen. Nehän tulevat sinne samalla tavalla kuin säilytyksessä eli tylppä puoli YLÖSPÄIN ja terävä pää alaspäin. Tässä menin itse vikaan ja laitoin terävä pää ylöspäin kun ei tullut pieneen mieleenkään että ne voisi jotenkin muutenpäin olla. Jotkut myös hautovat munat kyljellään. Sen takia tylppä pää tulisi olla ylhäällä koska ilmakupla on siellä minkä kautta tipu/poikanen lopussa hengittää. Muuten voi hukkua munaan kun kääntyy munassa väärään päähän ennen h-hetkeä.
Munia tulee käännellä vähintään kolme kertaa päivässä, kuitenkin aina pariton määrä jotta muna ei olisi perättäisiä öitä samassa asennossa. Kääntely joidenkin mukaan vahvistaa poikasta. Toiset on tarkkoja kääntelyasennoissa mutta tärkeintä on että munat ovat selkeästi eri asennossa.

Sitten noista lämpö ja kosteusasetuksista. Nuo kosteus asetukset jotka aiemmin sanoin laittaneeni oli liikaa. Lämpö oli mielestäni kohdillaan kun pidin 37,2-37,5. Kosteus olisi mielestäni saanut olla haudonnan aikana ankan munilla 50-55% ja lopulla 65-75%. Ja nämäkin asetukset olisivat liikaa viiriäisille. Luin osasta keskusteluista että viiriäisille kävisi nuo samat asetukset kuin ankoille mutta ei ne käy. Tuo pitämäni haudontakosteus 60-65% ja viimeisten haudontapäivien 70-75% oli aivan liikaa viiriäismunilleni. 12 munasta vain 1 pääsi itsenäisesti ulos kuorestaan, 4 hukkui munaansa kuoriutumisvaiheessa kun ajattelin ettei pitäisi auttaa kun sitä niin toitotettiin monessa keskustelussa. Seuraavia 3 autoin kuoriutumaan kun iski paniikki kun 4 hukkui kuoriutumisvaiheessa. Nämä autetut oli ihan uupuneita, yksi heistä oli huomattavasti pienempi kuin muut. Kaikki kuitenkin virkosivat vuorokaudessa ja alkoivat syödä. Yhdellä näistä kolmesta oli varpaat ihan spagettia ja kääntyivät kävellessä sisäänpäin, siis oik. jalan varpaat sojotti vasempaan ja vas. oikeaan. Tein ihoteipistä lastat jalkoihin. Toinen jalka parin päivän lastotuksella ja oluthiivahyppysellisen sekoittamisella ruokaan asettui normaaliin asentoon. Toinen jalka oli neljä päivää lastoituksessa, otin lastan pois mutta ei ollut muuttanut asentoa joten lastoitin uudestaan. Ja tämä kolmas rääpäle, se vuorokauden päästä alkoi tepastelemaan ja kävi syömässä muiden kanssa kipposista mutta muutaman päivän päästä oli kovin uupunut eikä mennyt itse syömään, sain ruokittua lusikan kanssa hieman. Tämän jälkeen ei pysynyt enää tolpillaan vaan kaatuili koko ajan, nousi pystyyn ja kaatuili taas. Lopulta ei pystynyt seisomaan enää ollenkaan ja olikin sitten nukkunut pois.
Neljä viimeistä munaa avasin jotka eivät kuoriutuneet, yhdessä ei ollut sikiöä, vain nestettä. Yhdessä oli turvonnut tipu ja kahdessa sikiö oli kuollut loppuvaiheessa ilmeisesti hukkuen koska munista tuli paljon nestettä ulos.
Viiriäisille tulisi siis toisten keskustelujen mielestä kosteus olla haudonnassa 35-40% ja lopussa ihan vähän nostoa jo 50% oli toisten mielestä liikaa lopussa. Toiset eivät lisää ksoteutta ollenkaan missään vaiheessa.
Tilasin uudet siitosmunat ja aion kokeilla niiden haudontaa nuilla alhaisemmilla asetuksilla ja päivittää kuinka kävi.

Ankan munia minulla oli koneessa 25kpl, joista ensimmäiset kymmenen oli hedelmöittämättömiä, urosankkamme ei ollut vielä saanut kevättä rintaan. Sen jälkeen tulleet munat oli melkein kaikki hedelmöitettyjä.
Kun olin kerännyt munat koneeseen sitä mukaa kun niitä tuli, tulo ongelmaksi myös sellaiset munat joita olikin ehditty alkuhautoa joko ankka akkamne tai kanan toimesta. Ankat kun tykkää kaivaa ja haudata munat olkien sekaan ja meidän ankka tunkee niitä ihan joka paikkaan, ei pidä varsinaista pesäpaikkaa. Ja kanammekin ovat kaivaneet kymmenen pesää omalle puolelleen ja pesän ankkojen puolelle ja munivat hekin munat minne sattuu. Ja molemmat eukot ei oikeen haudonnasta ole kiinnostuneita. Tulikin sitten yllätys kun munia alkoi kuoriutumaan viikon etuajassa.
Tämän yhden munan kuoressa näin jo viikko aiemmin ilmestyneen mustan läntin, olin lukenut että tarkoittaisi munan pilaantuvan, joko sikiö kuollut tai hedelmöittämätön, jätin kumminkin koneeseen varulta. Sitten yksi päivä kuorta oli lähtenyt hieman ja oli pieni reikä, mies oli sitä mieltä että sieltä tulee poikanen, minä vaan että ei kai, olin lukenut että jos näyttää tältä niin on pilalla, että kai sieltä kaasut poistuu. Sitten hetki sen jälkeen päätin kurkata että onko siellä kuollut sikiö vai onko hedelmöittämätön. Ja voi sitä riemua kun näin että siellähän heiluu joku untuviensa kanssa. Munien tummat läiskät ei siis ollutkaan pilaantuneita keltuaisia vaan poijasten mustat unuvat helotti läpi.

Tämä ensimmäinen teki happireijän ja ei tapahtunut mitään vuorokauteen sen jälkeen, näin kyllä reijästä että eli munassa. Paniikki sitten iski kun ne neljä viirua olivat hukkuneet muniinsa kun en avittanut ja aloin avittaa ankkaa. Kuorin munaa ja kalvoja sitä mukaa kun tohdin, jos alkoi verta näkyä tihkuvan kalvosta niin lopetin hetkeksi. Lopulta kuorin kannen melkein kokonaan pois ja jätin odottamaan josko itse tulisi ulos. Ei sitten tullut pitkän odottelun jälkeen ja avitin kokonaan ulos. Huomasinkin sitten että hän oli syntynyt etuajassa, oli heikko, silmät oli kiinni ja ruskuaispussi ulkona. Käärin ympärille märkää paperia ja jätin alakuoren suojaksi ruskuaispussille, laitoin ankan kääröineen pahvilaatikkoon hautomakoneeseen. Vuorokauden päästä ruskuaispussi oli pienentynyt puoleen ja hiukan raotteli silmiä. Potki voimakkaasti räpylöillä kun yritti ylös mutta ei päässyt, sai vain potkittua kynsillä leuan haavoille. Oli uupunut. Leikkasin napanuoran ja käärin harsoon lämpölampun alle ettei raavi leukaa rikki enempää. Yritin syöttää ja juottaa ruiskun kanssa mutta ei osannut niellä, kaikki meni suoraan keuhkoihin ja hengitysteihin, joten lopetin syöttämisen ja annoin levätä jos vaikka virkistyisi ja alkaisi itse syömään. Pari oluthiiva hippua sain sen nielemään. Oli kuitenkin niin poikki ja uupunut että nukkui yöllä pois. Täällä keskusteluista luin että tiput/poikaset syntyy ruskuaispussi ulkona jos on liikaa lämpöä tai kosteutta ja siitä päättelin että liikaa kosteutta, sen takia sen oli tarvinnut tehdä happireikäkin ennen kuoriutumista.
Seuraavat kaksi yllätysankkaa tekivät myös happireijän. Luin täältä että tästä happireijän tekemisestä on voinutvoinu kestää joka 1,5-2vrk ennen kuin kuoriutuvat. Siksi päätin että nyt en auta koska varmasti vielä ruskuaispussit ulkona. Lampun kanssa näin että kalvoissa oli vielä isoja verisuonia. Tein vain happireijät hitusen isommiksi jotta nokat näkyi että tiesin heidän saavan happea. 1,5vrk siinä sitten meni ja he itse kuoriutuivat todella nopeasti hyvin vähäisellä avustuksella. Ruskuaispussit olivat vetäytyneet napaan, vain pienet napareijät vielä oli. Silmät kirkkaina ja tomerina he sitten meikäläistä ihmettelivät. He on tosi reippaita ja juoksevat villisti nyt pari päivää vanhoina ja ovat jo kylpeneetkin hetken lämpöisässä vedessä ja sotkevat ruualla minkä kerkeävät.
Nyt juuri eilen aamulla neljänteen yllärimunaan oli tullut ilmäreikä, suurensin hieman ja näin että poikasen nokka oli tukalassa paikassa ja kuulosti että hengitys oli vaikeaa, avasin siis kuorta ja kalvoa sen verran että nokka näkyy ja ettei tullut verta kalvosta. Nyt odottelen jos hänkin itse päättää kirjaimellisesti pongahtaa ulos munasta kun nyt päivällä tulee 1,5vrk täyteen. Jos ei ala tapahtua niin avaan kuorta taas hitusen ja odottelen iltaan. Kovasti ainakin piippailee ja siipeäkin heiluttelee aukosta. Eilen olin taas kuulevinani naputusta yhdestä munasta ja siinäkin näkyy tumma läiskä.
Nyt olen pudottanut kosteutta jotta loput pääsevät munistaan kuoriutumaan ilman että tarvitsisi tehdä happireikä ennen varsinaista kuoriutumista. Jotta pääsisivät pois kun ruskuaispussit on vetäytyneet napaan.

Savitaipale sekoitus kananmuniakin minulla on koneessa ollut yhtäaikaa ankan munien kanssa. Eka kuoriutuu keskiviikkona aikaisintaan. Katsotaan kuinka paljon heitä tarvii auttaa, kosteus on voinut olla heillekkin liikaa. Mutta kyllä siellä vahvoja tipusia on, munia käännellessä munat on alkaneet heilumaan oikein kunnolla. Läpivalaisinkin vajaa viikko sitten ja yhden munan sikiö piti semmosta "ravia" munassaan valoa vasten että luulisi näiden kuoriutuvan ihan itse.

Mä nyt päivittelen tähän ketjuun miten loput haudonnoista on mennyt niin tästä on muillekkin hyötyä. Tai ainakin itselle hyvä muistiinpano.
Kunhan tiput ja poikaset on kuoriutuneet ja kasvaneet sen verran isoiksi että voi myydä niin niillä rahoilla ajateltiin sitten rahoittaa ihan kunnon oikea kaupan hautomakone. Tämän omatekoisen kanssa joutuu vahtimaan lämpötiloja ja kosteuksia koko ajan. Päivässä istun koneen ääressä varmaan yhteensä 13-15tuntia ja yölläkin saatan herätä tunniksi istumaan ja vahtimaan lämpöjä. "Onneksi" tällä hetkellä olen työtön niin on aikaa vahtia munia.

Mutta seuraavan kesän haudontaan hankitaan ehta kaupan kone niin ei tarvi koko ajan nököttää koneen ääressä. Onko kellään suositella mikä kone on hyvä? Covatutto koneista oon täällä lueskellu että saattaa heittää asetuksia itekseen. Ite aattelin sen kokosta konetta että mahtus 25-50 munaa sitä isommat on turhan isoja meidän tarpeisiin. Ja semmonen kone tietty et kennoihin mahtuu eri lintulajien munat.
hunski89

Re: Haudonta ongelmat

Viesti Kirjoittaja hunski89 »

Tuohon edelliseen munaan meni taas se 1,5vrk että ankka kuoriutui happireijän teon jälkeen. Kun tuli 1,5vrk täyteen eikä ankka ollu alkanu aukomaan kuorta enempää ja ei enää piippaillutkaan niin paljoa, niin avasin kuorta niin paljon että pääsee helposti ponkaisemaan ulos kun hänestä siltä tuntuu. Ajattelin odottaa iltaan kun tulee se 2vrk täyteen ekasta reijän teosta ja jos ei siiheb mennessä ole kuoriutunut niin kuorin kokonaan pois.
Kun olin aukonut kuorta lisää ja jätin munan koneeseen iltaa odottamaan ja aloin kuoriutuneiden tipusten kanssa touhottamaan ja hetken päästä kurkkasin koneeseen niin tää ankkahan oli jo ponkaissut itsensä ulos.
Silmät kirkkaina katteli meikäläistä, mutta ei sanonut oikein mitään, vähän asteli mutta oli uupunut kuoriutumisurakastaan. Nyt kuitenkin puolen vuorokauden ikäisenä tepastelee reippaasti muiden kahden poikasen kanssa ja syö itse kupeista ja on tosi reipas. Ja valtavan SÖPÖ :smt055 Sanon häntä Leppikseksi kun hänellä on mustassa selässään samanlaisesti asettuneet keltaset täplät kuin leppäkertun mustat täplät. Ja hänellä on hauskat keltaiset vauhtiraidat silmien ympärillä :smt007
Nyt oli yöllä sitten taas yhteen munan tullut pikkusärö ja tein kalvoihin pienen reijän että poikanen saa hengitettyä. Sieltä hän nyt vihelteleekin aukosta. Menee varmaan taas se 1,5vrk kun hän kuoriutuu ulos.
hunski89

Re: Haudonta ongelmat

Viesti Kirjoittaja hunski89 »

Noista edellisistä haudonnoista kuulumisia. Ne kolme autettua viiriäistä ei selvinneet. He elivät viikon verran ja yksitellen nukkuivat pois. Epäilen että olivat sukusiittoista sakkia.
Kanoista vain yhden sain autettua ulos, muut ehti kuolla kuoriunsa ja se yksi eli vuorokauden ja nukkui pois. Epäilen että oli nestettä keuhkoissa kun kosteutta oli ollut aivan liikaa.
Ankat kuoriutui kaikki pienellä avustuksella, ensimmäinen keskosankka tosiaan nukkui pois ja yksi parin viikon ikäisenä oli ihan yllättäen kuollut makuuasentoon pää ylhäällä. Oli siis kangistunut makuuasentoon pää ylhäällä, toinen silmä auki toinen kiinni. En nähnyt hänessä olevan mitään vikaa missään vaiheessa. Menin hetkeksi päikkäreille kaiken hautomakoneen vahdinnan jälkeen ja kun tulin takaisin höpöttelemään poikasille ja silittelemään niin aloin ihmetellä kuinka yksi ei juokse kauimmaiseen nurkkaan karkuun niin kuin aina tuppaavat tekemään vaikka kuinka käsittelee. Tökkäsin häntä sitten hieman ja heilahti kuin suolapatsas. Kyllä harmitti kovasti kun siinä puolessa tunnissa kun en ollut paikalla oli tuommosta tapahtunut heti. En tiedä sitten mihin kuoli, en osaa sanoa olinko tämän kyseisen ankanpoikasen nähnyt vatsaansa toimittavan, enkä halunnut alkaa leikkelemään ja tutkimaankaan.

Nyt seuraavana mulla on ollut haudonnassa uusi erä viiriäisiä, samalta myyjältä kuin miltä edellisenkin erän ostin. Kosteudet pidin 45-50%, enkä nostanut loppuvaiheessa. 12:sta munasta kuoriutui 4 hieman avustettuna, yksi muna oli hedelmätön, muut oli mennyt kesken. Ja viimeistä munaa kun auoin että mitä löytyy kun ei ollut kuoriutunut niin siellähän oli elävä vammainen. Näky oli kuin pahimmasta kauhuelokuvasta. Muuten oli kehittynyt ja untuvakarvaa oli, ainoastaan pää oli kuin nahkapussi, silmiä ei ollut ollenkaan, nokka kasvoi ikään kuin väärinpäin ja aivan vinksallaan poskesta ulos. Mies sitten lopetti sen samontein ettei tarvi kärsiä enää. Tästä päätin että kyseiseltä ihmiseltä ostetut munat ovat lähestulkoon kaikki sukusiittoisia, enkä häneltä enää osta ainuttakaan.
Ne neljä jotka avustettuna kuoriutui elää nyt täysvoipaisesti, ovat parin kolmen viikon ikäisiä ja koko sulkapeite on kohta kasvatettu. Mitään vikaa en näe heissä, paitsi valkoisessa poikasessa. Se saa yhtäkkiä jotain kohtauksia, peruuttaa aivan älytöntä vauhtia taaksepäin heilutellen päätään, törmäilee seiniin ja tovereihin ja kaikkeen. Jonku puol minuuttia kulkee sillä tavalla ja sitten pn ihan normaalisti taas. Koitin katella onko silmään mennyt hiekkaa tai muuta roskaa, pari kertaa löysin roskaa silmästä ja otin pois. Nyt en ole roskia nähnyt jossei ole luomen alla. Korviinkin koitin varovasti kurkata jos sinne on mennyt hiekkaa hiekkakylvyistä mutta en pikaisella vilkaisulla nähnyt enkä tohtinut kaivella. En sitten tiedä onko sillä päässä jotain vikaa vai onko silmäluomen alla tai korvassa hiekkaa tai muuta.

Otin sitten uuden viiriäismunasatsin tästä lähempää ja kävin oikein paikan päällä hakemassa, se toinen myyjä aina postitti. Pyysin munia 12kpl mutta antoi 24 kpl kun ei ollut niitä käännellyt että jos niistä ei kuoriudukkaan. Sanoin ettei haittaa kun en itsekään ole aina muistanut omia säilönnässä olevia ankanmuniani käännellä ja silti kaikki on kuoriutunu. Antoi vielä kaupanpäälle 2 vastamunittua Araucanan munaakin. Ja esitteli kaikki eläimet mitä heiltä löytyi ja niitähän olikin laaja kirjo. Oli ainakin tosi reilu myyjä ja häneltä haen kyllä jatkossakin haudontaan munia jos tarvii.
Näistä 24:stä munasta läpivalaisulla näin että 5 varmasti kehittyi, 5 oli vähän kysymys merkkejä ja 5 en nähnyt läpi. Läpivalaisin niitä useamman kerran haudonnan aikana ja ne munat mistä olin satavarma ettei kasva mitään otin pois. Avasin ne munat kumminkin että näen mitä on tapahtunut, niissä munissa kaksi oli mennyt heti alussa kesken ja yhdessä munassa oli sikiö! Kyllä harmitti kun avasin munan ja näin isoja verisuonia niin ajattelin vaan että pliis älä ole sikiö. No siellähän oli pikkiriikkinen ailien, en osaa sanoa oliko elossa vai ei, en nähnyt liikettä.
Läpivalaisin munia taas joku päivä ja kaksi näytti kovasti että olisi mennyt kesken kun en nähnyt kuin ihan pikkusen pätkän verisuonta kun muissa oli jo valtavat. Jätin ne kumminkin hautomakoneeseen kaikelta varulta tuon karsimis äxidentin jälkeen. Ja valaisin taas useamman päivän päästä niin heillekkin oli kasvanut isot suonet ja näin että sikiön varjo heilui munassa!
Ai niin ja se oikea hautomakonekin löytyi jostain vuosien etsinnän jälkeen, on brinsean mini advance kone, mahtuu viiriäisenmunia maks 12kpl. Siihen laitoinkin nyt tän satsin hautumaan. Vajaan viikon päästä pitäisi kuoriutua :smt023
Myyjän antamat araucanan munatkin kehittyy, vaikka toinen muna oli ihan pienen pieni ja luulin jo että meni kesken. Ne kuoriutuu 1,5vkon päästä.

Nyt kun mä oon saanu noita munia tipotellen niin oon joutunu pitää kosteudet matalalla ettei osa huku. Siellä kun on nyt kanaa ja ankkaa siellä omatekosessa koneessa ja kuoriutuvat eri aikoihin niin en halua että kanat hukkuu kun nostaisin eka kuoriutuville ankoille kosteutta. Siksi olen joutunu kuivasynnyttää ankkoja, kosteudet on ollu koko ajan maks 55%. Eikä ole ollut mitään ongelmaa, ankat on tehneet happireijän jota olen sitten kunnolla suurentanut ja olen käärinyt märän talouspaperin munan ympäri että kalvo kosteutuu eikä jäisi poikaseen kiinni, sitten kun on näyttänyt että suonet on tyhjentyny päältä niin olen ottanut koko yläpuolen auki ja laittanut pahvilaatikkoon hautomakoneeseen munan alaosa takalistossaan. Sitten he siellä on olleet puoli vuorokautta-vuorokauden että napa on mennyt kiinni saakka.
Ankat alkoivat muuten kuoriutumaan 4vrk etuajassa! Johtuen varmastikkin siitä kun kosteutta oli liian vähän loppupuolella. Kyllä oli yllätys kun munia käännellessä olikin tullut happireikä ja hetken päästä seuraavaankin. Ja tämä toinen poikue olikin jännä, ekassa poikueessa kaikki oli vähän eri näköisiä, no toisessa poikueessa tuli sitten aivan samanlaisia kuin ekassa. Eka tuli toinen Leppis ja ajattelin et onpas jännä sattuma. No sitten tuli toinen Ripsu (ekasta poikueesta kutsuin yhtä Ripsuksi), ja sitten tuli taas kaksi Leppistä lisää :smt005
Ja sekin oli erikoista kun isä on Pekingin ankka ja äiti on musta-valkoinen sekarotuinen, niin ajattelin että tulee mustavalkoisia kun sulat alkaa kasvaa. No ekasta poikueesta Leppis alkoikin kasvattaa musta-ruskeita sulkia. Meillä on tämän poikueen äiti ja toinen akka ankkamme Ruska sisaruksia mahdollisesti, ajattelin sitten että jos Ruskan muna olisi eksynyt joukkoon mutta ei ole mahdollista kun on eri aitauksessa ja olen kerännyt heidän munat eri kennoihin. Ja kun Ruska oli pienenä untuvikkona koko musta ja sillä oli keltainen kaulus. Näillä ei kellään ollut semmosta väritystä vaan kaikki oli musta-kelta laikullisia niin kuin äitinsä Noki. Noella on siis varmasti geeneissään tuo kun ovat Ruskan kanssa samasta poikueesta.
Poikueesta yksi jää meille kun oli niin erikoisen värinen poikasena, nimesinkin Ombreksi kun untuvat oli tyvestä mustat ja päistä keltaiset. En ikinä ole nähnyt sen väristä ankanpoikasta. Ajattelin että hänestä tulisi söpö musta-valko täpläinen mutta nyt eilen juuri huomasin että sulat oli alkaneet kasvaa niin hänestä tuleekin Ruskan värinen eli sulat on musta-ruskeita :smt017 Oudosti ne värit muuttuu.
Laitoin vielä haudontaan kokeeksi Ruskan pari munaa mitkä merkkasin, että nään minkä värisiä poikasia hänestä tulee, että näyttävätkö samalta kuin miltä äitinsä näytti pienenä vai ovatko jotain Ombren näköisiä.

Sitten yksi päivä keräsin kanalasta ja ankkalasta munat, laskin hetkeksi pihalla olevalle pöydälle kun menin hakemaan ankkalasta ankanpoikasia ulkohäkkiin ja viemään ruokaa isommille. No sitten muutaman tunnin päästä tulin taas pihalle touhuamaan niin siinähän ne munat oli edelleen täydessä auringon paisteessa +25asteessa pöydällä! :smt021 No eipä siinä sitten muuta voinut kun laittaa esilämmitetyt munat hautomakoneeseen ja pari vielä lisää seuraksi. Nyt en sitten kyllä tälle kesälle enempää haudo, menee niin myöhäiseksi poikasten/tipusten luovutus ettei ihmiset välttämättä osta ja me ollaan sen verran eläinrakasta sakkia ettei pystytä kyllä itelle niitä teurastamaan ruuaksikaan :smt009 Enkä halua että meille jää kauhea läjä omia poikasia ettei ala sukurutsaus. Korkeintaan itselle vielä yhden satsin viiruja haudon jos nuista ei onnistukkaan ketkä on nyt haudonnassa.

Tilasin nyt jo etukäteen sitten ehdan hautomakoneenkin. Meni nimittäin hermo tuon omatekoisen kanssa, alkaa olla jo sillä ikää niin on alkanut juurikin haudonnan viimeisillä päivillä ja viikoilla sekoilemaan. Heittää lämpöjä miten sattuu, yhtäkkiä heittää 39asteeseen, hetken päästä kun ihan millin liikautan säätönupikkaa niin säätää 34asteeseen. Kyllä on useampi ärräpää päässyt. Läpivalaisin munatkin uudestaan kun oli toissayönä yhtäkkiä noussut 39,3asteeseen enkä tiedä kuin kauan oli siinä ollut. Juurikin taas silloin tapahtuu kun en katsonut lämpöjä neljän aikaan kissaa ylos päästäessä. Ajattelin että nyt on kyllä varmaan kuollut sakkia, no onneksi ei, kaikissa heilui sikiöt ja isot poikaset. Jopa niissä kahdessa joita olin epäillyt keskenmenneeksi kun oli ilmestynyt suonien ympäri veririnkula mistä sanotaan että tulee kun on mennyt kesken.
Heti kun uusi kone tulee niin siirrän kaikki munat omatekosesta koneesta siihen ja se vanha kone saa jäädä hätävara koneeksi varastoon. Ei tarvi sit vahtii koko ajan lämpöjä ja nousta yölläkin muutaman tunnin välein tarkistamaan.
hunski89

Re: Haudonta ongelmat

Viesti Kirjoittaja hunski89 »

Uusi hautomakonekin tuli ajat sitten, Real 24 Borotto. Siirsin munat siihen ja omatekonen kone sai mennä varastoon varakoneeksi. Nyt ei tarvi istua koneen ääressä koko päivää ja yötäkin.

Nuista 24:stä kääntelemättömästä "vanhasta" munasta kuoriutui avustettuna 4, joista pari nukkui pois melkein heti ja kolmas nukkui pois parin päivän ikäisenä vaikka tämä kolmas oli heistä se kaikkein reippain. Yksi heistä siis jäi henkiin ja on kohta 2vkoa vanha ja sulkapeite kasvaa hyvää tahtia. Hain samalta tyypiltä uuden tuoreemman ja käännellymmän satsin viiriäisen munia, kuoriutuvat 5pvän päästä. 12munasta kaksi oli hiukan säröillä, joista toinen ihme kyllä kehittyi ja yksi muna oli hedelmätön. 9 tipua siis kehittyy ainakin mutta voi olla että se puolet selviytyy mikä tuntuu olevan näiden viirujen selviytymisprosentti oli ne mistä vaan hankittu.
Ja niistä kahdesta araun munasta se pienemmän munan asukki oli reippaampi ja hiukan avustettuna ponkaisi maailmaan, isomman munan asukki ei tehnyt mitään kuoriutuakseen vaan nukkui pois munassaan. Tämä arau on nyt kohta 2vkoa vanha ja sulkapeitettä alkaa tulla, yritin molempia, viirutipua ja tätä arauta siivistä tutkia että ovatko akkoja vai ukkoja, arvelin akoiksi, mutta en ole varma, araun siivet oli aika vaikeat.

Muutama omien kanojen tipukin syntyi, niitäkin koitin siivistä tutkailla. Mut en ole varma yhtään ketä ovat. Värien perusteella olisi yks kukko ja kaks kanaa, jos värit periytyy sukupuolien mukaan, isä kun on hopeanharmaa ja emo musta.

Sunnuntaina kaksi tämän kesän viimeistä ankanpoikaa kuoriutuu 3pvän päästä ja tosiaan 5pvän päästä viiruja kuoriutuu. Ja 1,5vkon päästä kuoriutuu maks. 6 arautipua :smt050 Ja siniviiriäisen munia vielä haudon tälle kesälle yhden satsin ja sitten saa olla siinä tämän kesän haudonnat.

Nyt kun mulla on ollut koneessa vaan muutamia munia per laji ja kaikki kuoriutuu eri aikoihin niin olen käyttänyt tuota pienempää brinsean konetta kuoriutumiskoneena. Aina kun käännöt on pitäny joltain munilta lopettaa ja kosteudet nostaa niin olen ne munat siirtänyt brinsean pikkukoneeseen. Näin muut myöhemmin kuoriutuvat on Realin koneessa saaneet olla rauhassa kääntyilemässä ja heille sopivassa kosteudessa. Kosteuksia en ole kummastakaan koneesta saanut mitattua, kun langaton kosteusmittarini ei osaa lukea kosteutta nuin pienissä tiloissa. Brinsean koneella huomasin kumminkin että kone on kovin kuiva vaikka molemmissa kipoissa on vettä, meinasi kalvot alkaa tarttumaan poikasiin, siksi suihkuttelin vielä munien alla olevaa talouspaperia kosteaksi aika ajoin niin että koneen kannessakin näkyi kosteuspisaroita, sillon kosteus näytti olevan sopiva, kalvot ei tarttuneet tipuihin kiinni vaan pääsivät kuoriutumaan paremmin.

Tämä kesä meni vähän hassusti haudonnan puolesta kun tuli haudottua muutamia munia sillon ja muutamia tällön, sen vuoksi hommaakin oli enemmän noissa poikasten hoidoissa.
Tästä ekasta haudontakesästä viisastuneena, ensi keväällä alan hyvissä ajoin kerätä parin viikon munasatsit ja haudon kerralla kaikki poikaset, hautumaan laitan niin että kuoriutuvat hyvissä ajoin ja ehtivät hyvän tovin kasvaa ennen kesäkuuta niin saa myytyäkin heti alkukesästä. Ei mene sitten koko kesä hautomiseen, tipujen kasvattamiseen ja hoivaamiseen ja myymiseen kun kaikki kuoriutuu samaan aikaan, eikä tipotellen muutama siellä ja muutama täällä.
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Haudonta ongelmat

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Ihania pitkiä viestejä :smt001
Viiriäisiä ei kannata haudottaa kananmunien tai ankanmunien kanssa, ne haluavat kuivemmat haudontaolosuhteet, maksimissaan 35% jota ei tarvitse kuoriutuessa nostaa jos välttämättä haluaa nostaa niin maks 40%. Näin ollen en ihmettele että viirujen kanssa on ollut ongelmia. Laita ensi kerralla kone täyteen pelkkiä viiruja. Viirut kuoriutuvat, ainakin minulla, vähän huonommilla prosenteilla kuin kanat ja ovat herkempiä jos haudontaolosuhteet vaihtelevat tai munat ovat vähänkään vanhoja, eivät saisi olla viikkoa vanhempia.Viirut myös tarvitsevat tuhdimpaa ruokaa kuin kanat, kanojen tipurehu ei niille riitä.
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
hunski89

Re: Haudonta ongelmat

Viesti Kirjoittaja hunski89 »

Juu meikäläinen on hyvinkin tunnetusti romaanien kirjoittaja, olen kuullut asiasta monesti :smt044

Tän kesän haudonnat meni nyt näin, ens kesänä haudon aina vain yhden satsin kutakin lajia per kone :smt001
Mä tuossa jossain nuista haudonnoista pidin viiruilla tuota hyvin alhaista kosteustasoa mitä viestissäsi kerroit mutta mun viirut alkoi ainakin kuivua kalvoihinsa ja tarvitsivat sen tähden avustusta.
Ens kesänä laitan viirut nuihin koneisiin missä ei ole kosteusnäyttöjä vaan vaan ne kaks lokeroo, joista yks täytetään haudonnan ajan ja molemmat viimeisinä haudontapäivinä. Katsotaan josko kuoriutuvat paremmin. Erilliset langattomat kosteusmittarini tosiaan puhuvat palturia kun eivät osaa lukea noin pienissä tiloissa kosteutta.
Viirut tuntuu olevan tosiaan paljon herkempiä haudonnan suhteen, melkein puolet kuoriutuu kuuleman mukaan monella muullakin, johtuen varmastikkin kun suomessa on suht vähän eri sukujen viiruja niin ovat vähän sukusiittoista sakkia sen takia, näin ainakin guuglasin :smt003
Ja mä olen tipurehun lisäksi syöttäny jauhelihaa ja öttiäisiä ja kasviksia ja kun ovat kasvaneet isommaksi niin tarhassa sitten niiden lisäksi nokkivat kaikkea vihreää mitä maasta kasvaa. Piimääkin yritin, laktoositonta kun luin että tykkäisivät syödä ja saavat siitä kivasti rasvaa ja protskuakin vähän, mut meidän viiruja ei kiinnostanu edes maistaa. Täytyy vielä joku kauppareissu ostaa siemeniä, kun niistäkin vissiin tykkäisivät niin pääsevät niitäkin maistelemaan.
Luin täältä muistaakseni että joku väitti että jos liikaa tarjoo viiruille kaikkee hyvää herkkua niin alkaisivat rantuiksi perusrehulle. Onko kokemusta? :smt017
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Haudonta ongelmat

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Piimän voi tarjota sekoitettuna johonkin, voi upota paremmin, esim leipää voi mössätä piimään.
Minusta kaikki elukat rupevat krantuiksi jos saavat liikaa herkkuja.
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4443
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Re: Haudonta ongelmat

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Maattari kirjoitti:Ihania pitkiä viestejä :smt001
Komppaan! Pitkiä, pohdiskelevia viestejä on ihana lukea!
hunski89 kirjoitti: 13 Heinä 2018, 15:23 Juu meikäläinen on hyvinkin tunnetusti romaanien kirjoittaja, olen kuullut asiasta monesti :smt044
<---Jatka samaan tahtiin! Tänä kesänä olet oppinut konehaudonnasta paljon, joten toivotaan ensi kesäksi parempaa tipuonnea!
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Haudonta ongelmat

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Hiltan kanssa samaa mieltä :smt023
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
hunski89

Re: Haudonta ongelmat

Viesti Kirjoittaja hunski89 »

Viimeisimmässä hautomassani viirusatsissa yksi joka yritti kuoriutua tarvitsi apua, kun avasin kuorta niin löysin syyn miksei kuoriutuminen onnistunut. Toinen jalka oli ruskuaispussin läpi, en tiedä oliko itse työntänyt kasvaessaan jalkansa ruskuaispussin läpi vai oliko ruskuaispussi kasvanut jalat ympäri. Sain pujotettua jalan pois, mutta ruskuaispussista erittyi verta aikalailla ja tipu oli muutenkin voimaton. Odotin että ruskuaispussi vetäytyisi napaan, muttei vetäytynyt, alkoi vain kuivumaan kovaksi koppuraksi ulkopuolelle, sillon oli pakko laittaa naru navan ympäri ja leikata kovettunut osa pois. Tipu kulki ja oli pari päivää ihan normaali mutta lopulta luovutti.

Araucanatipu satsista kuoriutui yksi pienen pieni tipu, joka ei tahtonut pysyä tolpillaan eikä hahmottanut ympäristöä, ja piippasi taukoamatta. Parin ekan viikon aikana minun piti pitää sitä ruokakipon ääressä paikallaan että saa syötyä kun ei hahmottanut ruokakippoa, nokki ohi eikä osannut mennä kipolle itse. Myös vesikipolla täytyi pidellä. Hoiperteli ja seisoessa meinasi nukahtaa aina pystyyn ja alkoi kallistumaan jommalle kummalle kyljelle. Olin jo heittämässä toivoa ja miehelle sanoin että voi olla että täytyisi päästää päiviltä, mutta mies oli niin kiintynyt pieneen avuttomaan reppanaan ja totesi että kyllä se vielä reipastuu. No lopulta alkoi syömään itse ja alkoi hahmottaa ympäristöä ja alkoi liikkua normaalisti. Nyt se menee muiden tipujen kanssa aivan normaalisti niin kuin ikin ei ois vikaa ollutkaan, piippailee edelleen melkein tauotta mutta syö, juo ja liikkuu normaalisti, tekee pyrähtelyharjoituksiakin.

Että aina ei kannata luovuttaakkaan, joskus voi tulla se onnellinen loppu vaikka alku olisi takkuisaa :smt050
Vastaa Viestiin