Ruokajäte/ruuan tähteet yms. kanojen ruokinnassa
Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri
Re: Ruokajäte/ruuan tähteet yms. kanojen ruokinnassa
Täytyy sanoa että yhtä skeptinen oon tässä asiassa ku hannaw. Mutta mielelläänhän sitä yllättyis iloisesti.
Re: Ruokajäte/ruuan tähteet yms. kanojen ruokinnassa
Tämä asia on meidän omien viranomaisten järkiintymisestä ja tahdosta kiinni. EU:sta ainakaan kaikki omituiset säännöt eivät ole lähtöisin. Mä olen siinä käsityksessä, että Keski-Euroopassa on kotieläintuotanto jakautunut jyrkästi kahteen suuntaukseen: superhypersuurtehotuotanto (10 000 emakon kolmikerrossikalat, miljoonien kanojen kanalat tms...) tuottaa halpaa bulkkiruokaa einesteollisuuden raaka-aineiksi, vientiin ja suurkaupunkien kulutukseen. Pikkukaupungeissa ja maaseudulla ihmiset ostavat ruokansa toreilta ja marketeista, jotka myyvät pientuottajien lähiruokaa. Esimerkiksi pienjuustoloiden juustoja ja pienkanaloiden kukkopoikia. Laatutietoinen keskieurooppalainen kuluttaja ei koske sikäläiseen suurtuotantoruokaan. Serkkuni asuu Espanjan Valenciassa ja hän kertoi, että siellä kaikki kaupassa myytävä juusto on lähituottajien juustoja, enimmäkseen vuohenjuustoa tai vuohen-, lampaan- ja lehmänmaidosta sekoittamalla tehtyjä. Sen tyyppisiä isojen erien standardijuustoja kuin meillä vaikka valion koko maassa myytävät juustot ei siellä ole lainkaan, vaan kaikki on paikallista ja tarjonta on erilaista maan eri osissa, noudattaen paikallisia ruokaperinteitä. Pari vuotta sitten oli viikon Itä-Puolassa ja sen viikon aikana (melkein joka yö eri majataloissa) sai jonkinlaisen käsityksen tuoreen EU-maan maataloudesta. Kaikissa majataloissa tarjottiin paikallisten pientuottajien lihaa, riistaa, maitoa ja juustoja. Melkein joka talossa oli 1-3 lehmää. Liha tuskin oli tarkastettua ja maito ei taatusti ollut pastöroitua. Leivänpäälliseksi oli joka paikassa hyvin hapanta omatekoista tuorejuustoa (maito omasta takaa tai lähimmästä naapurista) ja laardia eli suolattua ja kypsennettyä sianihraa. Oli muuten pienen totuttelun jälkeen leivällä hyvää. Voita ei tarjottu, vaan leipärasva oli tuota laardia, koska voin valmistus kotona on työlästä, mutta possuja oli joka talossa. Kaupoissa myytiin pakkaamattomia takapihakanalan munia. Lihaa ja maitoa ei kaupoissa näkynyt, ne oli ilmeisesti tapana tuottaa itse tai ostaa naapurista. Puolalaiset olivat aivan mahtavasti osanneet hyödyntää EU:n ympäristötukien erityistuet. Siellähän on perinnebiotooppeja silmänkantamattomiin. Kaikki laiduntaminen ainakin Itä-Puolassa tapahtui luonnonnniityillä ja talvirehukin oli luonnonheinää. Heinää ei viljelty ainakaan maan itäosassa käytännössä lainkaan. Yhtään suurta kotieläintilaa ei ollut missään, suurimmat itäpuolalaiset karjat, joita näin, olivat 20-30 päätä, eikä isoja halleja ollut. Ensimmäinen "iso" tila tuli vastaan Varsovaan palatessa: luonnolaitumella laidunsi noin sata lehmää ja opas kuvasi tätä suurtuotannoksi. Länsi-Puolassa on kuulemma myös moderneja suurtiloja, mutta niiden tuotanto menee kokonaan Varsovan tarpeisiin. Maaseudun ja pikkukaupunkien ihmiset syövät ja ostavat kaupasta Suomen mittapuun mukaan "harrastelijamaisittain" tuotettua lähiruokaa, eikä EU estä tätä mitenkään. Monella on mielikuva Itä-Puolasta köyhänä ja kurjana alueena, mutta minä sain kyllä paikan päällä erilaisen kuvan: toki siellä rakennuskanta oli vanhaa, ulkohuussit pihoissa, tiet huonoja. Mutta mitään kurjuutta en nähnyt missään. Talot olivat asuttuja, joka paikassa tekemisen meiniki. Uusia, hienoja taloja rakennettiin. Muistan tosi hulppean näköisen juuri rakennetun ison tiilitalon, jonka pihassa oli uudet autot ja nuoriso näytti kauhian muotitietoiselta, takapihalla ulkohuussin vieressä laidunsi kaksi lehmää. Meillä Suomessa maaseudun muutos oli joskus 70-luvulla niin totaalinen ja äkkinäinen ja kertautui vielä tuossa EU-ajan alussa, että meillä ei osata kuvitella muunlaista elämäntapaa kuin se, mikä meille on muodostunut. Täällä jotenkin ajatellaan, että hajautettu tuotanto ja pienimuotoisuus on auttamatta mennyttä elämää, epätaloudellista, mahdotonta jne. Ei se ole niin. Olisi aivan mahtavaa, jos meilläkin aidosti kyettäisiin palaamaan sellaiseen tuotantorakenteeseen, jossa on myös pientä ja sivutoimista. Siksi olen ihan samaa mieltä tinttulin kanssa siitä, että ei meidän kannata julkisesti kuitenkaan riekkua mitään anarkiamielialaa. Kyllä mä ainakin toivotan tarkastajan tervetulleeksi kanalaani, jos siitä hyvästä saan ihan laillisesti ilman lupabyrokratiaa, omavalvontasuunnitelmia, pastörointilaitteita, elintarvikehuoneistoja tms. tarjota munia tai vuohenjuustoa myyntiin paikalliseen markettiin. Ymmärrään, ettei tämä kaikkia pientuottajia kiinnosta, eikä minuakaan välttämättä käytännössä (en ole varma), mutta mahdollisuus olisi aivan upea asia olemassa.
Re: Ruokajäte/ruuan tähteet yms. kanojen ruokinnassa
Alkutuottaja ei ole voinut myydä tarkastamattomana siipikarjanlihaa ja tarhatun kanin lihaa kauppaan, vaikka onkin voinut myydä sitä suoraa kuluttajalle.
Lainsäätäjillä on mahdollisuus purkaa byrokratiaa huomattavasti, mutta suomalaisen virkamiehen tuntien kaikkia mahdollisuuksia tuskin käytetään. Elintarvikehuoneiston hyväksyntää on vaadittu vähäisestäkin toiminnasta alkaen omien kanojen munien pakkaamisesta vähittäismyyntiin. Koska myös suoramyyntikaupat ovat kauppoja, nämä eivät ole voineet ottaa tuottajan munia myyntiin, ellei tuottajalla ole hyväksyttyä munapakkaamoa. Nyt lainlaatijoilla on ollut mahdollisuus muuttaa tätä kohtaa koskemaan pienimuotoista ja vähäistä toimintaa.
Viime vuonna jopa virkamiehen odotukset olivat korkealla, mutta saa nähdä mikä on lopputulos.
Tilanne elää kuitenkin jatkuvasti ja mikä on lopputulos, jää nähtäväksi.
Laki kiertää porukalta toiselle ja jokainen taho lisää siihen oman tekstin punakynällä. Todella mielenkiintoista on lopputulos; taipuvatko suomen viranomaiset sallimaan sen, mitä muissa euroopan maissa pidetään normaalina. Hienoa olisi myös se, että tuotteidensa kanssa painivat pientuottajat tietäisivät jo nykyiset oikeutensa ja osaisivat panostaa markkinointiin.

Eli todennäköisesti vaaditaan omavalvonta ja elintarvikehuoneisto, mutta näitä ei tarvitse hyväksyttää vaan pelkkä ilmoitus riittäisi. Ja se jo olisi huomattava helpotus, jos vertaa nykyistä käytäntöä, jossa hyväksymisen ehdot ovat olleet aivan älyttömiä. Jo nivaskan saaminen käteen lannisti.Uudessa elintarvikelaissa ilmoitusvelvolliseksi elintarvikehuoneistoksi katsottaisiin alkutuotannon toimijan harjoittama vähäinen omien tuotteiden käsittely ja jatkojalostus alkutuotantopaikalla, kuten maitotuotteiden valmistus. Näitä tuotteita olisi mahdollista tarjota vähittäismyyntiin.
Tilanne elää kuitenkin jatkuvasti ja mikä on lopputulos, jää nähtäväksi.
Ennen EU-aikaa sai myydä kotona teurastettua nautaa ja lammasta suoraan kuluttajalle ilman lihantarkastusta. Varauskirjat olivat täynnä, eikä kukaan sairastunut tai kuollut lihaa syödessään. Eläimelle loppu oli mahdollisimman inhimillinen ja turpa jauhoastiassa ei edes tiennyt että tää oli nyt tässä. Toiminta oli täysin normaalia ja sallittua, eikä tullut mieleenkään ettei se tulevaisuudessa olisi mahdollista. Silloin ihmettelin miksi kaikki kehuivat lihan makua; liha kuin liha, tosin oikeaa Aberdeen-Angus-rotua mutta silti. Kun itse aloin ostaa lihaa kaupasta, jäi suu auki. Makueron huomaa varsinkin jauhelihassa.. Punaisen lihan osalta mitään myönnytyksiä tuskin koskaan tulee, niin vaaralliseksi se on muuttunut.2010
Jos 1000 linnun määrä ylittyy, tulee teurastustoiminnalle hakea elintarvikehuoneistohyväksyntää ja toiminta siirtyy lihantarkastuspakon alle. Samoin, jos haluatte toimittaa lihaa kauppoihin tai ravintoloihin. Tähän viimeiseen osaan on näillä näkymin tulossa liberalisointia ensi vuoden alusta, jos suunnitelmat onnistuvat. Tällöin alle 1000 linnun osalta lihaa voisi toimittaa myös paikallisiin kauppoihin, ravintoloihin ja suurkeittiöihin (ei siis vielä sallittua).
Terv. Pirjo Korpela
Pirjo Korpela
Ylitarkastaja/Överinspektör
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira/Livsmedelssäkerhetsverket Evira
Hygieniayksikkö/Hygienenheten
Mustialankatu 3, 00790 Helsinki
p. 020 7724235, GSM 050 3868 429
s-posti Pirjo.Korpela@evira.fi
Laki kiertää porukalta toiselle ja jokainen taho lisää siihen oman tekstin punakynällä. Todella mielenkiintoista on lopputulos; taipuvatko suomen viranomaiset sallimaan sen, mitä muissa euroopan maissa pidetään normaalina. Hienoa olisi myös se, että tuotteidensa kanssa painivat pientuottajat tietäisivät jo nykyiset oikeutensa ja osaisivat panostaa markkinointiin.
Re: Ruokajäte/ruuan tähteet yms. kanojen ruokinnassa
Sulla on tinttuli selvästi parhaat mahdolliset tietolähteet. Nämä muutokset olisivat todella tervetulleita. Mulle olisi ihan ok, ilmoittaa saunakamari elintarvikehuoneistoksi ja kirjoittaa omavalvontasuunnitelma ja toimittaa se viranomaiselle. Siinä ei ole mitään kohtuutonta. Kohtuutonta on se, että kaikki pitää hyväksyttää ja hakea lupia, jotka maksavat ja joiden ehdot ovat kohtuuttomia. Minusta tarkastusten laajentaminen kotitarvetuotantoon olisi myös ihan ok, eläinsuojelutarkastusten varsinkin. Ei ne kaikki ongelmat ole vain ja ainoastaan suuressa ja tehokkaassa, valitettavasti. Ja toisin päinkin, ei suuri ja tehokas ole aina ongelmaista. Mun eläimiäni ainakin on tarkastaja tervetullut katsomaan milloin tahansa. Jos vielä sellaisen muutoksen saisi, että samat kotieläintuotannon tuet (eläinmäärään suhteutettuna tietenkin) olisivat kaikkien saatavilla, vaikka peltoalaa ei olisikaan vaadittua kolmea hehtaaria, niin sittenhän homma olisi kaikin puolin oikeudenmukaista. Nyt tuet laskevat kaupan ruoan hinnan niin alas, että kotitarvetuottajalle ei jää mitään viivan alle, vaikka myisi hiukan kalliimmalla.
Re: Ruokajäte/ruuan tähteet yms. kanojen ruokinnassa
Mä olen yli 10 vuotta syönyt itse kasvatettua kanaa /kukkoa ja jokunen vuosi sitten söin jossain juhlassa broilerisalaattia. En tunnistanut broileria broileriksi ja ihmettelin, mitä salaatissa on. Veikkailin mielessäni vuoroin tuorejuustoa ja jotain kalaa. Olin aika ihmeissäni, kun joku sitten sanoi, että se on broileria. Minusta se ei maistunut kanalle lainkaan. Ei pahaa, mutta ihan höttöä ja aika mautonta. Mun lapsuudessani broileri oli vielä ihan kanan makuista, hyvää ja rasvaista. Ja onhan noissa punaissa lihoissa ihan selvät erot. Kotona teurastettu ja laidunta syönyt eläin on riistan veroista, jotain ihan muuta kuin kaupan liha.tinttuli kirjoitti: Ennen EU-aikaa sai myydä kotona teurastettua nautaa ja lammasta suoraan kuluttajalle ilman lihantarkastusta. Varauskirjat olivat täynnä, eikä kukaan sairastunut tai kuollut lihaa syödessään. Eläimelle loppu oli mahdollisimman inhimillinen ja turpa jauhoastiassa ei edes tiennyt että tää oli nyt tässä. Toiminta oli täysin normaalia ja sallittua, eikä tullut mieleenkään ettei se tulevaisuudessa olisi mahdollista. Silloin ihmettelin miksi kaikki kehuivat lihan makua; liha kuin liha, tosin oikeaa Aberdeen-Angus-rotua mutta silti. Kun itse aloin ostaa lihaa kaupasta, jäi suu auki. Makueron huomaa varsinkin jauhelihassa..
- HiltaHelikopteri
- kukkoilija
- Viestit: 4446
- Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Ruokajäte/ruuan tähteet yms. kanojen ruokinnassa
Minä se olen niin sinisilmäinen ja hyväuskoinen, että olen ihan avoimesti (omalla nimelläni ja yhteystiedoillani) vastannut Eviran n. päivälleen neljä vuotta sitten tekemään kyselyyn, että ruokin kanojani omilla ruoantähteillä ja myöskin kananmunankuoria käytän.tinttuli kirjoitti: Puuttumatta siihen, mikä on jätettä tai ruokaa, voisi olla hyvä odotella ja olla kertomatta yksityiskohtaisesti mitä kaikkea aikoo jatkossakin elukoilleen syöttää, sillä Evirasta ja lainsäätäjistä ei koskaan voi mennä takuuseen.
Ei ole vielä tullut Eviran lähettämiä tarkastajia meille, eikä edes mitään kirjettä tai sähköpostia, että: "HyiHyi, lopeta moinen peli välittömästi!"
Senkin olen Eviraan kertonut, että ylläpidän siipikarjaharrastajille tarkoitettua keskustelufoorumia ja kauttani heidän tärkeät tiedoitteensa laitetaan näkyville tänne. <-Juuri samoin toimi tämän foorumin alkuperäinen perustaja eli kanaemo.
Re: Ruokajäte/ruuan tähteet yms. kanojen ruokinnassa
Minua vielä häiritsee se rehupakko kun en teollista rehua halua käyttää, etenkin pellettejä ja nappuloita. Kutuilla se on helppo toteuttaa mutta kanoilla onkin vaikeaa jos ei saa keitellä niille omia puuroja. Ja munat on paljon paremman makuisia ilman teollisia rehuja. Mäkin taidan liittyä pessimistien joukkoon mutta voi kun edes tulisi vähän helpotusta nykyiseen vaikka en itse aio mitään myydäkään.
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.
The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
Re: Ruokajäte/ruuan tähteet yms. kanojen ruokinnassa
Jos ruuantähteet ja itsetehdyt puurot tulevat kielletyiksi, niin kyllähän teollisen rehin voi korvata kaura-ohra-vehnä-herne-auringonkukansiemen -seoksella. Itse ajattelin siirtyä tämmöiseen ruokintaan, kun en valmisrehujen syöttämisestä pidä. Ja noiden alkuperähän on hyvinkin helposti selvitettävissä, jos sellaista vaaditaan.
Tämä Hiltan laittama linkki on hyvä, jos kotimaisilla viljoilla haluaa kanansa ruokkia. https://portal.mtt.fi/portal/page/porta ... 202010.pdf
Tämä Hiltan laittama linkki on hyvä, jos kotimaisilla viljoilla haluaa kanansa ruokkia. https://portal.mtt.fi/portal/page/porta ... 202010.pdf
Re: Ruokajäte/ruuan tähteet yms. kanojen ruokinnassa
Mun linnut syövät juurikin tuota Hannawin suosittelemaa seosta, herne tosin on korvattu härhäpavulla. Teollista rehua ostan ja syötän vain pikkupoikasille, sekäosittain kyyhkyille ja mandariinisorsille.
Hyvin ovat pärjänneet ja ruoka maistuu, viljat ostan lähiviljelijältä ja alkuperä varmasti tiedossa. Härkäpapu kulkeutuu Raumalta saakka, lähempää en ole löytänyt, mutta tämänkin alkuperä tiedossa.
Suosittelen
Hyvin ovat pärjänneet ja ruoka maistuu, viljat ostan lähiviljelijältä ja alkuperä varmasti tiedossa. Härkäpapu kulkeutuu Raumalta saakka, lähempää en ole löytänyt, mutta tämänkin alkuperä tiedossa.
Suosittelen
Re: Ruokajäte/ruuan tähteet yms. kanojen ruokinnassa
Mulla on myös nykyään käytössä kaura-ohra-härkäpapu-ruokinta, pakkasilla vielä auringonkukansiemen. Ja lihaa, siitä myöhemmin. Vehnää saan lähipäivinä, joten sitten on sitäkin. Hyvin on toiminut, meillä syövät enää kyyhkyt, tiput ja viirut valmisrehuja .
Kanoja tulee varmaan jatkossa koskemaan samanlainen rehukirjanpitopakko, kuin hevosillakin nykyään on. Hevosilla se ainakin koskee joka ainoaa kopukka. Eli jokainen käytettävä rehuerä on kirjattava ja tositteet säilytettävä mahdollista tarkastusta varten. Rehut on hankittava rehuntuottajaksi rekisteröityneestä paikasta. Mun mieltä on muuten jo pitempään askarruttanut kysymys, ovatko leipomot ja kaupat rekisteröityneet rehuntuottajiksi? Saako siis niiden ylijäämäleipiä ja porkkanoita syöttää hevosille laillisesti? Tietääkö kukaan??
Tästä pääsenkin seuraavaan probleemaan. Mä olen syöttänyt kanoille myös lihaa, jotta saavat tarpeeksi monipuolisia aminohappoja. Härkäpavussa kun ovat aika yksipuolisia. Mutta siinäkin tulee sitten vastaan tuo "rehuntuottajan" rekisteröityminen. Olisikohan esim. Kennel-Rehulla tuo rekisteröityminen tehtynä, saisi "laillista" lihaa kanoille... Entäs kalan kanssa, ei kai itse lähijärvestä pyydetty voi olla laitonta???
Härkäpavusta vielä. Ihmisistä sanotaan, etteivät saa syödä raakana. Miksi siis eläimille voi syöttää niin ?

Samalla ruokinnalla täällä mennään kanojen suhteen kun Hannaw, Ninnu ja Rusina hyvin on näyttäny maistuvan
Mulla on just työn alla tollanen tallikirjanpito. Eli siis laitan siihen ylös kaikkien elukoiden ruokinnat ja sairastelut, lääkinnät ym. Olis tarvinnu tehä se jo aika päiviä sit mut ei vaan oo saanu aikseks, jos nyt sais niin olis helpompi tälleen vuoden alusta merkkailla niitä
Mulla on just työn alla tollanen tallikirjanpito. Eli siis laitan siihen ylös kaikkien elukoiden ruokinnat ja sairastelut, lääkinnät ym. Olis tarvinnu tehä se jo aika päiviä sit mut ei vaan oo saanu aikseks, jos nyt sais niin olis helpompi tälleen vuoden alusta merkkailla niitä
Re: Ruokajäte/ruuan tähteet yms. kanojen ruokinnassa
Onkos tosta rehukirjanpidosta olemassa jotain mallipohjaa? kuten esim. mulle lähetettiin mallipohja hevosen lääkintäkirjanpitoa varten. Mut tota rehua varten ei oo tullut mitään?
Re: Ruokajäte/ruuan tähteet yms. kanojen ruokinnassa
Ei mulla ainakaan oo mitään valmista pohjaa. Eikös se riitä että merkkaa mitä syöttää ja millon on ostanu ja mistä.
Re: Ruokajäte/ruuan tähteet yms. kanojen ruokinnassa
ostokuitti riittää, mut ajattelin vaan, et oisko joku saanut jonkun kivan pohjan.
Re: Ruokajäte/ruuan tähteet yms. kanojen ruokinnassa
En tiedä onko mitään valmista pohjaa. Tuolla hevostallin omavalvonnan kuvauksessakin: http://www.hippos.fi/hippos/lomakkeet/t ... kuvaus.pdf puhutaan vain kuiteista.
*MUOKS* Löytyi . Täällä http://www.evira.fi/files/attachments/f ... lomake.pdf Eviran sivulla on mallipohja.
Ja netistä löytyy myös mmm:N powerpointti viljelijöiden tukihakukoulutuksesta. Siinä on paljon tietoa rehujutuista. En saa linkkiä toimimaan, mutta kuukleta "rehukirjanpito dia" niin löytyy.