Mitä tänään kuuluu?

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
kaakana
kukko
Viestit: 123
Liittynyt: 18 Marras 2014, 16:39

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja kaakana »

Reilun vuoden ikäiset maatiaiskanat Utu ja Hönö saivat hautomakuumeen, seuraan liittyi myös 5 vuotias kääpiökochin Laku. Pikkukukkomme Frans (tuttavallisesti Ransu) ei uskoakseni pysty vielä jälkeläisiä tuottamaan joten etsinnän tuloksena sain viime viikonloppuna tusinan verran sekalaista kantaa olevia siitosmunia kuumetta helpottamaan. Sijoitin Utun ja Lakun samaan hautomakoppiin käytävälle, Hönö jäi omavalintaiseen munintakoppiinsa. Jaoin munat näille kolmelle. Hönö siirtyilee minne sattuu joten ei tästä vielä emoksi ole. Otin munat pois ja vei ne näille käytävässä hautojille.
Seuraavana aamuna Utu lähti jaloittelemaan ulos ja jäi haahuilemaan sille tielleen. Tein työni ja kurkistin hautomakoppiin- MITÄ? Missäs Utun munat ovat? Laku oli käynyt ne haalimassa alleen ja makaa lakanana niiden päällä, tusina siis Lakun alla. Murina oli sitä luokkaa että jätin enemmät kurkistelut siihen. Pikkuisen olin huolissani kun maanantai-illasta alkaen en huomannut että Laku olisi käynyt juomassa tai syömässä, käytävän lattia kun pysyi puhtaana. Nyt sunnuntai aamuna oli ruokaa oli lattialla, myös mahtiläjä kakkaa joka haisi aivan karmealle. Vaikuttaisi siis mahtiemolle mikäli näistä jotakin kuoriutuu! Tämä on Lakun ensimmäinen haudonta.
ipana
kukko
Viestit: 112
Liittynyt: 04 Elo 2016, 20:49

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja ipana »

Rakensin uuden kylmälaukkuhautomon, kun edellisen hävitin kun luulin, etten enempää haudo. Vaan kun eka haudonnasta tuli vaan neljä tipua, ja vaan yksi niistä on varma kana. Laitoin tuonne haudonta ja tipujen hoito-osastoon kuvan, jos joku kokeneempi sanoisi mielipiteensä 🙂 Nyt sitten kolmen viikon jännitys, mitä sieltä tulee.
ipana
kukko
Viestit: 112
Liittynyt: 04 Elo 2016, 20:49

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja ipana »

Viikko haudontaa takana, alun 16 munasta on jäljellä 12. 2 oli tyhjää ja kahdessa oli hämähäkin sijaan punainen rengas. Tyhjät keitin kanoille ruuaksi, nuo keskenmenneet heitin roskiin, pohdin kyllä olisiko nekin voinut keittää kanoille :smt017 Nyt toivotaan että noista lopuista muutama kanatipu tulisi.
ipana
kukko
Viestit: 112
Liittynyt: 04 Elo 2016, 20:49

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja ipana »

Viimeinen läpivalaisu, ja kaikki 12 vielä mukana. Siellä on 4 maatiaista, 4 araucanaa ja 4 maransia. Illalla vielä kääntelen, ja sitten vain odotetaan, milloin alkavat piippaamaan. Kyllä tämä on jännää! Tällä kertaa lämpö ja kosteus ovat pysyneet tasaisempana, kun edelliskerrasta viisastuneena hautomo on olohuoneessa eikä oikkuilevan lattialämmityksen kylpyhuoneessa. Tosin joinain öinä on lämmöt päässeet hetkeksi 36 tai allekin, kun on ikkunat auki, saa nähdä meneekö sitten yliajalle vai kuoriutuvatko ajallaan.

2 kuukauden ikäinen nuoriso on puolestaan keksinyt hiekkakylvyt. Sitä on kyllä hauska seurata!
ipana
kukko
Viestit: 112
Liittynyt: 04 Elo 2016, 20:49

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja ipana »

Kahdessa munassa reikä ja kaks nuorinta teki siskonpedin haudontalaatikon viereen 😁 mitenkähän minun huomisen marjareissun kans käy 🤔
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4443
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Mites kävi, saivatko siskonpetiläiset seurata tipujen kuoriutumista ja jäikö sun marjareissu tekemättä :smt047
ipana
kukko
Viestit: 112
Liittynyt: 04 Elo 2016, 20:49

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja ipana »

Kuopus herätti koko talon klo 7 kiljumalla, että nyt tipu kuoriutuu 🐣 aamulla kuoriutui 3 araucanaa, ja äsken 1 maatiainen. 1 araucana parastaikaa kuoriutumassa. Kahdesta maatiaismunasta kuuluu koputusta. Maransit ovat toistaiseksi vaiti. Kerkesin kyllä marjamettäänkin, mutta saalis oli laiha kun vasta ensimmäiset kypsiä. On nuo tipuset kyllä söpöjä :smt049
Avatar
mimmu
sussex
Viestit: 598
Liittynyt: 06 Touko 2007, 12:59
Paikkakunta: Etelä-Savo/Sulkava

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja mimmu »

Onnea tipuista on ne vaan niin ihania jännittäviä aikoja odottaa kun syntyy :smt045
Hyöty ja huvi samalla kertaa meinaan että kerkiää marja mehtäänkin välillä :smt023 , täällä päin on vaikka kuin mustikoita, sieniä
mummo ja kanaset :biggrin:
ipana
kukko
Viestit: 112
Liittynyt: 04 Elo 2016, 20:49

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja ipana »

Kiitos onnitteluista :) Kokonaissaldo on 4 araucanaa, 3 maatiasta ja 1 marans. Nyt sitten sukupuolijännitystä :smt003 oi jospa olisi ainakin kaksi noista maatiaisista ja tuo marans kanoja, ja araucanoista kans edes 1! :D Missähän oli se pitkä ketju, missä arvailtiin tipujen sukupuolia :smt017

Tännekin tulee hyvin marjoja tänä vuonna, kunhan mutta osa mustikoista vielä ihan vihreitä. Lauantaina käytiin hillasuolla mutta nekin suurimmaksi osaksi raakoja. Onneksi on kävely/pyörämatkan päässä ja töistäkin hetki vapaata niin voi käydä vaikka joka päivä vähän, siitä se pakastin pikkuhiljaa täyttyy. Vanhin lapsi lupasi lähteä mukaan marjastamaan, toiseks vanhin saa jäädä hoitaan tipuja ja vahtimaan nuorimmaisia.
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Nyt on taas se aika vuodesta, että petolintuja on muuttomatkalla, ja niitä usein näkee. Muutamana päivänä olen nähnyt haukan kaartelevan meidän pihapiirin yllä. Se on nähdäkseni ollut hiirihaukka. Kana on sille aika iso saalis, mutta tilaisuuden tullen varmasti kelpaa - ainakin sitä voi yrittää. Ja voipa kanahaukkakin tulla saalista etsiskelemään. Mistäpä sitä tietää mitä kaikkea taivaalla lentää tai oksalla tähyää, silloin kun ei itse ole katsomassa. Kukko ja kanat on olleet viime aikoina tosi varovaisia liikkeissään vapaana ollessaan, joten nekin on ihan varmasti huomanneet kaartelevat haukat.

Tänään meidän kanaparvi säikähti perin pohjin. Oliko hätyyttäjä haukka vaiko kettu, sitä en onnistunut näkemään. (Ketun olen nähnyt tänä kesänä kaksi kertaa iltahämärissä meidän pihalla.). Kuulin kukon hälytyshuudon. Menin heti katsomaan. Puolet parvesta oli maastoutunut tiiviisti pajupensaan juurelle heinikon sekaan. Ne kanat oli lähes näkymättömissä. Loput parvesta oli litteänä ja liikkumatta tuomen tiheän alaoksiston alla. Kukko, joka seisoi ’etulinjassa’ ja hälytti kovaäänisesti, oli ihan näkyvillä mutta melkein sen samaisen tuomen alla. Etsiskelin ympäriinsä ja tähyilin taivaalle, mutten nähnyt mikä eläin täyshälytyksen ja suojautumisen aiheutti. Oli mikä hyvänsä, se oli jo häippässyt.

Parvi rauhoittui sen verran, että sain koko poppoon houkuteltua leivänmurujen avulla tarhaan turvaan. Kello ei ollut kuin kolme, mutta kaikki menivät kiireen vilkkaa saman tien luukusta sisälle kanalaan. Tellervo parka oli vielä melkoisen paniikissa ja suorastaan ryntäsi hätääntyneenä sisälle ja meni suoraan orrelle. Sitä ei kiinnostanut edes ne leivänmurut. :shock: Koko parvi jäi sisälle. Useimpia kanasista enkä kukkoa nähnyt enää tänään ulkona tarhassa. Kun kävin neljän aikoihin uudestaan katsomassa, lähes kaikki olivat hämmentyneen oloisina orrella. Pari kanaa kävi sentään kuuden maissa ulkona tarhassa kääntymässä.

Parven säikähdystä lukuunottamatta kaikki hyvin siis, eikä yhtään kanaa ole kadoksissa. Saas nähdä, tuleeko nahkamunia tämän säikähdyksen seurauksena. Mutta ihana Ville-kukko hoiti vartijan hommansa sataprosenttisesti ja sai oman parvensa maastoutumaan turvaan! :smt049 Ja on nää kanaset ihmeen taitavia piiloutumaan kun on tosi kyseessä.

Nyt täytyy olla tarkkana. Meidän kanat saa nyt olla toistaiseksi enimmäkseen tarhassa (onneksi sielläkin riittää vielä kaikenlaista vihreää ja on tilaa kuopsutella). Ja aina kun päästän parven vapaaksi laiduntamaan, kuljen kyllä itse mukana yhtenä kanana muiden kanojen joukossa. :smt004 Sehän on sitäpaitsi oikein mukava tapa viettää viikonloppua, kulkea kanojen kanssa. :smt001
Avatar
mimmu
sussex
Viestit: 598
Liittynyt: 06 Touko 2007, 12:59
Paikkakunta: Etelä-Savo/Sulkava

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja mimmu »

höh, nyt söhellän näiden :-k lähetettyjen kanssa
Viimeksi muokannut mimmu, 31 Elo 2020, 19:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
mummo ja kanaset :biggrin:
Avatar
mimmu
sussex
Viestit: 598
Liittynyt: 06 Touko 2007, 12:59
Paikkakunta: Etelä-Savo/Sulkava

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja mimmu »

Aleksandra kirjoitti: 27 Elo 2020, 22:09 Mutta ihana Ville-kukko hoiti vartijan hommansa sataprosenttisesti ja sai oman parvensa maastoutumaan turvaan! Ja on nää kanaset ihmeen taitavia piiloutumaan kun on tosi kyseessä.
Aleksandra kirjoitti: 27 Elo 2020, 22:09 Nyt on taas se aika vuodesta, että petolintuja on muuttomatkalla
Täällä ei ole vielä näkynyt kanahaukkaa, mutta varpushaukka jostain raosta pääsi ulkotarhaan jossa kanat ja kukot oli jo ulkoilemassa.
Siellä se pyristeli ulospääsyä muttei onnistunut ja menin sitten laskemaan sen ulos. Aikansa lenteli eestaas ja jäi jalasta verkkoon kiinni josta sen otin koivista kiinni ja heitin ulos ovesta jonne lähti lentämään varmaan ihmeissään kuis tässä näin kävi. :shock:
Pikku lintujen perässä oli ja kohtaisikin isompia lintuja.
Seinän vierustalla huomasin isomman reiän josta pari kertaa myös harakat on päässeet sisälle ulkotarhaan joten äkkiä paikkaamaan se.
Tänäänkin varpushaukka napsi pari tinttiä lennosta.
Muutamia vuosia sitten meillä kävi haukka joka sai yhden kanan suuhunsa ja toiset kerkesivät mennä vanhojen kantojen ja pensaiden suojiin piiloon.
Nopeita ne on piiloutumaan ja mekin etsimme koko päivän ennenkuin mitään ääntä kuulimme, niin hyvässä piilossa olivat vaikka joka paikka koluttiin.
Sitten ihan pilkko pimeällä lamppujen kanssa saimme ne kaikki sisälle kukon vanavedessä ja jokainen oli kovin hiljaa sekä orrelle nukkumaan.
Viikkoja ei kukaan tullut ulkotarhaan vaan olivat sisällä. Ja vasta seuraavana kesänä vieläkin hyvin varovasti kulkivat pihalla mutta vain suojaisissa paikoissa ei aukealla ollenkaan. Kukko koko ajan valppaana tähyili taivaalle.
Nahkamunia tuli parin viikon verran vielä ennenkuin normaali muninta alkoi. :smt017 kovasti olivat säikähteneitä.
Nytkin kukot ovat koko ajan tähyilemässä ja heti kun outo ääni niin antaa varoitusäänen.

En ole enää laskenut yksikseen pihalle sen verran aukea osa pihaa niin eipähän pääse haukka yllättämään. Mutta jos olen seurana niin vuoronperään porukat pääsee ulkoilemaan eilen oli Oskun porukka pihalla.
Meillä kun nuo veljekset ei tule toimeen keskenään, niin ovat omien kanojensa kanssa ja rakennettu omat ulko/ sisätilat.
Pikku kukko Vauhtiraita alkoi kiekumaan juuri kun tuli 4 kk ikäiseksi :-" vielä hyvin tulevat Manun kanssa toimeen kun on enemmän siskonsa ja emonsa kanssa eikä härki "vielä" muita kanoja. Toivottovasti yhteiselo sujuu isältä ja pojalta eivätkä innostu kukkoilemaan :smt022

Pitihän vielä laittaa, että vanha rouva Elli 9 v (kiuruvetinen) munii kaksi kertaa viikossa.
Sulkasato ollut suurimmalla osalla nyt vain kolme munii.

Hienoa Ville-kukko hoidit työsi hyvin :smt023 joko kanaparvi on rauhoittunut ja Tellervo uskaltaa tulla ulos.
Toivottavasti haukat pysyy kaikkien pihoilta poissa ettei menetetä yhtään kanaa niille tai muillekaan petoeläimille
mummo ja kanaset :biggrin:
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Huh, mimmu, aika hurjia tapauksia on sulla ollut haukkojen kanssa. Kyllähän se varpushaukkakin säikäyttää varmasti kanat, vaikka pieni onkin.

Meillä ei tullut sen viime viikkoisen tapauksen jälkeen nahkamunia, eikä parvi ollut seuraavana päivänä moksiskaan, paitsi se Tellervo. Sille jäi ahdistus, joka ilmaantuu nyt aina siinä kohdassa, kun paimennan ne (herkkujen avulla) vapaan kierroksen jälkeen takaisin tarhaan. Siinä tarhaa lähestyessä se jotenkin hätääntyy, ja lähteekin väärään suuntaan, yleensä tuomen alle piiloon. Kyllä sen saa sitten houkuttelemalla ja maanittelemalla tarhaan. Mutta selvästi se muistaa säikähdyksen ja se pelko palaa mieleen juuri siinä kohdassa. Uskon, että se kyllä herkkujen avulla taas oppii, ettei ole enää mitään hätää. Ja kaikissa muissa tilanteissa se on onneksi ihan normaali, munikin jo. Että sikäli en ole huolissaan.
ipana
kukko
Viestit: 112
Liittynyt: 04 Elo 2016, 20:49

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja ipana »

Meillä ei onneksi ole haukkoja pihalla näkynyt, varikset ovat jonkun verran kiusana. Keväällä lenteli kotka muutamana päivänä talon yllä, mutta ei ole sitäkään nyt näkynyt. Onneksi pihalla on monenlaisia piiloja kanoille.

Meidän keväiset kukkopojat harjoittelevat kiekumista. Melkein jo tulee "kukkokiekuu", mutta ei se nyt vielä ihan oikealta kukolta kuulosta. Ovat nyt tasan 3 kk.

Talvikanala on pieniä juttuja vaille valmis. Lämmittimeksi tilasin öljypatterin, ja erotettiin vielä kanalasta väliseinällä huoltotila, johon patteri ja lamppu laitettiin niin jospa eivät niin paljon ole pölylle alttiina. Väliseinän yläosa on verkosta niin lämpö pääsee kuitenkin koko kanalaan. Ois kyllä aika monta luomumunakennoa noilla kanalarahoilla ostanut :smt003 Kuukauden ikäiset pikkutiput ovat nyt talvikanalassa ja nuorikot vielä kesäkopin puolella. Parin viikon ajan ovat olleet lähes päivittäin yhtäaikaa pihalla. Valtakukko ja kolmoskukko ovat pahimpia tipujen jahtaajia, keskimmäinen kukko ja kananuorikko menevät sitten muiden mukaan. Tuo keskimmäinen kukko olikin tarkoitus jättää kanalan kukoksi, ja tuo jahtaamisominaisuus tekee päätöksen helpommaksi. Yleensä eivät kyllä kauan jahtaa vaan painelevat sitten pihan toiselle puolelle tonkimaan. Sen verran pieni kuitenkin tuo talvikanala (kanojen tilaksi jäi 4 neliötä), että ehkä pitää nuo pari ylimääräistä kukkoa laittaa paistikuntoon ennen kuin samaan kanalaan laitetaan :smt017 pikkutipuissakin on ainakin yksi maatiaiskukko tulossa lisää. Araucanatipuista on tarkoitus jättää vain kanat.
Toivottavasti talvi ei ihan vielä tule, öisin on jo aika kylmää mutta pakkasta ei sentään vielä ole ollut.
Avatar
mimmu
sussex
Viestit: 598
Liittynyt: 06 Touko 2007, 12:59
Paikkakunta: Etelä-Savo/Sulkava

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja mimmu »

Nyt on pihatyöt tehty, puutarhasta sato kerätty ainoastaan jäi porkkanat, tomaatit, kurpitsat ja yrtti/salaatit jota kasvaa koko ajan, mutta kerkiää ne vielä jos pysyy tämmöisinä ilmat.
Ihan sopivasti on tullut vettä ja aurinkoa tänä kesän, niin saanut isommatkin hommat tehtyä kuten loppu keväästä ulkotarhan uusiminen.
Talvikanalan siivous pölyistä ja maalaus tehty eli tulkoon talvi milloin tulee valmista on kanoille ja kukoille.
Kyllä tulee hyvä mieli kun saa yhden "projektin" tehtyä ja näkee kättensä työn :happy3: kun elikoille on siistit ja viihtyisä paikat.
Kesä mennyt vuoroittain elikoiden tilat ja pihalla kasvimaat/ puutarha, hilloamista/ keittämistä no eipä ole ollut vapaa-ajan ongelmia kun kaikenlaista pientä touhuamista meneillään.
Mukavaa puuhastelua ja kun vielä nuo kanat kukot on niin seurallisia niin tovi menee päivästä niiden kanssa jutustellessa.
Nyt pikku kukko Vauhtipyörä kesyyntynyt ja ensimmäisenä juoksee luokse kun menossa viemään ruokaa tai aukaisemaan häkin oven.
Vielä ei syö ihan kädestä, mutta kovasti tekee tuttavuutta siskonsa hiukan arempi on vielä. Siskonsa Viuhti on tulossa kaunotar pitkät komiat sääret ja kauniin värit näyttää äidiltään perinneen :smt045
Hyvin on yhteiselo isä Manu kukon kanssa alkanut pikku kukolla :smt023 josta olen todella hyvilläni. Kokemuksesta monet kerrat aina sattunut joukkoon tappelu kukko ja niitä jouduttu lopettamaan tai menneet ainoaksi kukoksi muille jossa pärjäävät.
Nyt kun vielä erotin veljekset omien kanojensa kanssa sekä omissa tiloissaan niin näin on hyvä ja kaikki ovat onnellisia.
Muniakin alkaa tulemaan sopivasti joulua kohti kun kohta ollaan menossa.

Luonto jo alkaa olemaan ruskan väreissä kauniina ja lehtiä putoilee niin pääsee haravoimaan eli hyöty ja huvi samalla.
Tulisi raikas kuiva syksy, niin saa vielä touhustella pihallakin pidempään ja elikot ulkoilla vielä ennen kuin siirtyvät talvikanalaan.
Haukkoja ei ole näkynyt, mutta variksista on riesaa kun yrittävät päästä ulkotarhaan ihan tosissaan ja niitä saa häätää tämän tästä.

Nyt omenien ja puolukoiden pariin vielä keittämään ja mehustamaan tänään puolipilvinen raikas syyspäivä :sunny:
mummo ja kanaset :biggrin:
Vastaa Viestiin