Lackenfelder
Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri
Lackenfelder
Näin ’aidan yli kurkkimalla’ pari vuotta sitten Hollannissa mielenkiintoisen näköisen mustavalkoisen kanaparven. Rotu jäi selvittämättä silloin, mutta nyt kaivoin ottamani kuvan ja sain selviteltyä, että kyse oli vanhasta Lackenfelder-rodusta. Mielenkiinnosta vain kyselen onkohan tätä jollakin Suomessa tai onko joku tietoinen, että olisi ollut jossain.
Parvi piikkiöläisiä piristämässä pihaa.
- Aleksandra
- kalkkuna
- Viestit: 1166
- Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
- Paikkakunta: Vihti
Re: Lackenfelder
Onpa makeen näköinen kana! Piti oikein kaivaa hakukoneella kuvia ja tietoa ko. rodusta, koska en ollut tuommoisesta ennen kuullutkaan. Mielenkiintoista olisi tosiaan tietää, onko noita Suomessa. On kyllä tosi kauniita!
Wikipedia kertoi, kyseessä on vanha rotu, jonka alkuperä on epäselvä, mutta Hollantia ja Saksaa on arveltu. Ensimmäiset merkinnät siitä on jo vuodelta 1727. Se on väistynyt aikoinaan tuottavampien munijoiden (kuten leghorn) tieltä. Rotu munii parhaimmillaan 160 munaa vuodessa, ja sillä siniharmaat (slate blue) jalat.
Ehkäpä samankaltaisella tavalla hieno ja 'alkuperäinen' kana kuin meikäläiset maatiaiskanat. Kuvauksessa on paljon samaa.

Joo, tosi hienoja. Samoja tietoja bongailin netistä minäkin. Vanha rotu näyttää olevan. Monia samoja piirteitä kun meidän maatiaisissa. Mm kylmänkestävyyttä, pitkää ikää ja terveyttä kehuttiin jossain. Hyviä lentäjiä ja ilmeisesti muutenkin aktiivisia ovat. Kovasti uskoutunut oon meidän kotoisille maatiaisille ja niiden säilyttämiselle, mutta tämän rodun kohdalla heräsi hetkellinen -noita olisi kyllä mahtava omistaa- fiilis.
Parvi piikkiöläisiä piristämässä pihaa.