Vinkki: kanalan pehkumateriaalin osana hake

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
väriminttu

Vinkki: kanalan pehkumateriaalin osana hake

Viesti Kirjoittaja väriminttu »

Meillä on ollut vuoden verran kanoja ja vuoden verran oli kanalan lattialla olkea. Olkea ei ole saatavilla"omasta takaa", joten pohdin jotakin ilmaista vaihtoehtoa tilalle.

Olen levittänyt pohjalle noin 20 cm turvetta, ja sen päälle olen vedellyt hakettimella/oksasilppurilla lepikköä ja pajukkoa, jota kasvaa tontillamme jopa liikaa. Ilmaista pehkumateriaalia! Osan olen levittänyt suoraan kanalaan (kuivui nopeasti vaikka olikin näin kostea kesä), mutta osan olen kuivannut ja levittelen joskus sitten. Kun levitin sitä tuoreeltaan kanalaan, niin bonuksena sieltä ryömi kaikenlaista öttiäistä esiin ja kanat herkuttelivat niillä tohkeissaan aamuisin ennen ulko-ovien avaamista.

Mun mielestä oiva vaihtoehto, jos omistaa oksasilppurin ja vaihtoehtona olisi kutterinpurun tms. ostaminen kaupasta. Ei ole ihan niin vaaleaa kuin kutterinpuru, mutta tarpeeksi vaaleaa verrattuna turpeeseen. Ennakko-oletuksenani on, että tästä muodostuu oiva kestopehku talveksi.
Chick
chabo
Viestit: 194
Liittynyt: 06 Huhti 2010, 14:42
Paikkakunta: Orimattila

Re: Vinkki: kanalan pehkumateriaalin osana hake

Viesti Kirjoittaja Chick »

Mä vedin myös oksasilppurilla keväällä kaikki talven aikana alas tulleet isot oksat murskaksi ja kuivatin, heittelen aina laatikollisen ulkotarhaan välillä.
Wyandotteja, Plymouth rockeja
Jekku

Re: Vinkki: kanalan pehkumateriaalin osana hake

Viesti Kirjoittaja Jekku »

Mie laitoin kans viime syksynä silputtuja oksia. Nyttenkin ois isot kasat oksia mitä silputa, jos vaan aika riittäis. Turve on varmaan aika kallista näin märän kesän jälkeen :smt009
ninanni

Re: Vinkki: kanalan pehkumateriaalin osana hake

Viesti Kirjoittaja ninanni »

täytyy myöntää että onpa loisto idea! En olis tätäkää ilman munanettiä saanut kallooni mahdutettua ! Kiitos :smt038 sitten KYSYMYS mulla olis saatavana isältä haketta. Kylläkin vähän varmaan isompaa kuin oksasilppurilla tulee. Kun se lämmittää hallit ja kaikki hakkeella niin onko se liian isoa kanalaan? Kertokaas niin jos tänä talvena sit kokeilisin :smt023
Kiyry87

Re: Vinkki: kanalan pehkumateriaalin osana hake

Viesti Kirjoittaja Kiyry87 »

Meille haetaan ilmaiseksi sahanpurua huonekaluverstaalta. Niillä on imuri hiukan rikki ja vuotaa väärään paikkaan
joten ne selviää ilman lapiointia kun mie haen ne pois. Kannattaa kysellä muiltakin! :smt023
maunu_muori

Re: Vinkki: kanalan pehkumateriaalin osana hake

Viesti Kirjoittaja maunu_muori »

Se karkeempi hake on mitä mainiointa.. esim vesilinnuilla...teollisella hakettajalla mekin sitä tehään.. kuivista rangoista( vielä on ne omenapuut käsittelemäti). Ankkojen lierut menee aika nopeesti läpi,.. ja sitten vaan taas lisää päälle...musta sahanpuru on pikkaisen liian tiivistä jo itellään...tietty jos on kuivurissa käyneen tavaran tuotetta on eri juttu.. puusepänkuiva on sellasta.. heh mistäköhän tiiän!.. mut iskän varastolle vaan :smt005.. sitä ja joskus turvetta kosteutta imemään, niin ovot! luulisin että tossa se kompostoituminen tapahtuu paremmin, kun sinne karkeeseen hakkeeseen jää ilmataskuja.
rilla

Re: Vinkki: kanalan pehkumateriaalin osana hake

Viesti Kirjoittaja rilla »

Joo, niin määkin

Käytän mm ihan katkottua oksasilppuakin. Ja kaikkee mahdollista pehkussa. Silputtua pahviakin olen sekottanu. Ja, salainen ase, et kanojen pehku alkaa kuumeneen:
Ponin karsinasta pahnansekaista palamatonta tavaraa pehkun alempiin kerroksiin.
Kyllä tulee lämmintä. :smt023
ninanni

Re: Vinkki: kanalan pehkumateriaalin osana hake

Viesti Kirjoittaja ninanni »

kiitos vastauksista! Lähdempä hakemaan tulevalla viikolla siis haketta isän varastosta! Onneksi sitä siellä on niin eipä haittaa että otan muutaman jätesäkillisen ;) ainakin näin aluksi :) saa nähdä mitä kanat tuumaa :) ja isä varmasti mielellään antaa kun aina innoissaan kertoo miten kanoja pidettiin heillä silloin kun hän oli vielä pieni :)
Kana-akka

Re: Vinkki: kanalan pehkumateriaalin osana hake

Viesti Kirjoittaja Kana-akka »

Meillä on keräävä ruohonleikkuri, mikä on loistava keksintö. Kuivatan ruohosilpun ja levitän kesän mittaan sitäkin kanalaan kuivikkeeksi. Ennen talven tuloa hamstraan sinne myös muuta ilmaismateriaalia, kuten haketta ja syksyllä puista varisseita lehtiä. Toki joudun sitten ihan rahalla ostamaan turvetta ja/tai purua.

Osan kuivatusta ruohosilpusta säästän talven varalle ja heitän kanoille joka päivä pikku kasan. Tykkäävät syödä sitä.
Vastaa Viestiin